sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Terkkui Stadist !

Meidän reissu alkoi perjantaina aamutuimaan 5.50 lähtevällä pendoliinolla. 
Junamatka oli jännittävä kaikille, Mimosalle matka oli ihka ensimmäinen ja isommillakin viime junailusta jo vuosia. 
Oltiin suunniteltu että syödään aamupala junassa jonka jälkeen kaikki ottavat torkut, no harvemmin menee just niinkuin suunnitellaan :D Ainoat ketkä olisivat olleet valmiita pikku päiksyille oli äiti ja isä ;)



Hesakierroksemme starttasi Korkeasaaresta. Harmiksi aika monet eläimet lymysivät piiloissaan, kuten apinat ja kissaeläimet. 
Karhu sen sijaan antoi meille kunnon shown, pojat varsinkin olivat aivan lumoissaan :) Kamelit olivat myös vaikuttava ilmestys. 
Pikkuset valitsivat matkamuistoiksi mieleisensä eläinpehmot ja niitä ollaankin nyt reissussa kuskattu joka paikkaan :)
Sadetta oltiin luvattu koko päiväksi. Muutamat piskot saatiin niskaan, mutta muuten sää oli oikein mahtava, aurinkokin helli <3










Starbucks <3  Niistä on nyt haaveiltu "puoli elämää" meillä :D Pitihän nyt pysähtyä yhdet drinksut nappaamaan matkalla hotelliin. 
Emilin huippu ilme tallentui kameralle  kun ryysti ensimmäiset maistiaiset :D Oliko se sittenkään niin hyvää..? Sissinä imuutti kuitenkin koko mukillisen nassuun :D




Eilen käytiin lintsillä, lähes kuusi tuntia hurahti tuosta vaan ja pikkusetkin jaksoivat hyvin. Välillä Mimosa otti torkut kärryissään.
Meillä sattui kiva tsägä kun "naapurit kotopuolesta" sattuivat olemaan juurikin samassa hotellissa meidän kanssa ja vietettiinkin lintsipäivää yhdessä. Lapsille oli kaveria ja aikuisetkin sai vaihdella kuulumisia <3 




Tänään vietetäänkin "tehdään mitä huvittaa"-päivää. Tarkoitus on mennä keskustaan pyörimään, syömään, puistoon tai mitä nyt sitten mieleen juolahtaakaan :) 

Tässä vielä Mimosan ihhaahhaa-iltalaulu <3 



Lomaterkkuja
Nadja

2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3