sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

2-vuotiaan kuulumiset , temput ja tempaukset!

Ajattelin kirjoittaa meidän 2-vuotiaan jutuista pitkästä aikaa :)
Mimosa on ihan hurjasti reipastunut, kasvanut ja kehittynyt tässä viimeisten kuukausien aikana. 





-Puheenkehitys on ollut aivan valtaisaa. Osaa nyt höpötellä jo pitkiä lauseita, tosin sanat ovat lähes poikkeuksetta max 2-tavuisia. Ja monet sanat ovat "versioituja". Mutta yhtäkaikki pystymme käymään kunnon vuoropuheluita jo Mimosan kanssa <3 Kyllä hänkin vaan oppi hienosti yhtäkkiä vaikka jossain vaiheessa olin jo ihan varma ettei tuo rupea ikinä mitään puhumaankaan :D 

-Ruokailut on haastavia! Mimosa osaa tosi reippaasti syödä ruokansa itse jos vain haluaa!
Viime aikoina ei ole halunnut ruokailla, eikä oikeen mikään ole meinannut maistua.. Mä itse stressaannun jos lapsi kieltäytyy syömästä ja helposti tarjoankin sitten jotain snäksiä tai maitoa ruokailujen välissä kun tuntuu että raukka kärsii nälänhätää :D Tiedostan että teen siinä väärin, siirtää vaan edelleen sitä näläntunnetta. Mutta uskon että näissä sekä lasten että aikuistenkin!! ruokailuissa tulee taas ryhtiliike kun palataan arkeen :) Maitopullo on vielä päivällä parisen kertaa käytössä ja yöllä mussutetaan tissiä.

-Päiväkuiva Mimosa on ollut nyt viikon verran! Niin hienoa :) Aiemmin pissasi ana pikkareihin mutta nyt on hoksannut että potalle pitää mennä vaikka olis kalsongit jalassa. Yökuivaksi opetteluun on vielä piiiitkä matka. Vaippaa saa joskus vaihtaa yölläkin kun juo niin paljon illasta ja ottaa vielä tissiäkin yöllä.. Mutta kaikki aikanaan!






-Nukkumisesta: Mimosa nukkuu n. 12 h yöunet n. 20-8.00 . Päiväunien kanssa ollaan nyt pelailtu hiukan, joskus jää päikkärit väliin tai ottaa vaan vartin nokoset päivällä, mutta välillä posottaa jopa sen pari tuntia. Paljon riippuu jaksaminen siitä mitä ollaan puuhailtu :) Yöllä Mimosa heräilee n. 2-3 kertaa ja haluaa aina hiukan tipsutella. Me nukutaan perhepedissä joten heräilyt ei juurikaan katkaise yötä. 

-Mimosa on todella touhukas ja kova leikkimään :) Kesän ykköstouhuiluja on ulkona hääräily, hiekkalaatikkoleikit, katselee ja seuraa/juoksentelee isompien leikeissä. Trampalla pomppiminen, pomppii oikeesti niin hurjasti ja jäntevästi ja osaa hienot peppuplätsitkin :) Uiminen, aina kun mahdollista ja säät sallii Mimosa tahtoo uida ja kahlailla. Hän nauttii vedestä ja onkin hienosti oppinut vedessä olemaan.
Mimosa tykkää myös lauleskella, bravuurit on Ihhahhaa ja Tuiki tuiki tähtönen , tykkää myös tanssia ja laittaa Maijan "uuliaffaa" (huulirasvaa). Mimosa leikkii usein prinsessaa, mutta yhtä hyvin voi leikkiä dinosaurusta ja karjua :)

-Uhmaa on!! 2-vuotias kyllä tietää jo mikä on kiellettyä ja mikä ei, ja ymmärtää kiellot. Mutta aina pitää silti testata :D Välillä kyllä hermoja raastaa kun heittelee makaronit pitkin kämppää, seisoo keittiönpöydällä, tonkii roskiksia ja vessanpönttöä. Tyhjentelee kattilakaappeja ja kiipeilee tiskipöydälle. Ei auta muuta kun vaan toistaa itseään päivästä toiseen ja ehkäpä jonain päivänä huomaan että enää ei tarvikkaan :D Toivossa on hyvä elää ;)

Kuulostaakos tutuilta nää jutut? Mitäs teidän taaperoisille kuuluu ? 

Terkkuja
Nadja


16 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea teidän 2-vuotiaan toihuista :)
    Meillä on hieman eri meno, Olivia(2v4kk) puhuu ihan jo kaikesta, pitkiä lauseita ja osaa kertoa esim päivän tapahtumista yms, kyselee paljon, kertoo paljon. Pullo jäi pois 1,5v ikäisenä eli 10kk sitten, tissittely lopetettiin 1v9kk iässä ja öisin ei ole muutenkaan juonut jo en ees muista kuinka pitkään aikaan, varmaan vuoteen? Omassa sängyssä ja omassa huoneessa on nukkunut kohta vuoden, on kuitenkin aina tervetullut meidän viereen yöllä/aamulla. Nykyisin tulee joskus 5-7 välillä meidän väliin. Syö tottakai itse, juo tavallisessa lasista, päiväkuiva on ollut myöskin 1,5v ikäisestä. Yövaippa pidetään vielä, koska joka toinen yö on pieni pissi siellä. Laulaa, tanssii, juoksee, hyppii tasajalkaa.. Tykkää kans vedestä ja nyt erityisesti leikkipaikasta, kun saa kiivetä kiipeilyseinää pitkin ja laskea liukumäkeä alas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista, kiva kuulla ihan saman ikäisen tyttelin juttuja <3 Mimosa on myös aika tarkalleen ottaen 2v ja 4kk :)
      On se niin jännää kuinka eri tahtiin tietyt asiat lapsilla kehittyy. Justiinsa tuo on mulle ollut uutta että Mimosalle selvästi on vaikeeta muodostaa sanoja, ja helposti puhuukin "siansaksaa" kun on niin hankalaa tuottaa pidempiä lauseita ja vaikeita sanoja. Meidän vanhemmat lapset ovat oppineet puhumaan tosi selkeesti paljon aiemmin,

      Uskon kyllä että teillä on aikamoinen hitti se leikkipaikka :) Luxusta omassa pihassa <3

      Poista
    2. Ainiin, piti vielä lisätä, että ruokailu on haastava kun on niin valikoiva ja kasvikset ei mene millään alas. Kurkkua silloin tällöin suostuu syömään mut ei mitään muuta :( hedelmiä taas menee hyvin, tykkää banaanista, omenoista, appelsiinista, vesimeloneista, nektariinista, kirsikoista, jne. Viellä kun sais ne kasvikset alas!

      Poista
    3. Meillä ihan sama! hedelmiä ja marjoja syö mutta kasviksia ainoastaan keitoissa.. Niinä päivinä kun suostuu edes maistamaan jotain keittoa :P Tomaatteja söi pienempänä mutta nyt ei enää niitäkään.
      Pitää vaan muistaa tarjota aina, jos sitten yksi kaunis päivä vaan maistuisikin :D

      Poista
  2. Ihana taapero siellä.♥

    Meidän Aino (2v5kk) on miltein päiväkuiva. Vahinkoa toki sattuu, mutta hyvin on lähtenyt sujumaan. :) Uhmaa löytyy ja on kovin omatoiminen tapaus. :) Jos on vaikka tekemässä jotakin minkä tietää olevan kiellettyä (kuten yläsänkyyn kiipeäminen), osoittaa hän minua tai isäänsä ja sanoo tomerasti "paikka" ja jatkaa touhujaan. :D Harmi vain ettei äiti ja isi noudata tuota käskyä. Meilläkin laulellaan kovasti ja suosikkina on titi nallesta amppari-pamppari ja sitten tuo ih hah haa.
    Taaperot on kyllä ihan parhaita.♥ Heidän touhujaan on niin huippu seurata ja juttuja hauska kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha <3 Näissä pienissä tättähäärää-omapää-tylleröissä on kyllä jotain niin suloista :D Vaikka aina nämä tempaukset ei hetkessä naurattais niin jälkeenpäin kylläkin :)

      Ja kyllä taaperot on ihan parhaita <3

      Poista
    2. Ja Mimosalla on muutes tuo komento "sheis" :D aina jos ei halua että hänen juttuihin puututaan <3

      Poista
  3. Ihana Mimosa! ♥
    Meidän taapero täyttää kolme aivan kohta ja tutuilta kuulosti. Aika vaan mene aivan liian nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kyllä se aika menee niin nopsaan <3
      Pitää muistaa vaan nauttia tästä ainutlaatuisesta ikävaiheesta <3

      Poista
  4. Vau! <3 Tosi hienoa, että hän on jo päiväkuiva! Se on iso askel ja vaipattomuus helpottaa arkea taas sitten hetken päästä kun ei tarvitse muistuttaa enää potasta kokoajan! Kovin tutulta puuhailulta kuulostaa. Meillä tullaan puoli vuotta perässä, mutta uhman alkua on jo. Samoista jutuista pitää, etenkin vesi on ihan lemppari! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tuo vaipparumba on vähänniinku jo nähty :D Ainakin mun mielestä, ja onneksi Mimosakin nyt päätti samoin <3 :)
      Kyllä tää vesi taitaa olla näitten taaperoiden suokikki-juttu, Vaikka kesä on ollut hiukkasta surkea niin onneksi on ollut mahiksia silti uiskennella, ja teilläkin on se ihana palju missä ootte saaneet nauttia <3

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva lukea tämä postaus. Meillä neiti täyttää perjantaina 2v. Pottailu sujuu huonosti. Pystyy pidättämään pitkiä aikoja, jos pidetään ilman vaippaa ja heti kun saa vaipan, niin onkin hyvä siihen pissata. Imetys lopetettiin kuukausi sitten. Se vaan jäi lopulta pikku hiljaa pois. Neiti nukkuu siskonsa kanssa samassa huoneessa ja harvoin herää öisin. Trampalla hyppii mielellään pitkiäkin aikoja ja peppuplätsit onnistuu. Mä en uskaltanut, kun vähän aikaa sitten yritin... Puhetta on tullut jo pitkään ja paljon. Toki kirjaimet ei mene aina oikein.. Kynsiin laitetaan esim. Kynsikakkaa... Mukavaa Viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos että tykkäsit :)
      Teilläkin varmasti kuivaksi opettelussa on jokin pieni ahaa-elämys vaan kokematta :)
      Ja voi kynsilakkaa <3 ihana :D Maija myös joskus lakkaa Mimon kynsiä ja kyllä niistä ollaankin sitten ylpeitä :)

      Onnea teidän synttäri-tyttöselle perjantaihin <3

      Poista
  7. Voi että miten ihana tyttö!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3