Diagnoosi: aivomöykkyinvalidi

Miks se onkaan niin vaikeeta? Sanoa miltä tuntuu oikeesti ja avata sydäntä.

Mä oon oikeesti niin huono puhumaan. Maailman huonoin ehkä. Samaan aikaan mä olen kuitenkin todella herkkä ja mun mielessä pyörii paljon asioita, joskus jopa liikaakin.
Mun tapani käsitellä asioita on kirjoittaa. Ja olen jopa niin naurettava että jos mun pitää kertoa esim jollekkin läheiselleni jotain asioita, siis semmosia oikeita omia ajatuksiani, tunteita, niin mielummin kirjoitan vaikka megatekstiviestin tai sähköpostin kuin kerron asian ääneen. Saatan jopa suuttua ja tuskastua siitä jos mua pyydetään puhumaan

Mä en oikein tiedä onko se jotain pelkuruutta vai mistä asia johtuu, mutta tämmöinen vaan oon. Joskus mä koen itseni jopa kylmäksi tän takia, tai tiedän että en ole, mutta pelkään että mun läheiset ajattelevat näin.

Musta tuntuu että mä olen jonkun sortin invalidi, aivomöykky-invalidi.
Mulla on oma kolo mun päässä minne kasaan möykkyyn kaikki mun oikeat ajatukset , tunteet, kaikki ne sanat joita en saa syljettyä ulos suusta. Ne mitkä saattavat saada kyynelet silmiin ja leuan väpättämään.

Tänään mä oikein .tiedostin tän kun olin lenkillä ja katsoin aamuun heräävää talvista meren rantaa, sumuista horisonttia, samaan aikaan korvissa soi yks aika kaunis puhutteleva biisi ja mulla tuli itku. Itku elämän kauneudesta, rakkaudesta ja suruista. Kuljin silmät kyyneleistä sumussa ja päätin että mun on pakko alkaa puhua. Pakko kertoa rakkaudesta, huolista, onnesta, surusta. Antaa oikeiden tunteiden tulla , ja näyttää ne myös.

Joten au revoir aivomöykky, ehkä ei nähdä enää koskaan ! 

Terkkuja
becoming ex aivomöykky-invalidi 

ps. Tänään on ollut muutes oikein kiva himastelupäivä, kaikki lapset kotona, ruuanlaittoa ja siivoilua + iltapäivällä käytiin oikein kaupungilla pikkusen shoppailemassa pikkasten ja esikoisen kanssa :) Enää pari päivää ja lähdetään reissuun, jihuu!!!

Herkkis, inside and outside

Tää on nyt taas tämä aika vuodesta mikä todellakin haastaa herkkää ihoa. Mulla on ollut aina herkkä hipiä ulkoa tuleville rasitteille ja näin aikuisena se näkyy juurikin alkutalvesta parhaiten.
Päänahka kutiaa ja hilseilee, hiusrajassa punaisia kuivia laikkuja (oon jo diagnosoinut itselleni parina vuonna psoriasiksen, mutta tuskinpa sitä on..). Kasvojen ihoa kiristää ja pesun jälkeen iho on kirjava kuin mummon lempiklänninki! Myös satunnaisia finnejä (muina vuodenaikoina en kärsi näpyistä) ilmaantuu kasvoille.
Mä en hirveesti ole uskaltanut vaihdella kasvojen hoitotuotteita tai shampoita, koska pelkään että tilanne lävähtää käsiin! Kookosöljy on ollut nyt ahkerassa läträyksessä, ja ihan apteekin perusvoidetta hieron hiusrajaan.
Jos jollain lukijalla löytyis suositella jotain jippoja tai hyviä tuotteita niin vinkkejä otan ilomielin vastaan <3

Ja siis tän ihoherkkyyden lisäksi olen ollut tosi herkillä myös ihan sisäisestikkin. Pääkopasta jynou :D
Mä olen ajautunut (omasta mielestäni) ihmisten kanssa "konflikteihin", ja mä jos joku inhoon ylikaiken sanaharkkoja tai sitä että joudun oleen hermona. Inhoon sitä fiilistä koska se syö mua niin syvältä!
Se että käyn vaikka parin lauseen väittelyn tai saan jostain noottia, tai edes että mua vaan ärsyttää joku asia, saa mut ihan tolaltaan. Saatan jauhaa päässäni monta päivää (siis aina semmosina hiljaisina hetkinä) jotain muutaman sekunnin tilannetta missä on negatiivinen fiba, tillittää ja vetäytyä omaan kuoreeni, kerrata ja mässäillä, vaipua itsesääliin jne.. "Ei tartte auttaa"-menttaliteetilla tietenkin!!

Ja siis pahinta (tai oikeestaan parasta, köh) tässä on se, että "vastapuoli" ei välttis edes huomaa tai tajua tilanteessa olleen mitään ihmeempiä fiboja..

Too sensitive??
No vissiin! Kuulostaako tämmönen "omassa päässä draamailu" kenenkään korvaan tutulta?

Drama Queen-terkkuja
Nadja

Ajatuksia pilvenreunalle

Kun suljen silmät, tunnen tuulen 
Kun suljen silmät, tunnen auringon lämmön, kylmän sateen
Kun suljen silmät, näen enemmän, kasvosi, katseesi
Kun suljen silmät, on kaikki kuin ennen, 
Ajatuksissa iloinen eilinen, kuvituksissa seikkailut ja retket, pienet hopeaiset hetket

Sulje silmät. Mieti hetki Häntä joka ei ole enää täällä. Anna ihanien muistojen tulvia. Jos olet ihan hiljaa voit ehkä kuulla tutun äänen, kaiun jostain kaukaa.
Anna hymyn nousta kasvoille kyynelten virrata poskille.

Mä hiljenin tänään muistamaan mun tärkeitä ihmisiä jotka ovat poissa. Joita ei voi enään oikeesti nähdä, ei kuulla eikä koskea. En ole todellakaan mestari tunteiden käsittelyssä ja usein jopa välttelen liian syvällisiä ajatuksia, ainutlaatuisia rakkaita muistoja, koska en halua itkeä. En halua tuntea kaipausta enkä surua, suunnatonta ikävää.

Tänään suljin silmät, ja annoin muistojen ja tunteiden virrata. <3 <3
Ajatuksia sinne kauneimmalle pilvenreunalle <3

Terkkuja
Nadja

Haikeutta ilmassa

Muutaman päivän "stereohiljaisuus" blogissa tuli ihan vähäniinku vahingossa, oon ollut jotenkin niin tunteikkaana tässä muutaman päivän että päivät on vaan livahtanut ohitse <3

Maanantaina oltiin Rasmuksen luokan kanssa Amarillossa syömässä <3 Aivan ihanaa että ope järjesti yhteisen lounaan lapsille ja vanhemmille, "viimeinen ehtoollinen" <3 Pian nuo lapsoset kirmaavat kesälaitumille ja syksyllä sitä ei mennäkkään enään tuttuun ja turvalliseen alakouluun <3 Saappaat kasvavat taas kertaheitolla monta numeroa kun kuljetaan yläkoulun porteista sisään. huoh, mä oon aivan liikutuksissani koko ajan ja ajatuskin perjantain kevätjuhlista saa kyyneleet silmiin <3 Mä tarttisin sinne jonku oman vollotusaition varmaan :D :D 

Rasun burgeri annos <3 

Mutta näin se aika vaan siivillä kulkee eteenpäin ja niin sen kuuluukin olla <3 äiti ei vaan meinaa pysyä tässä jutussa oikeen mukana <3 
Ja oon koittanut järkeistellä itelleni että tämähän on näille nuorille ihanaa ikimuistoista aikaa, ja vaikka haikein mielin alakoulun jättävätkin , niin päällimmäisenä heillä ei kuitenkaan ole suru siitä mikä jää taakse vaan innostus tulevasta mikä odottaa <3

Ihana ekaluokkalainen Rasmus <3

Mä luulen että tämä mun itkuherkkyys loppuu vasta lauantaina kun  lapset saavat todistukset kouraan ja aletaan nauttia kesästä. Ainakin toivon niin! Eihän tästä tuu mitään että mutsi tippa linssissä täälä "suree" lapsiensa kasvamista :D :D 

Tässä kirjoittaessakin silmät kostuu vähän väliä, oi kyllä tää elämä on vaan raadollista! Onko muita elämäntapa-vollottajia?? 

"Pieni poikani, iso reppu selässä
täynnä innostusta ja seikkailumieltä.
Leveän hymyn kruunaa uutuuttaan kiiltelevät rautahampaat <3
Äiti silmät kyynelissä, vilkutan niskallesi, 
Koulun portit on auki <3 

Nuori mies, hauska huumori-veikko <3
Kesän kynnyksellä odottaa tulevaa
Kaikki seikkailut nurkan takana <3
Äiti silmät kyynelissä, vilkutan niskallesi"

Terkkuja
Nadja