maanantai 11. tammikuuta 2016

Vapailla markkinoilla!

Tänään oikein sisäistin erään asian, erään aikakauden päätöksen ja toisen alun. Höyryjuna puksuttaa tasaisesti ja pääteasema häämöttää, päivä päivältä lähempänä.
Nimittäin tänä keväänä päättyy mun hoitovapaat. Reilu viisi vuotta kotiäitinä hääräillen on pitkä aika. En ihan edes pysty tajuamaan että kotona on vierähtänyt näin monta vuotta!

Ja siis ihan huippua ja jännittävää tässä on se että mulla on "kaikki ovet avoinna" (nojoo ihan lääkäriksi tai tuomariksi mua ei kelpuuteta mutta niinku periaatteessa). Mulla ei ole siis työpaikkaa johon palata vaan saan aloittaa työelämän aivan uusissa (tai vanhoissa hihhii) kuvioissa, ties kuinka kivojen ja haastavien juttujen parissa! 


Mitä mä sitten haluaisin tehdä? 
En oikein osaa sanoa itsekkään, mutta olis ihan huippua jos voisin tehdä työtä jossa saisin käyttää luovuutta, sopivasti vastuuta, tarpeeksi tekemistä, kivoja työkavereita. Lakisääteisiä lounaita en edes kaipaa vaan hyvää työfiilistä, DRAIVIA ja tekemisen meininkiä.

Mistä mä nyt tämmöisen unelmaduunin aionkaan hankkia jää nähtäväksi :D  mutta olen todellakin luottavaisin mielin,että SE, juuri mulle tarkoitettu työ odottaa jossain kulman takana hihitellen koska saa mut yllättää :) 

Täälä ollaan nyt siis tuntosarvet pystyssä ja tsiigaillaan duuniapajia! Vinkvink vaan mahdollisille työnantajille hehhee :D 

Terkkuja
Nadja


42 kommenttia:

  1. Hui elät todella jänniä aikoja. <3 Kun oikein uskoo, se tapahtuu. <<3 Että oot nätti muuten asiasta viidenteen. Kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää kyllä kutkuttava ajatella mitä tuleman pitää :) Ja näin on, usko ja päämäärätietoisuus vie varmasti eteenpäin <3
      Ihanaa aljanutta viikkoa sulle myös <3

      Poista
  2. Kotona vuodet vierii ihan huomaamatta :) Tsemppiä työnhakuun!

    VastaaPoista
  3. Voi miten jännää!! :) Osaat ottaa tämän niin rennosti. Minä itse "kriiseilin" minkä kerkesin ja olin puolet ajasta sitä mieltä, että haluan palata vanhoihin kuvioihin ja sitten toisaalta halusin jotain uutta ja jännittävää. Ja sitten taas vähän lisää kriiseilyä. Äh. Mutta joo, hurrrrjan paljon tsemppia ja minäkin uskon, että löydät "sen oikean" työn alta aikayksikön!! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi saattaa se olla että tämä vielä kriiseilyksikin muuttuu. mutta ei ainakaan vielä :D Nyt on hyvä ja luottavainen mieli et kaikki menee just niinkun pitää :)

      Poista
  4. Niin äkkiä ne vuodet vaan vierii eteenpäin. :) Tsemppiä sinne ja toivotaan etteä kuvailemasi työ jostakin löytyy. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on, ihan outoa ajatella että viisi vuotta!! Huh!
      Ja kyllä mä luotan että löydän sen mulle tarkoitetun mageen duunin :) <3

      Poista
  5. Oijoi, jännittävää! Vaikka näitä kahta ei voi verratakkaan toisiinsa, muistan kuinka hullua oli vihdoin valmistua ja päästä työmarkkinoille. Se tunne, kun oli vihdoin vapaus tehdä ja työskennellä oli mahtava! :) Toivottavasti mukava työpaikka löytyy pian, isot tsempit työnhakuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi mun mielestä verrata :D
      Onhan tää jänskää aatella että mä oon vapaa tekeen mitä vaan, siis semmosta mihin koulutus, tieto ja taidot riittää :D

      Poista
  6. Sulla on mahtava asenne ja hyvä motivaatio. Toivottavasti löydät mieleisen työn itsellesi ❤︎
    Itse jännitin 4 vuoden kotiäitiyden jälkeen, että osaanko mitään ja huoliiko kukaan enää töihin, mutta parin viikon työnhaun jälkeen nasahti ja olen sen jälkeen ollut työmaailmassa. Hurjaa, että siitäkin tulee jo 14 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kyl mä uskon et siinä se menee se 14vuotta samassa missä 4!! Huh :D
      Ja kiitos tsempeistä <3

      Poista
  7. Tosi jännät paikat! ❤👍 Onnea etsintään!

    VastaaPoista
  8. Ihailtava asenne. T: eräs, jokapn vuosia kriiseillyt ja yöunia menettänyt saman asian takia. Mun pitäisi palata omaan työhöni elokuussa. Enkä voi sanoa olevani yhtä innoissaan kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä <3 ei olis kyllä kiva fiilis jos joutuis palaamaan työhön josta ei tykkää.. Tai jossa ei viihdy.

      Poista
  9. Tsemppiä työnhakuun :) Moon sen oivaltanu että jokaiselle on se oma työ jossain, välillä jopa sellainen mitä ei oo voinu ajatellakkaan :)

    VastaaPoista
  10. Jänskää! itse palasin vuosi sitten reilun neljän kotiäitivuoden jälkeen työelämään, tosi samaan vanhaan. Aikansa otti ja veronsa vei, että tasapaino kodin ja työn välillä löytyi.

    Innolla jään seuramaan tilannetta ja isot tsempitykset työnhakuun! :)

    VastaaPoista
  11. Tiedän tunteen, vaikea ajatella mikä minusta tulee isona. Eikö olekin ihana tilanne että kaikki ovet ovat avoimena? Tsemppiä työnhakuun, muista soittaa aina hakemuksen perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo vielä en ole löytönyt sitä ihan "mun juttua" vaikka kaikkea ihanaa oonkin saanut tehdä :)
      Kiitos tsempeistä ja hyvöstä neuvosta :)

      Poista
  12. Tsemppiä toivottavasti mukava työlöytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja toivotaan näin että jotain supersiistii löytyy :D

      Poista
  13. Vitsit, jänniä aikoja! Mä meinaan hakea nyt pitkästä aikaa kouluun, apua :D

    VastaaPoista
  14. Oi miten jännittävältä varmasti tuntuu palata työelämään niin monen vuoden jälkeen! Tsempit ja uskon että sopisit varmasti kaikkiin töihin - olet ihana! :)

    VastaaPoista
  15. Viimeisimpänä tein keikkaa päiväkodissa :), oon myös painanut pitkää päivää Henkkamaukalla ja Gigantissa :D Ja Call center-maailmakin on tuttua :D
    Oon kyllä ehdottomasti asiakaspalveluihminen, mutta "kylmä myynti" ei ole mun juttu, oon liian kiltti siihen :)
    Ja mahdollisesti unelmatyö saattais ollakkin jotain ehdottamasi kaltaista :) Kyl sää mut tiiät :D hihhhiii <3

    VastaaPoista
  16. Ihana kuva! :) ja stemppiä työn etsimiseen! :)

    VastaaPoista
  17. Sama meininki täällä,tosin kotona oon ollut jo kohta 19v,joten...aikamoinen pudotus eessä :D

    VastaaPoista
  18. Ihanan optimistinen asenne sulla tässäkin! :) tsemppiä työnhakuun, älä lannistu, jos heti ei löydy, ajat on tiukat. Siellä se THE PAIKKA sua jossain oottelee.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lannistuta <3 Kyllä se THE PAIKKA löytyy, uskon niin <3 :)

      Poista
  19. Tsemppiä unelmaduunin hakuun, johan se nyt on kumma jos ei noin tehokkaalle ja energiselle tekijälle tekemistä löydy! ;)

    VastaaPoista
  20. Mikä ikinä onkaan tuleva työpaikkasi, saavat he unelmatyöntekijän :)

    VastaaPoista
  21. Uudet haasteet ja tuulet edessä!
    Mahtavaa!
    Tammikuun lumoa ja innostusta täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on kyllä ihan superjännittävää :D
      Ja kiitos kovasti samoin sinulle <3

      Poista
  22. Tsemppiä sinulle! Ihan varmasti löydät ihanan työn, ja varmasti siellä saavat mahtavan ihmisen töihin. Vaikutat niin lämpimältä ja mukavalta ihmiseltä, että ihan takuuvarmasti sinut palkataan mielellään. Minä olen tässä välillä pieniä pätkiä tehnyt erilaisia töitä, mutta mulla tulee reilut 10vuotta täyteen, etten ole varsinaisesti töissä ollut. Erilaisia lyhyitä projekteja. Kriiseilen sitä, kun en tiedä, mitä haluan tehdä. Opiskella varmaan on pakko, kun oman alan työt on aika kiven alla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja samoin uskon että sulla on myös kaikki ovet auki <3 :D Nyt vaan rohkeasti yrittämään ja onnistumaan! ;)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3