Elämä vyöryy eteenpäin,
tummana massana josta ei erota alkua eikä loppua
päivät piirtyen jatkuvalle janalle
onnen hetket sekoittuvat surun kyyneliin
Raskas viitta harteilla hidastaa askelia, verkkaisia ja hapuilevia.
Katse ylös taivaalle, taivaansineen jos vois sukeltaa, antaa auringon koskettaa
Ihmiset pyristelevät viitoissaan, joku onnekas otteesta irtoaa
Kevyessä silkkimekossaan, taivasta kurkottaa, antaa auringon koskettaa
Hetken huumassa hienossa liihottaa, kunnes viitta harteille kiedotaan,
Tiukasti ettei sitä vois tiputtaa..
Ihan jokaisella meistä on omat viittansa. Toisilla kepeämmät ja toisilla raskaammat. Elämä kuljettaa, välillä silkkihansikkain ja myötätuulessa, mutta elämään kuuluu myös myrskyt ja tuulet. Joku onnekas kurvailee pilvenhattaralla, vaaleanpunaisella muumipilvellä. Toisen rämpiessä puolimetrisessä loskassa, kompastellen.
Mun elämässä ei ole nyt tapahtunut mitään mullistavaa, mistä olsin saanut inspiraation näihin ajatuksiin, vaan tää kuva jonka nappasin viime viikolla kertoo oman tarinansa. Siinä korostuu mun mielestä elämän raadollisuus ja muistutus siitä kuinka onnellinen saa ja pitää olla kun kaikki on hyvin <3 <3
Terkkuja
Nadja

