maanantai 25. tammikuuta 2016

Kaikki on kuollut jotka leipää on syönyt?

Tänään oli tarkoitus kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta kirjoitanpa nyt röökistä (ja pikkasen muustakin, haha, taas lähti juttu rönsyilemään). Tai röntsästä  kuten kotoisammin meilläpäin sanotaan.
Mä nimittäin sain lähes kakkahalvauksen kun luin Pinkit korkokengät-blogin Maijun postauksen röökistä vs jugurtti! Voi juma, luit oikein. Jonkun tutkimuksen mukaan desi jugurttia saattaisi sisältää jotain syöpää aiheuttavaa ainetta saman verran kuin 6-10 tupakkaa.

En ole lukenut alkuperäistä uutista jossa tästä meuhkattiin, mutta pistihän tuo nyt aluksi hymyilyttämään ja lopuksi sitten ärsyyntymään ja ihmettelemään että mihkä tämä maailma on menossa?
Joku nyt sitten lukee tämän uutisoinnin ja hyvällä omalla tunnolla ehkäpä vetäsee ne 10 röökiä päivässä ja röökiringissä nyökkäillään. "joo, aattele ihan sama ku söis yhden jugurtin päivässä"..

Muistan ikuisesti yhden lauseen joka mulle on lausuttu kun olin nuori, rööki tiukasti huulessa nyökyttelin tälle "Kaikki on kuollu jotka leipää on syönyt". Tää lause oli silloin mun mielestä ihan hirveen fiksu, ja pitäähän se nyt toisaalta ihan paikkaansakkin.. Tämä lause oikeutti mut tekemään mitä huvitti, koska kaikki kuolee kumminkin, teki niin tai näin. Elämä on kuolemaan johtava tauti.

Tämankaltaistakin olen nähnyt joskus uutisoitavan "Kyllähän kannabistakin käytetään ihan jopa lääkkenä, sehän on luonnontuote" tai "Yliopisto-opiskelijatkin käyttävät amfetamiinia!" ihan harhaanjohtavia ja todellakin vaarallisia lauseita. Mietippä kuinka tällaisella voisi saada heikoimmalla hetkellä nuoren ihmisen tekemään väärän valinnan?

Jos nyt oikein alettaisiin kaikkia elintarvikkeita, pesuaineita ym tutkimaan, niin varma voi olla että kaikki aiheuttaa jotain. Melkeenpä :D Maalaisjärjellä pitää vaan yrittää hahmottaa ne oikeat terveydelle vaaralliset riskit, ja tehdä valintoja. Mitä haluan opettaa lapsilleni?

Tämmösillä uutisoinneilla on mun mielestä todellakin haitallinen vaikutus nuoriin ja miksei joihinkin aikuisiinkin. Mitä älyttömimpiä ja haitallisimpiakin juttuja voidaan kääntää positiiviseksi ja oikeutetuiksi, kun jossain tutkimuksessa tai lööpissäkin kerta niin sanottiin.

Minkälaisia tunteita tänkaltaiset uutisoinnit teissä herättää? 

Tuohtuneita Terkkuja
Nadja




42 kommenttia:

  1. Röökilakossahan sitä aina syö enemmän...ja suklaa on pahe joten moni kääntyy esim. jugurtin puoleen. Niin no tässäkö sitä sitten vedetään oravanpyörää? :D

    Aivan hullua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on hullua ! :D

      En kuitenkaan puhuisi jugurtista ja röökistä samassa lauseessa :D

      Poista
  2. Just joo, pää tulee kipeeksi kun noita otsikoita näkee. Sitte ihmiset vielä uskoo, tai just poimiï sieltä sen itselle sopivan totuuden. Eniten mua nyppii huumeiden käytön vaarallisuutta vähättelevät otsikoinnit, niin surullista :( Mä en ees aloita sen enempää tässä pohtimaan koska en voi lopettaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, itselleen oikeutuksia.. :P

      Ja nimenomaan nämä huumeiden "myönteiset" otsikoinnit, ja kirjoitukset on niin liikaa.. Käyttäjille oikeutusta ja nuorille täsyin harhaanjohtavaa, vaarallista tietoa.

      Poista
  3. Mua osittain huvitti kun yksi tuttu sano ettei voi käyttää enää lempi meikinpoistoainetta, koska siinä on syöpää aiheuttavaa ainetta. Samalla kuitenkin kaivoi taskusta tupakka-askia... Sillon kun mä muuten olin nuori me sanottiin aina "tupakka tappaa mut voihan porkkanaankin tukehtua". T. Julia 20 vuotta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä surkuhupaisaa suoraansanottuna :D Ja näitä vastaavia esimerkkejähän riittää!
      Tuo teidän tupakka-"slogan" sai kyllä hörähtämään, ai että mitä juttuja :D

      Poista
  4. Mä näin tuon uutisen otsikon ja hämmästyin kyllä. Siis mitä ihmettä,ei voi olla totta. Ja surullista kun asioita uutisoidaan noin,ikään kuin jugurtti olisi mitenkään verrattavissa edes tupakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ihan käsittämättömän härskiä että on otettu jugurtin vertailukohteeksi tupakka :/

      Poista
  5. Joo mä en kans enää tiiä miten suhtautua näihin. Siis koko ajan havaitaan kaikkea niin älytöntä!! Meidän lasten lempi aamupala on maustamaton jugurtti myslin kanssa.. Ja yhtäkkiä mun pitäskin ajatella että ne vetääkin aamupalapöydässä röökiä? Mä en niinku jaksa!!:D Kaikki todetaan epäterveelliseks ja huonoks sittenkin, syöt tai juot mitä vaan!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Lapset raukat aamukessulla :P :D
      No joo vitsit vissiin vähissä :D Mutta siis, omaa suodatusta pitää nyt vaan koittaa käyttää.
      Meillä syödään jatkossakin jugurttia. piste :)
      Ja kohtuus kaikessa niin ehkä se on sit ihan jees :D

      Poista
  6. Jotenkin tuntuu hurjalta, että meidän elintarvikkeissa on jotain tuollaista - mutta tosiaan niin monestahan noita paljastuu, että uskaltaako tässä kohta syödä enää mitään :D Kohtuudella kaikkea, sitä minä pyrin ajattelemaan- tai kuuntelemaan mikä on minulle hyväksi. Mutta toki, tuon tiedon jälkeen tekee mieli välttää jugua - vaikka en minä sitä isoja määriä ole syönytkään :) Vaikka kyllä nuo rinnastukset tuntuu hurjilta. Mutta mahd prosessoimatonta ruokaa tahtoisin syödä joka tapauksessa, mutta monessakaan suhteessa se ei vielä nyt toteudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaltahan tuo kuulostaa todellakin!
      Itse myös haluan syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa, ja koko ajan siihen alkaa kiinniittää enemmän ja enemmän huomiota, pakostakin.
      Kohtuudella kaikkea, niin koitan myös itelleni järkeistää :D

      Poista
  7. Siis liika on liikaa joka asiassa ja jugurttikaan ei oo terveellistä, jos sitä vetää litran päivässä...Hurjaa kumminki tuo tupakka - jugurtti vertailu... Ihanaa viikkoa Nadja <3

    VastaaPoista
  8. Aina kun luen tällaisia uutisia minulla tulee ensiksi mieleen se, että joku on maksanut jollekin jotta saisi julkaisemaan tutkimustuloksia tietyllä sanomalla. Ja niin se taisi tässäkin tapauksessa olla.. :/ Ja tämän ajattelutavan haluan ehdottomasti opettaa lapsillenikin. Se, että jokin asia lukee iltasanomissa tai sanotaan ääneen telkkariohjelmassa, ei aina tarkoita että se on totta. Terveellä tavalla pitäisi oppia kyseenalaistamaan asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöin se tosiaan tässä tapauksessa tais olla! Ihan järkyttävää, kuinka ihmiset on ahneita ja hulluja suoraan sanottuna.. :/
      Mutta siis uutinen on jo levitetty ja joihinkin nää uutisoinnit aina uppoaa.. Saas nähdä onko kaupassa hävikkiä jugurtti-hyllyssä :D

      Ja kyllä ehdottomasti samaa haluan ja pyrin opettamaan omille lapsilleni :)

      Poista
  9. Hei mä luin justiinsa jossain, että nykyään tuoksukynttilätkin aiheuttavat syöpää. Ainiin ja maito tais olla myös listalla :D

    Vähän ehkä huvittavaa, kun joka toisessa asiassa on tutkijoiden mukaan havaittu syöpää aiheuttavia aineita ja seuraavaksi kun lukee uutisen, niin enään ei olekkaan ja kummasti ovat häipyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan varmasti joka ainut asia (lähestulkoon!!) tässä maailmassa altistaa jollekkin tai aiheuttaa jotain ..

      Ja erilaisia tutkimustuloksia tulee joka päivä. puolesta ja vastaan ja blääblää :D Koita siinä nyt sitten pysyä mukana !

      Poista
  10. Juu luinkin ton Maijun postauksen ja voi hohoijaa.
    Hoidan päivittäin syöpäpotilaita vauvasta vaariin, mistä lie kukanenkin tuon raskaan ja suuria hoitoja vaativan sairauden on itselleensä ikinä saanutkin niin nämä median sepittämät höpötykset on todella ikäviä juttuja. Jouduin sanomaan hyvästit rakkaalle ystävälleni tämän menehtyessä 20vuotiaana syöpään. Varmaan söi hänkin liikaa jogurttia. Olet oikeassa että media saastuttaa nyorten ajatukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanni, teet kyllä ihan älyttömän arvostettavaa, ihailtavaa ja raskasta työtä <3 <3
      Onhan nämä uutisoinnit todellakin niin surullisia.. :( Kun miettii kuinka moni sairastaa tänä päivänä syövän, tai joku läheinen. Ei siinä paljon jugurttia pysty syyttää.. :P


      Poista
  11. Haha, onneks en oo syöny jogurttii pariin vuoteen (kun jostain oudosta syystä se alkoi aiheuttaan ihan järkyttävää närästystä). Ennen kyllä söin paljon. Mut varmaan noi iltaröökit on sit terveelliset :D :D :D :D

    Kyllä joskus jaksan kiinnittää huomiota tuotteisiin ym ja tehdä ns. paremman valinnan mut väsymys vie usein voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli varmaan se syöpä-aine mikä närästyttää :P Ai apua kun on huonot vitsit taas!! :D

      Pitäis kyllä jaksaa tehdä näitä hyviä valintoja (muistutus itselleni siis!!).. Mutta oot oikeassa että usein kiireessä ei ehdi tarpeeksi puntaroida .

      Poista
  12. Muistan taannoin kuinka uutisoitiin siitä, että kalja ja makkara aiheuttavat syöpää. Parin viikon päästä uutisoitiin kaljan ja makkaran olevan hyväksi. Lopulta näissäkin huuhaajutuissa tarkoituksena on kerätä klikkejä ja näinollen saada mainoksia näkyville. Kurjaa siitä tekee sen, että jotkut ihmiset ihan oikeasti uskovat näitä höpönlöpötutkimuksia :/ Loppujenlopuksi jokaisessa nykytuotteessa on vähintään jotain minkä voi kytkeä suoraan syöpään, mutta se, että tuleeko sen syömisestä syöpä, onkin ihan eri asia. Mä olen niitä tyyppejä jotka sanovat, että kuollaan kuitenkin, enkä näinollen hyysää turhaan lisäaineista ja värikoodeista, koska niitä sisältäviä euokia pitää syödä epäindimillisissä määrin nähdäkseen vaikutukset. Kaikkea kuutenkin kohtuudella, eikä esimerkiksi laittomuuksien ha puhtaan tyhmyyden suominen ole hyvästä, vain koska you only live once. Kyllä meidän iltalehdillä ja muilla uutiskanavilla pitäisi olla edes vähän älliä suodattamassa nämäkin jutut uutisissa, mutta raha voittaa lopulta aina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan tehtyjä temppujahan nämä ovat! Oon samaa mieltä sun kanssa.
      Ja kohtuudella kaikkea + maalaisjärkeä niin uskon että tieten tahtoen ei voi sitä syöpää tai muuta sairautta itelleen haalia.
      Ja on se surullista just huomata kuinka "money talks" näissäkin jutuissa!!

      Poista
  13. Valmiita jugurtteja ei ole tullut syötyä kuin joskus lapsuudessa. Nykyään tuntuu olevan se ongelma, että söit mitä tahansa on se huono juttu mutta jos jättää kaiken syömättä niin ei sekään ole hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Just luin jostain kuinka hyvä iltapala ois maustamaton jugurtti+marjat+loraus mysliä.. No siinäkö sekin nyt sit meni :D :D hehe

      Poista
  14. Mikähän enää sitten on terveellistä tai syötävää. Eihän tässä voi kohta syödä mitään! Tarvii ilmeisesti keksiä jotain muuta välipalaa töihin kuin jugurttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! ihan varmasti jokaisesta ruoka-aineesta löytyy jotain haitallista mikäli on luottamista näihin erilaisiin tutkimuksiin!

      Poista
  15. Mitäs tässä kohta enää uskaltaa syödä kun kaikessa on mukamas syöpää....hmm ja mä näin noista pesuaineista ja kosmetiikasta kans jutun ja esim Elmex merkkisessä hammastahnassa olisi, iski pieni paniikki kun omalle pojalle tuota merkkiä ostanut kun on ollut allerginen muille hammastahnoille :( Uutisia taitaa olla nykypäivänä kyllä joka lähtöön :) Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just, sii elmexiähän suositellaan hammaslääkäristäkin! Kaikkee kans oikeesti :D
      Samoin, mukavaa tiistaita :)

      Poista
  16. Ehkä siinä mielessä rööki ja jugurtti verrattuna toisiinsa on hyvä esimerkki, että se havainnollistaa asioita.Jugurttia syödään paljon ja hitsi tajusin juuri ostaneeni kilon purkin kotiin.. Kun taas jos joku kysyisi antaisinko lapsieni polttaa tupakkaa vastaus olisi tietenkin en! tämä saa miettimään kaadanko sen purkin viemäristä alas ja tarjoan sen sijaan puuroa lapsilleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika raaka havainnollstamiskeino, ja tässä tapauksessa vielä ihan pelkkä maksettu juttu!
      Puuroa mielummin kuin jugurttia (ehkä, kunnes tulee uusi tutkimus :D ) mutta en kyllä meidän juguja vedä viemäristä :)

      Poista
    2. en minäkään. aina näitä tutkimuksia riittää! millon on peruna kielletty ja millon kala:D yritä siinä elää:D

      Poista
  17. Itseänikin juuri tuo otti päähän, että nämä kaksi asiaa laitettiin vastakkain. Jotenkin ei vaan pienen ihmisen päähän mahdu, että miten voidaan näissä kahdessa asiassa verrata toisiinsa. Ne on kuin yö ja päivä. Syön siis jogurttini edelleenkin...enkä savuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hullu asetelma! Ja minäkin valitsen sen jugurtin röökin sijaan :)

      Poista
  18. Kiinnitin huomiota myös tuohon uutiseen. Luin Pronutritionistin jutun tästä ruoan mustamaalaamisesta ja tutkimustulokset näyttävät aivan päinvastaista. Suomalaisten jogurtin syönti pinkaisi jyrkkään nousuun 60-luvulla, joten syöpätilastojen olisi pitänyt nousta siinä samalla. Kävipä kuitenkin juuri päin vastoin. Mahalaukun ja yläruuansulatuskavien syövät ovat vähentyneet huolimatta siitä, että väestö on ikääntynyt ja jogurttia syödään nyt enemmän kuin koskaan.

    Tämän jogurttitutkimuksen on tehnyt Biohit, joka on myös kehittänyt lääkkeen, joka suojaa vatsaa tältä karsinogeeniltä... onkohan heillä tässä jokin intressi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! :D täyttä huijausta koko touhu! Kuinka voi olla pokkaa??

      Poista
  19. Siis ihan käsittämätöntä! Varmaan joku iltalööpin melkein vähän sinnepäin tehty lööppi ja ^Katin mainitsema puolueellinen tutkimus. Pah! Murr! Ärr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuinka tämmösiä puolueellisia tutkimuksia voi edes olla? Murrmurr :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3