tiistai 9. helmikuuta 2016

Keskellä pyörrettä, mun ruuhkavuosien suola!

Mä oon törmännyt lähiaikoina muutamassakin blogissa kirjoituksiin ruuhkavuosista. Tai enemmänkin "pelosta" tai sanottaisko jännityksestä ruuhkavuosia kohtaan. Monella pienen lapsen vanhemmalla on suunnitelmia siitä kuinka aikovat selättää nämä hulina-ajat, ja mm lasten harrastuksista puhuttaessa monet säikähtävät jos kerron meillä isompien harrastavan 4-5 kertaa viikkoon. "Meillä riittää jos lapset harrastavat sen 1-2 kertaa viikossa", on monellakin ajatuksena. Ja sehän on ihan ihan ok :) Onhan paljon lapsia jotka eivät virallisesti harrasta mitään, mutta ovat muuten touhukkaita ja aktiivisia omatoimisesti. Ja vielä asuinsijainnista riippuen harrastaminen seurassa voi olla jopa mahdotontakin..

Mutta mitäpä JOS/kun sinun lapsesi aloittaa harrastuksen urheiluseurassa (näinhän se yleensä menee), esim 4-5 vuotiaana ja treenaatte alkuun 1xviikossa. 6-7 vuotiaana 2xviikossa, ja yhtäkkiä havahdut siihen, että: Hei, meidän Sanna on nyt 10-vuotias ja harrastaa tanssia 1xvkossa ja uintia 3xvkossa + kisat! Ja ; Meidän Veeti on nyt  12-vuotta ja hänellä on säbää 2xviikossa ja jääkiekkoa 4xviikossa + kisat!
Tähän sitä on itsekkin saanut jossain vaiheessa havahtua, mutta kun tie tähän saakka on ollut hitaasti ja varmasti etenevä, niin ei tämä miltään taakalta tunnu. Ihan vaan elämältä! Elämältä jota on ihana elää juuri nyt.   


Ja siis tähän lasten harrastamiseen ja seuratoiminnassa mukana pyörimiseen liittyy aivan maailman paras lieveilmiö! Nimittäin toiset vanhemmat <3 Oon ite lähinnä ollut mukana Emilin jääkiekkotouhuissa, ja se touhuilu on antanut mulle paljon. Töitä, kyllä, joskus jopa ressiinkin asti, mutta aina lopussa kiitos seisoo :D Ystäviä, yhteisöllisyyttä ja ihan loistavan "meidän tiimin"!

Kulunut vuosi toi mukanaan paljon muutoksia E:n kiekkoryhmässä, ja monet viime vuoden kavereista siirtyivät pelaamaan ja ajoittain treenaamaan toiseen ryhmään. Alku oli hankalaa sekä lapselle että (enemmän) äidille, mutta nyt ihan viime aikoina oon saanut huomata kuinka upeassa porukassa mun poika saakin harrastaa! Ihana turvallinen joukko aktiivisia aikuisia ympärillä, hieno tsemppihenki ja ennenkaikkea yhdessä tekemisen meininki. Oon niin herkkis että tätäkin kirjoittaessani tulee tippa linssiin,  haluaisin halata ja kiittää kaikkia ihania vanhempia joiden kanssa saan häärätä lasten harrastamisen eteen.
Olette korvaamattomia, mun ruuhkavuosien suola <3 :D  

"Henu"terkkuja :D
Nadja

ps. Kuis teillä selvitään/selvittiin ruuhkavuosista? Tai onko suunnitelmia tulevien hulinavuosien varallle?

Ruuhkavuosipohdintaa voit lukea lisää esim.
MammaMiia blogista ja
Ihan vaan tavismutsi blogista :)




20 kommenttia:

  1. Niin totta ❤

    Tiina

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, että hyvin tutulta kuulostaa nämä ruuhkavuiodet ja sen suola <3 Terveisin Lätkä äiti ;)Samalla sykkeellä täälläkin treenataan ja pelataan!

    VastaaPoista
  3. Mä en oo ees osannu pelätä ruuhkavuosia ja nyt aloin miettiä ja ahistua sit niistäkin, kun aiemmin luin Miian postauksen!:D
    Mut sä sait mut rauhottuun <3
    Ihanaa että homma luistaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Joo ei kannata etukäteen murehtia <3 Mä ainakin nautin tästä ruuhkaisuudesta :D

      Poista
  4. No näinpä se on. Esikoinen aloitti luistelukoulussa 6veenä yhdesti viikossa. Nyt 12veenå treenejä on kolmesti plus joka viikonloppu pelit päälle..neidin kilpavoimistelussa sama homma. Onko siis kumma jos viikot juoksee ohi silmien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, salakavalasti ne reenit lisääntyy :D Nyt meillä on harvinainen vkl kun ei oo mitään reenejä ja vaan Maijalla kisat Pietarsaaressa, mutta sinne ei olla menossa, vaan Maija itekseen pärjää <3 :) Saapi olla vaan :D

      Poista
  5. Mä en oo edes ajatellut niin pitkälle vielä. Mutta jotenkin tuntuu etten stressaa menoista ja kiireestä vaan päin vastoin nautin sellaisesta aikataulutetusta elämästä :D Mutta ihanalta mun korvaan kuulostaa tuo sinun elämä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Nea oikeesti kannatakkaan :D Hetki ja elämäntilanne kerrallaan :) Ja on tää kyl kivaa <3

      Poista
  6. Joo, mä niin allekirjoitan tuon, että se harrastusmäärä vaan jotenkin kasvaa pikkuhiljaa. Tai niin minä ainakin oletan tässä käyvän. :D Minulla ei ole mitään sen kummempaa suunnitelmaa, mutta yksi on varma ja se on että haluan yrittää nauttia siitä ajasta aivan kuten sinä <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä se just niin menee :D JOs lapset haluaa harrastaa ja siihen annetaan mahis :)
      Uskon että nautit <3<3

      Poista
  7. Minä en juurikaan nauti lasten harrastuksista, suurin osa niistä on minulle aikaa vievää pakkopullaa. En jaksa innostua kentän laidalla seisomisesta. Enkä lämpene viikonlopun pelireissuista, makkaran myynnistä puhumattakaan. Minulla soi joka arkiaamu kello 5:30, jotta saan porukan ylös ja ehdin aamulla ajoissa töihin, jotta ehdin ajoissa illalla kotiin hoitamaan perhettä. Kaikki kuljettelut ja muut ovat suoraan jostain muusta pois.

    Onhan sitä noihin aktiviteettihin ollut pakko jonkin verran osallistua. Aika tehokkaasti olen ulkoillut itse lapsen harjoituksen ajan tai istunut kentän reunalla läppärin ja kännykän kanssa etäpalavereissa ja hoitanut puffettivuoroni ostamalla kaupasta pahvilava kaupalla pillimehuja.

    Kuljetusten osalta tilanne on helpottunut huomattavasti, koska pojat kulkevat useaan harrastukseen vähintään toiseen suuntaan itse. Vielä on kuitenkin jäljellä kokonaan kuljetettavia harrastuksia. Lupa harrastuksen aloittamiseen on saattanut vaatia sitä, että lapsi sitoutuu kulkemaan harrastukseen osittain itse. Toisaalta vaatimukseni on, että jokaisella pitää olla vähintään yksi ohjattu harrastuskerta viikossa.

    Yhtään en ollut pahoillani, kun aktiivijalkapalloilijamme päätti lopettaa. Minulla alkoi olla jatkuvasti skismaa valmennuksen kanssa, kun poika jätti viikonloppuisin pelejä etukäteen ilmoittaen väliin. Meillä perheen yhteiset viikonlopun jyräävät ylitse tarvittaessa jopa niiden tärkeidenkin pelien ja olin kyllä toistanut sen varsin monesti ja selkeästi joukkueiden muodostusvaiheessa.

    Itse vietin nuoruuteni aktiivisesti joukkuevoimistelun parissa aikamoisella harjoitustuntimäärällä. Jälkikäteen olen miettinyt homman mielekkyyttä ja tullut tulokseen, että omia lapsiani en kannusta tuloshakuiseen liikuntaan. Tuskin nyt esteeksikään ryhtyisin, mutta mitään tuuppimista siihen suuntaan ei minulta tule. Yritän kannustaa kokeilemaan monipuolisesti lajeja ja muutakin kuin urheilu, pitämään hauskaa ja pitämään harrastuskertojen määrän viikossa kohtuullisena.

    Tällä hetkellä esikoisella on 2,5t/vko, keskimmäisellä 4t/vko ja kuopuksella 2t/vko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo kuskaaminen ja duunailu aina mitään herkkua ole. Mutta pääsääntöisesti en voi sanoa muuta kuin että nautin kun lapset nauttii :)
      Mutta tietty liika on liikaa eikä kaikkeen voi revetä. Meillä jos esim Emil sais päättää niin se harrastais ihan kaikkea mikä liikkuu :D Mutta siihen taas ei rahkeet riitä kellään.

      Ja perheen yhteinen aika on myös tärkeää, semmonen aika jolloin saa vaan olla, eikä ulkopuoliset asiat sohi kuvioita. Meillä sitä aikaa on yleensä vähintäänkin pari-muutama viikko kesällä. Varsinkin Maijan uintiharrastus on semmonen että siinä ei ole kuin parin viikon tauko kesällä! Samoin Rasun jenkkifutassa. Lätkäkausi taas päättyy E:llä jo huhtikuussa.

      Poista
  8. MEidän ruuhkavuodet on kestänyt kohta lähelle 10 vuotta, vielä hetki ja sitten helpottaa. On ollut ihanaa, mutta välillä raskastakin. Päivääkään en vaihtaisi pois <3 Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi :D Maillä ollaan tässä kans jo useampi vuosi sohittu ja loppua ei häämötä, pikkuset vasta keräilevät voimiaan aloittaa kaikkia harrastuksia ja päiväkotirumbaa <3

      Poista
  9. Sä oot aina niin ihanan positiivinen ja pirtee! <3

    VastaaPoista
  10. Meillä pojat harrastaa säbää 2xvko + joskus pelejä viikonloppuisin. Sekä jalkapalloa 2-3 X vko + pelejä. Mies valmentaa säbää eli menee aina treeneihin ja peleihin. Jalkapallossa meillä on kolmen perheen kesken vuorotellen kuskaukset. Koko perhe käydään sunnuntaisin perheuinnissa. En tiedä miten kuviot toimii, kun tytötkään alkaa harrastaa tai kun pojat siirtyy eri joukkueisiin, jossa eri aikaan treenit. Nyt on näin ja tämä tuntuu vielä kohtuulliselta. Ai, niin ja siinä vaiheessahan minäkin kaiketi lähden kodin ulkopuolelle kolmivuorotyöhön... Mut nyt on syytä elää tässä hetkessä eikä murehtia tulevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teil on kans aika hyvää menoa sielä :D <3
      Mä oon myös miettinyt et saas nähä kuin klaarataan kun pikkusetkin alkaa harrastaan. Mut se on sen ajan murhe :D Ja sit taas isot pystyy enemmän omatoimisesti kulkemaan + kimppakyytejä pystyy varmasti sopimaan :)

      Ja tässä hetkessä eletään <3 Kyl se tuleva tulee aikanaan :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3