torstai 19. toukokuuta 2016

Uskalla unelmoida!

Lapsena olin semmoinen pää pilvissä kulkeva haaveilija. Haaveilin milloin mistäkin. Haaveilin vauvoista, omakotitalosta, näyttelijän ammatista, interreilistä, omasta maatilasta..
Välillä selailin tuntikaupalla Elloksen kuvastoja ja haaveilin millaisia vaatteita käyttäisin aikuisena, miltä näyttäisin, millainen mies minulla olisi ja kaksi lasta tietenkin. Tyttö ja poika, kaksoset. Nyt näitä Elloksen katalogihaaveita muistellessani tajuan että mun suosikki "miltäNadjanäyttääisona" oli Anne Kukkohovi :D Niin kaunis ja fresh, siltä mä halusin näyttää. Leveä hymy, valkoiset hampaat, "tavallisen kaunis" ja tuulen pelmottamat hiukset <3

Haaveilin toki monista muistakin jutuista, koulumatkat jotka kuljin kävellen olivat myös oikein haaveilijan verratonta unelmointiaikaa.. Haaveilin asuvani siinä yhdessä kaksikerroksisessa prameassa kivitalossa, ja kuvittelin mielessäni mitä kaikkea sisältä löytyisikään.. Ainakin poreamme, takkahuone, terassilla valkeat rottinkikalusteet ja kauniita kukka-asetelmia.


Haaveilu on aika jännää.. Joskus sitä haaveilee täysin hypoteettisista jutuista kuten lottovoitosta tai miljoonahuviloista meren rannalla. Joskus haaveet saattavat olla taas semmosia saavutettavissa olevia, esim. lomamatka, uusi koti, opiskelu, vauvahaaveet.


Mä olen huomannut itsessäni yhden merkillisen piirteen ihan hiljattain. Mä olen lakannut haaveilemasta, mä en oikein uskalla tai halua. Mä huomasin sen oikein konkreettisesti tässä elämäntapamuutos-projektissa. Mä en ole uskaltanut asettaa itselleni tavoitetta, mulla ei ole mitään tavoitevaatteita, en haaveile vaatteista joita voin pian käyttää. Ja mä pelkään että mä olen jotenkin kyynistynyt tähän maailmaan. Voiko olla totta? Ihan kamala ajatus!! Kait tää on joku vaihe vaan, ja oikeastaan tälle vaiheelle on nyt tultava muutos!
Ennen selasin mainoksia ja kataloogeja posket punaisina ja haaveilin kaikesta mitä haluan hankkia, asuntolehteä plärättiin vessanpöntöllä niin että jäi punainen rinkula peffaan, matkailuprosyyrit olivat tahmaisia sormenjälkiä ja kaffitahroja täynnä.


Mä olen aina ollut sitä mieltä että elämässä pitää olla unelmia, pitää haaveilla. Eihän muuten voi saavuttaa mitään. Tähänkö minä nyt haluaisin jäädä jumiin? En todellakaan. Enkä nyt tarkoita sitä että asiat olisivat huonosti, mutta paljon on saavutettavaa, paljon on mahdollisuuksia. Ja ne toteutuvat jos siihen uskoo, jos ne on päämääriä. Pitää haaveilla jotta ne saa muutettua todeksi <3

Millaisista asioista te haaveilette? Tai onko niitä haaveita ylipäätään?

Terkkuja
Nadja




















12 kommenttia:

  1. Mä selasin pienenä aina Anttilan kuvastoa ja haaveilin samalla lailla :D Nyt musta välillä tuntuu etten uskalla haaveilla, kun haaveilemille asioille on liian usein käynyt juuri päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No justiinsa Anttilan kuvasto oli mulla myös :D enkä nyt ole enää varma kummasta kuvastosta se Kukkohovi löytyikään, varmaankin just Anttila, mutta anyways :D

      Poista
  2. Haaveilen tällä hetkellä yliopistosta valmistumisesta, matkasta Malediiveille, treenikunnon paranemisesta, uudesta sohvasta, rauhallisesta kesästä ja siitä, että on aikaa enemmän ystäville eli työ ei vie niin paljon resursseja kuin on aikaisemmin vienyt. Kaikki on konkreettisesti saavutettavissa :)

    VastaaPoista
  3. Mä haaveilen uudesta kodista, kätilön ammatista, omasta kesämökistä, uudesta autosta ja vaikka mistä. Välilä myös haaveilen vielä yhdestä lapsesta, heh. :D

    VastaaPoista
  4. Haaveilen lomamatkoista ja kodin remppaamisesta. Ihanaa päivää haaveilun merkeissä <3

    VastaaPoista
  5. Ilman haaveita ja unelmia en kykenisi hengittämään. Ne ovat niitä joiden vuoksi jaksaa. Toki lapsetkin mutta haaveita pitää olla.

    Mistä haaveilen? Haaveilen ihanasta puheensorinasta Kazimierzin kaduilla, klezmer-musiikin huumaavasta solinasta, latkesin mausta suussani ja kosher-viinin lämmöstä.
    Haaveilen kuumasta hiekasta varpaiden välissä, polttavasta auringonpaahteesta, turkoosin meren viettelyksestä ja lokkien kutsuvasta huudosta.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että meillä on täällä blogeissa tänään melko samanlaisia ajatuksia <3 Haaveilemisen lopettaminen on oikeastaan myös aika pelottavaa. Minä kyllä haaveilen. Kaikesta. Mutta ei voi samalla haaveilla idyllisesta puutalosta ja modernista funkkistalosta - you know! Suunta on kateissa. Ja miten olisi sinulle sellainen one year mindmap - sellainen mihin leikkaat lehdistä paloja joista koostuu sinun haavekartta vuodeksi.. ?!:D

    VastaaPoista
  7. Itsekin muistan miten jotain kuvastoja katselin nuorena ja haaveilin.
    Tällä hetkellä mun haaveena on unelmieni omakotitalo, ihania matkoja ja laihempi kroppa =)

    VastaaPoista
  8. Mä haaveilen että meidän perhe pääsisi johonkin etelän lämpöön esim ensi keväänä,totaalinen irtiotto hetkeksi kaikesta ja saisi nauttia vain perheestä ja rennosta kiireettömästä olosta ❤️

    VastaaPoista
  9. Mää olen kans haaveilija mutta oon huomannut tavallaan saman ku sinä - ehkä sitä kyynistyy sen verra iän mukana? Toisaalta elän muutoinkin tosi hankalaa aikaa itseni kanssa. Ehkä aikuiselämän suorittaminen katkaisee siivet niiltä haaveilta? Mulle omakotitalot ja ulkomaanmatkat on realiteetit mielessäpitäen niin kaukaisia juttuja että niiden haaveilu tuntuu typerältä. Surullista kyllä :/

    VastaaPoista
  10. Kuopuksen sairastumisen jälkeen olen huomannut, että eipä sitä enää edes uskalla haaveilla mistään. Aika surullista sinänsä. :(

    VastaaPoista
  11. Löysin aika paljon samoja juttuja josta haaveilin lapsena :D haaveilu ja unelmointi kyllä kannattaa, ite varmaan oon ikuinen haaveilija :D

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3