perjantai 15. tammikuuta 2016

Hus pois pahat unet! (vinkki lapsen pahan unen käsittelyyn)

"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia"
Näin meillä toivotetaan iltasella hyvät yöt lapsille. Yleensä unet on hyviä, tai sanottaisko näin että harvemmin oikeestaan pikkaset unistansa puhuvatkaan, paitsi jos on nähty pahaa unta. Onneksi harvoin, mutta ajoittain näitä pahoja unia kyllä nähdään.

Onnin paha uni liittyy yleensä lastenohjelmiin tai isoveljen kanssa pelattuihin peleihin,
-"se" ja "se" jahtas mua! , on useimmiten kuultu kertomus Opsun pahasta unesta.
Mimosa kertoi ensimmäistä kertaa tänään nähneensä pahaa unta, pikkunen tyllerö oli nähnyt unessa että hänellä kasvoi näppy olkapäässä. Kuulostaa aikuisen korvaan jopa huvittavalta, mutta lapsella huolestuminen, säikähdys ja pelko on ihan todellista. Kyllähän sen toki itsekkin tietää että uni tekee helposti tepposia!



Mä olen jostain napannut järkeenkäypän vinkin käsitellä lapsen kanssa pelottavaa unta, näin siis meillä puretaan pahaa unta pikkasen valoisammaksi.
-Ensinnäkin muistutan lasta aina siitä että uni ei tapahdu oikeasti, vaan nukkuessa näkee erilaisia juttuja, joskus hauskoja seikkailuja, iloisia asioita, ja joskus voi nähdä jotain pelottavaakin, vaikka oikeasti mitään pelättävää ei ole
- Seuraavaksi kysyn että mitä pahassa unessa tapahtui, ja keksimme lapsen kanssa yhdessä unelle onnellisen lopun.

Esim1. jos Onni näkee unta että noita jahtaa häntä, niin jatkamme unta vaikkapa näin;
Noita jahtasi Onnia koska Onnilla oli tippunut pipo , ja noita tahtoi palauttaa pipon omistajalleen, ja oikeastaan noita ei ollut ilkeä ollenkaan vaan todella kiltti noita joka opetti Onnille taikatemppuja!
Esim2. Mimosa näki unta että hänellä kasvoi pelottava näppy, mutta oikeasti näppy oli ihan tavallinen hyttysenpistos johon äiti laittoi rasvaa ja se parani pois samantien!

Meillä ainakin tämä toimii, annan aluksi lapsen kertoa mikä häntä unessa huoletti ja mitä sattui ja sen jälkeen käymme unta pidemmälle eteenpäin, jossa käännämme asiat positiivisiksi. Ahdistus tai huoli pahasta unesta helpottuu sen siliän tien :)


"Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma musukka hassu <3
Uneen syvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unen taikamatkalle, öiselle pikku retkelle.
Lintujen kanssa voit lentää kuuhun, popsia nallen kanssa hunajaa suuhun,
Prinsessana tanssia keijujen kanssa, kukkien tuoksua, peikkojen juoksua..
Kauniimpiin uniin nuku mun lapseni,
Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma mussukka hassu <3
Uneen hyvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unten maille, unten utuisille kedoille.. "

Terkkuja
Nadja


32 kommenttia:

  1. Meillä poika pelkää kaappia omassa huoneessaan. Hän kuvittelee kaapin hirviöksi. Kuinkahan siitä päästäisiin yli.. 😩 Ihanat lapset siellä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikkuista <3 Tuo on kyllä hämäävää kun pimeässä oma huone ja tutut tavarat voivat näyttää vaikka kuinka pelottavilta <3

      Poista
  2. Ihanat pienet!!! Meillä ei onneks vielä mikään paina mieltä nukkumaan menossa... eikä painajaisiakaan ole ollut. Parit kauhukohtaukset yli vuosi sitten käytiin läpi ja ne oli kyllä kamalia.. kaikille =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, nuista kauhukohtauksista oon kans kuullut, aika kurjia kuulemma!

      Onneksi meilläkään ei nukkumaan menossa mikään pelota mutta muutamat pahat unet Onni on nähnyt vähän niinkuin sykleissä. Ja Mimosalla nyt tämä pelottava näppy :D raukka, mistä lie bongannut <3

      Poista
  3. Täällä ei onneksi lapset nää paljon pahoja unia. :) Kivan keinon olette keksineet kääntää paha uni positiiviseksi. :) Niin suloiset muruset siellä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oliskin tosi kurjaa jos pahoja unia näkisi useammin. Onneksi tääläkin vain harvoin <3
      Ja tämä keino on tosiaan meillä toiminut, aikoinaan jo esikoisenkin kanssa näin toimittu :)

      Poista
  4. Hiljakseen alkaa nämä ajat olla ohi, mutta Sofia sai pienempänä pitkään kauhukohtauksia joka ilta klo23. Itse ei muistanut niistä mitään ja huusi suoraan kurkkua. On teillä söpöt muksut, voi että mitä nassuja.

    Kivaa viikonloppua Nadja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä nuo kauhukohtaukset tosiaan voivat olla koettelevia! Meillä ei niistä ole kokemusta. Mutta eikö näin kuitenkin että ne on suht yleisiä ja "kuuluvat" lapsen kehitykseen?

      Kivaa viikonloppua Tiialle <3

      Poista
  5. Ihanat tyypit siellä peittoon kääriytyneenä! ja kiitos vinkistä! <3 Nämä unijutut on meillä todella ajankohtaiset! Kummatkin pojat ovat tällä hetkellä jossain kierteessä, että näkevät paljon unia (hyviä ja huonoja) ja esikoinen on alkanut juttelemaan unissaan.. Se on pelottavaa! Hän käyttää joskus jopa "möreää" ääntä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis mä uskon että nämä pahat unet ovat osa lapsen kehitysvaiheita. Välillä meilläkin nähdään paljon unia, ihan kausittain, ja silloin myös pahoja unia eksyy mukaan.
      Meillä kaksi vanhinta lasta ovat aina puhuneet unissaan ja Maija jopa kävelee ja häärää unissaan! Varsinkin ensimmäiset kerrat sai mut säikähtämään!

      Ja voi teidän pikkuista "möreä-äänistä" <3 <3
      Kiva kuulla jos sait jotain vinkkiä mahhdollisesti :)

      Poista
  6. Voih, meillä tää on niin tuttua. Neiti pelkää monesti nukkumaan mennessä. Ostin Rukalta tuliaisiksi unisiepparin ja sillä hipsuttelen iltaisin neidin kasvoja ja hoen ees taas sanontaa "hus pois paha uni hus pois". Meillä ainakin neidillä tahtoo jäädä kaikki iltarutiinit pakonomaisiksi ja yhdessä vaiheessa piti tehdä vaikka ja mitä ennen kuin suostui nukkumaan. Jouduimme kulkemaan tytön kanssa jopa terapiassa tän asian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teidän pikkuista <3 Tuossa tilanteessa kun nukkumaanmeno pelottaa, ei paljon positiividuudet auta, joten hienoa että ootte saaneet ihan ammattilaisen apua <3

      Poista
  7. Meillä näkee nuorimmainen joskus pahoja unia, mutta nykyään enää harvemmin. Tuohan on kiva kikka käsitellä pahat unet pois. Hyvää viikonloppua Nadja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä tämä on ainakin toiminut :) Kyllä nämä pahat unet liittyvät yleensä johonkin tiettyyn ikävaiheeseen, ei meilläkään isot enää näe pahoja unia, mutta kaikilla on kuitenkin jossain vaiheessa leikki-iässä ollut jotain "painajaisia".

      Poista
  8. Oi miten ihania lapsukaisia! Meillä lapset on kovia elämään unissaan ja painajaisiltakaan ei voi välttyä. Onneksi asian kääntäminen turvalliseksi ja iloiseksi on täälläkin vienyt pahimmat painajaiset pois :) Niin ja tärkein meinasi unohtua eli suuren suuret onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös vilkkaalla mieleikuvituksella varustettuja ja unissaan eläviä :D
      Kiitos <3 Kyllä nyt on kiva olla vuotta viisaampi ;)

      Poista
  9. Voi ihania ratkaisu keinoja pahoihin uniin <3 meillä helmi näkee nykyään paljon pahoja unia,lähinnä muumin möröstä. Ollaan pidetty muumin katselu kieltoa mutta silti mörkö seikkailee unissa ja kuulemma sängyn alla. Ei auta vaikka yhdessä katsottaisiin sängyn alle kun mörkö menee kuulemma piiloon kun äiti sängyn alle katsoo. Sitten kerrotaan ettei mörköjä ole ja paijaan takaisin uneen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikkusta Helmiä <3 Mörkö sängyn alla on jotenkin niin "perinteinen" lapsen pelko, muistan itse omasta lapsuudesta kuinka pelkäsin että sängyn alla on "joku" ja jos varpaat pilkottaa peoton alta niin se "joku" nappais heti kiinni!!
      Aika huvittavalta kuulostaa, mutta todellisia pelkojahan ne on pikkuisille <3
      Toivottavasti teillä menee tuo pian ohi !

      Poista
  10. Hyvä idea kääntää pahat unet positiiviseksi :)

    VastaaPoista
  11. Pahat unet- kausi on aika rankka, varsinkin jos on herkkä lapsi. Meillä nuorimmalla on oli pienempänä rajuna ja oli vaikea saada poika nukahtamaan kun pelkäsi lopulta jo pelkkää nukahtamista. Onneksi nykyään jo helpompaa eikä enää nää pahoja uniakaan. Tuosta on iso apu lapselle, että pahat unet muuttuu hyviksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on (koputtaa puuta) onneksi pahat unet pysyneet suht aisoissa ja tämä on ollut riittävää apua lapselle. Erikseen on tietysti rajut ja pitkään jatkuneet painajaiset. Onneksi teillä on jo helpottanut <3 <3

      Poista
  12. Miten suloiset pienet!! <3 Ihana idea tuo unen läpikäyminen!! Pitää ehdottomasti käyttää tuota, kun Mila vähän kasvaa :)

    VastaaPoista
  13. Muistan itse lapsena nähneeni toistuvasti samanlaista unta, jossa pelottava ukko jahtasi minua urheilustadionin juoksuradalla. Tunnelma unessa oli tosi pelottava ja muistan unen vieläkin vaikka en ole sitä unta nähnyt kuin ihan pienenä. Sama uni toistui todella pitkän aikaa, tai ainakin se tuntui siltä. Pelotti mennä aina nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on myös itsellä ollut semmosia toistuvia pahoja unia.. ei kivaa.

      Poista
  14. Vähiin on meillä käyny pahojen unien näkemiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa kyllä huokasta kun ei mitään sen ihmeempää ole ollut :)

      Poista
  15. Ei liity mitenkään otsikkoon, mutta tulin kurkkimaan blogiasi, kun täältä kai on lähtöisin ystäväkirjahaaste, johon olen jo pari kertaa vastannut. :) Täällä olikin saman vuosikerran kotiäiti vastassa, täytyy tulla uudelleenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun tulit kurkkimaan ja jätit kommentinkin :) Pitää ehdottomasti tulla katsomaan sun ystäväkirjapostaukset! Tosi kiva nähdä kun ihmiset lähtevät mukaan haasteisiin :)

      Poista
  16. Olipas muuten hyvä vinkki pahoihin uniin! Noi kuvat peittoihin kääriytyneistä lapsista on ihanat :). Meillä pojalla ei onneksi ole kovin paljoa painajaisia ollut, mutta täytyy muistaa tämä, jos ne jossain vaiheessa alkavat. Mulla oli lapsena (ja itseasiassa jatkui aika pitkään vielä aikuisikään, taisivat siinä kolmenkympin tienoilla loppua) tosi pahoja painajaisia, joista heräsin aina omaan huutoon. Aina unen ollessa ahdistava, minun piti alkaa huutamaan, jotta heräisin siitä :). Se oli jännä tunne, kun unessa tajusi, että nyt on huudettava. Onneksi niitä ei ollut kovin usein, mutta se tunne oli kyllä kamala, kun uni tuli niin voimakkaasti vielä herättyä mieleen.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3