torstai 14. huhtikuuta 2016

Miten suurperheen äiti käyttää hengähdystaukonsa?

Hih, mua alkoi eilen oikein naurattaan tää mun touhu. Siis tavallaan se että millasia keinoja ihmisillä on rentouttaa itseänsä esim keskellä päivää, semmosia pieniä omia hetkiä. Välillä toki istahdan ihan "normaalisti" päiväkahville tms mutta aikasta usein tykkään myös vähän kikatella ja hömpöttää.

Meillä oli eilen taas ihan ihana perus-show meneillään kun kaikki lapset parveilivat hellusesti äitin helmoissa. Emilin kanssa piti tehdä läksyjä, Maijan kanssa piti hinnoitella kirpparikamoja, pikkusille ois pitänyt laittaa ruokaa ja joka suunnasta kuului "Äitii, äitii, äitiäitiäiti". Siinä sitten häsätään ja parhaani mukaan koitan priorisoida. Kuka tarvitsee äidin apua heti, kuka mahdollisesti voi odottaa hetken, ja kenen asialla ei nyt varsinaista kiirettä olekkaan.
Kaikkien pyynnöt, toiveet ja vaatimukset pitää tietysti huomioida ja nyökkäilenkin kuin joku pulu ympäriinsä, "odota hetki, täs ei mee kauaa, mä tuun ihan just"..

Näitä joka paikkaan repeämistilanteita tulee useita päivässä ja välillä saattaa mennä tunti parikin putkeen "pelkkien" tarpeiden täyttämisessä, sinkoilla paikasta toiseen. Auttaa, selvittää riitoja, kannustaa, lohduttaa jne .

Ja mitä mude tekee kun saa sen hetken rauhan jossain vaiheessa päivää??

Uskon että aika moni koittaa tavalla tai toisella rentoutua tai hengähtää hetken. Joku saattaa virkata, toinen silittää vaatteita, siivoilee, hörppii kahvia, plärää lehtiä, snäppäilee... Mun mielestä tärkeetä on että tekee silloin niinä pieninä hetkinä just sitä mitä itse haluaa ja mistä tulee hyvä mieli.
Tässä kurkkaus meitsin hengähdyhetkiin :D (ja pitää myöntää että kuulun myös näihin rentoutumis-siivoojiin sekä kahvin hörppijiin, hihi)


Millä keinoilla sä rentoudut tai hengähdät kesken päivän?

Terkkuja
Nadja



21 kommenttia:

  1. Hih ihana sinä! <3 Minä istun luen blogja tai neulon. :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa.. Oon jo odotellut, että saisin taas seurata näitä sinun ihania juttuja <3<3<3 Minä varmaan askartelen ja siivoilen. Sitten joskus harvoin teen sellaisen jutun, että menen makaamaan sohvalle ja laitan silmät kiinni 5 minuutiksi. Ei nukkumista eikä ajattelua. Vaan sellainen "nollaus" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iih,ihana kuulla <3
      Tuo 5min nollaus on myös mulla joskus käytössä :)

      Poista
  3. Voi sua, oot niin ihana. Osaako sitä edes hengähtää aina muka pitää jotain puuhata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no aina sitä tuntuu että jotain pitäis tehdä :D Mut pikkuhetki silloin tällöin oman ittensä seurassa tekee kyllä hyvää <3 kuten huomaat , haha :D

      Poista
  4. Ihanuus olet ❤️ Kahvikupin ääreen tulee pysähdyttyä pitämään hengähdystaukoa tai joskus joku ohjelma/leffa!Pistäisitkö yhteydtietojasi tulemaan niin saan sinulle siemeniä tulemaan ❤️

    VastaaPoista
  5. Kesken päivän hengähdän niin, että vilkaisen salaa facea tai Iltalehteä. 🙈😜 mutta jos kunnolla saan rentoutua, juon kupin kahvia ja luen tai teen käsitöitä. Mutta se on harvinaista herkkua.

    VastaaPoista
  6. Hih, ihana sinä.♥
    Parasta on jos saa rauhassa hörpätä kupin teetä ja lukasta hieman lehteä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kuppi kuumaa rauhassa on tosi jees <3

      Poista
  7. ❤️ Mä yleensä hengähdän kahvitauon parissa. Yritän lueskella lehtiä ja irrottaa ajatukset hetkeksi muista arjen asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaiskin lukea lehtiä! Mä olen harmi kyllä jotenkin vieraannuttanut itteni lehdistä..

      Poista
  8. Mulla kyllä on some ja blogit kovassa käytössä omien hengähdystaukojen aikana. Itseasiassa olis kiva viettää enemmän aikaa blogien kuin somen parissa. Facebookit alkaa käydä jo työstä :D

    VastaaPoista
  9. Ennen sometin enemmän päivän hengähdystauoilla. Nyt kun on hoitolapsia, niin päiväuniaikaan juon ehkä kupin teetä ja istun hetken tekemättä mitään. Ne hetket ei ole pitkiä. Muuten tulee kyllä luettua blogeja kännykällä ja sit tietty snäpättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, parhaitenhan oikeesti hengähtää ihan vaan olemalla <3

      Poista
  10. :) hengähdyshetket on tarpeellisia. Minä ihan vaan istun sohvalla tekemättä mitään. Tai sitten menen terassille istumaan hetkeksi, jopa talvella. Lähinnä silloin, jos tuntuu ettei ole sekunnin hiljaisuutta muuten ;).

    VastaaPoista
  11. Hmmm, hengähdänköhän mä?? Heh, no lenkillä koran kanssa, kahvilla,kirppiksellä, somettamassa tai bloggaamassa ainakin :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3