Hullu hermosairas vai ihan vaan äiti ja ihminen?

Itkua, riitelyä, ärsyttämistä, vastaanhangottelua, riehumista, huutamista, räkätystä, soosaamista.. Äiti pyytää lasta syömään aamupalaa, toista lopettamaan kiusaamisen, kolmatta olemaan kiljumatta. Pyytää olemaan riehumatta ja huutamatta. Älä potki, älä ärsytä, olkaa hiljempaa, pistä vauhtia, pistä vauhtia.. Kaikki menee kuuroille korville ja lopulta se vaan katkeaa. Pinna siis.

Tänä aamuna sain kyllä tuntea itseni ihan maailman paskimmaksi ja surkeimmaksi mutsiksi. Meillä oli oikein loman jälkeinen maanantaiaamu aivan selvästikkin, ja pienin kolmikko teki parhaansa toistensa ärsyttämisessä ja riehuttamisessa. Koitin parhaani mukaan pysyä tyynenä ja rauhallisena, pyysin rauhoittumaan, olemaan kiusaamtta, potkimatta, lällättämättä, huutamatta yms. Mutta ei. Kuin kuuroille korville olisin puhunut. Sit vaan naksahti.

Opsukka lähti käsikynkkää jäähylle, paiskasin lastenhuoneen oven kiinni, liian kovaa. Suusta pääsi sammakoita kitarisat vähintäänkin punaisena. Marssin keittiöön, heitin maitokupin tiskialtaaseen ja se perhana meni rikki! Tuhansiksi säpäleiki pitkin tiskipöytää ja lattiaa, maidon jämät pärskähti pitkin lääniä. Samaan aikaan karjuminen muuttui epätoivoiseksi itkuksi. Juoksin vessaan ja läimäytin oven kiinni perässäni ja itkin, huutorääkyitkua pahimpaan vitutukseen.

Ja lapset oli hiljaa.

Hetken päästä olivat kaikki kolme silittelemässä  ja pyytämässä anteeksi. Itkin vielä kovempaa. pyysin anteeksi lapsilta ja vollotin silmät turvonneina.

Miksi pitää menettää pinna? Olenko hullu hermosairas vai vaan tavallinen mutsi, jonka sietokyvylle tilanne oli liikaa.?

Mulla oli niin paha mieli koko aamun että aivan oksetti. Samalla koitin miettiä mitä olisin voinut tehdä toisin.

Jos joku vanhempi tulisi kertomaan mulle vastaavan stoorin, niin varmasti silittäisin selkää, hymyilisin lohduttavasti ja sanoisin että älä ole liian ankara itsellesi. Kaikilla palaa joskus pinna. Olet pyytänyt anteeksi lapsilta ja nyt annat anteeksi itsellesi. Niin se ois helpppo sanoa.

Mutta mä olin nyt se hullu hermosairas. Ei se ole niin helppoa antaa anteeksi.

Terkkuja
Nadja

Paras ikäero lapsilla? + meidän pikkarainen parivaljakko

Usein kuulee vanhempien miettivän sopivaa ikäeroa lapsille. 

Toisen mielestä samaan syssyyn valvomiset ja vaipat.

Jonkun mielestä taas ehdottomasti vähintään 3 vuoden ikäero

Joku pelaa äitiyspäivärahojen/hoitovapaiden kanssa -> maksimissaan kolmen vuoden ikäerolla.

Toinen taas haluaa isommasta pikku-apulaisen ja tähtää 7vuoden ikäeroon..

Omat hyvät ja huonot puolensa on varmasti kaikilla ikäeroilla, ja tietysti tähän ikäero-auvoisuuteen vaikuttaa myös lasten persoonat ja mahdollisesti sukupuoli.

Se, että joku kertoo heidän tyttäriensä vuoden ikäeron olleen paras mahdollinen tai toinen ylistää 10 vuoden ikäeroa, jolloin isoveli on huippu apulainen, ei tee juuri kyseisestä ikäerosta mitään maagista huippuikäeroa. 

Meidän lapsilla on hyvinkin erilaisia ikäeroja, pienimmällä ikäerolla 1v 2kk ja suurimmalla ikäerolla lähes 11 vuotta. 

Paljon tietysti painaa puntarissa haluavatko vanhemmat että lapsille kehkeytyy kaverisuhde jo leikki-ikäisenä vai arvostetaanko enemmän "yksi pieni kerrallaan"-ajatusta. Omasta kokemuksesta voin sanoa että jopa lähes viidenkin vuoden ikäerolla lapset onnistuvat leikeissä jos tähdet ovat kohdallaan :) Onni ja Emil (ikäeroa 4ja puoli vuotta) leikkivät kivasti yhdessä, Emil on vielä hyvinkin kova leikkimään ja pikkuvelin kanssa saa kivasti heittäytyä vielä mielikuvitusmaailmaan. Toisaalta taas suht iso ikäero aiheuttaa myös aikamoisia yhteentörmäyksiä. Oletettavasti muutaman vuoden päästä vielä enemmän kuin nyt. 

Vuoden ikäerolla synytyneet Rasmus ja Maija ovat kyllä olleet toistensa seurana aina, mutta varsinkin pienenä törmäyskurssilla oltiin harmittavan usein :D Nyt isomapana taas yhteiselo on yllättävänkin rauhaisaa ja kaverihenkistä vaikka näitä törmäyksiäkin satelee..

Maijalla 12 vee ja Mimosalla 2vee on taas aivan loistava suhde. Isosisko jaksaa leikittää ja hoivata, aivan ihana seurata heidän puuhiaan <3 

Sitten on tämä meidän pienin pariskunta, Onni 5v ja Mimosa 2v9kk. Ikäeroa on 2v 3kk ja näillä kahdella on aika loistava kemia keskenään. Kummallakin on pippuria luonteessaan mutta selvästi myös kunnioitusta toista kohtaan. Yhdessä leikkivät, välillä kinaavat ja toisiaan lohduttavat <3

Eli mihkä ynnäykseen tästä vois päästä?
Mun mielestä ei missään nimessä ole mitään tiettyä oikeeta ikäeroa lapsille, semmoista mikä takaisi auvoisen onnen  kahden, tai useamman lapsen vanhempana. Paras aika miettiä esikoiselle kaveria on juuri se aika jolloin sinusta ajatus tuntuu hyvältä.

Toinen juttu mitä kuulee yllättävän usein on; samassa menee kaksi kuin yksikin tai samassa menee kolme kuin kaksikin, jne..
Periaatteessa kun esikoisen kanssa on tottunut jo vanhemmuuteen, niin yhtä suurta mullistusta eivät seuraavat lapset enää saa aikaan, mutta kaksi on enemmän kuin yksi ja viisi on enemmän kuin neljä. 
Näin se vain on :) Vastuu, työ ja ennen kaikkea rakkaus kasvaa jokaisen lapsen myötä.

"Mimosa-spaikka ja Onni-samuraininja. Nämä kaksi leikkivät yhdessä niin dinosauruksia kuin kotileikkejäkin :)

Mitä mieltä te olette lasten ikäeroista?

Terkkuja
Nadja