lauantai 19. syyskuuta 2015

Elämä odottamista ja ohikiitäviä hetkiä!


"Ihmisen odottava elämä, odotan huomista, uutta seikkailua.
Odotan auringonlaskua, odotan lasten nauravia kasvoja.
Odotan pimeneviä syysiltoja, odotan käpertymistä kynttilän hämyssä.
Odotan ensilunta ja talven jälkeen heräävää luontoa.. Kesän vihreää, syksyn väriloistoa.
Odottavissa ajatuksissa pilvilinnoja, suuria haaveita ja unelmia.  

Ohikiitävät hetket.
Ohikiitävät auringonlaskut, ohikiitävät odottavat ajatukset, ohikiitävät pimeät illat, sumuiset aamut.
Ohikiitävät unelmat, toteutuneet haaveet, ilonpilkahdukset, riemunkiljahdukset, onnenkyyneleet.

Elämää odottaen 
Aamulla odottaen iltaa, illalla odottaen uutta aamua."



Mä istuin eilen bussissa kun kirjoitin tuon runon. Nyt on taas yksi odotus saatu päätökseen. Leirikoulua lapset olivat odottaneet monta vuotta, ja nyt muistoja rikkaampana palasivat kotiin. Aivan upeita hetkiä on saatu vangittua kameralla, mutta kaikista parhaimmat hetket löytyy sydämestä <3

Sanoin leikilläni että nyt on leirikoulu käyty ja seuraavaksi saakin alkaa odottaa joulua! Se sai mut miettimään, että tätäkö tää elämä on?
Odottamista ja ohikiitäviä hetkiä, hopeareunaisia muistoja <3

Terkkuja
Nadja



7 kommenttia:

  1. upea runo,kertakaikkiaan! puit sanoiksi minunkin ajatukseni :) Kaikkea sitä ootellaan mutt kuitenkin kaikki on vain ohikiitävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3 Näin se on vaikka kaikesta tapahtuvasta koittaa nauttia, niin usein mietin että osaanko nauttia tarpeeksi?

      Poista
  2. Hieno kirjoutus! mutta odottelu on niin paljon helpompaa kuin toteutus :) Odottaa että joku tekee sen puolestasni :) Elämä on nyt ja tässä ja sen huomasin tänään, kun Elliotin kanssa oltiin Punaisen Ristina asialla :) Vain Ihania ihmisiä tavattiin. Linback <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi <3
      Mä ajattelin itse lähinnä sitä kuinka lähes kaikkia asioita odotetaan. Arkisia juttuja, matkoja, juhlia, päiväkahvia, makkaranpaistoa tai iltalenkkiä.. Odottaminen on iso osa elämää. Ja yhdessä ohikiitävässä hetkessä odotus on ohi, jäljelle jää muistot ja uusi odotus.. <3

      Poista
  3. Ihania sanoja! <3 Olen monesti havahtunut miettimään tätä samaa. Onko elämä pelkkää odotusta? Ja sitten toisaalta vaikka monet sanovat että pitäisi nauttia matkasta eikä niinkään vain pääsyä sinne päämäärään on minusta juuri se odotus myös iso osa elämää. On kivaa odottaa niitä elämän kohokohtia. On kivaa odottaa joulua, ensiaskeleita, hääjuhlia, matkoja.. se tekee niistä erityisiä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti :)
    Mäkään en koe odotusta negatiivisena , odotushan on just niinkuin sanoit, ihan positiivinen juttu. Osa elämää ja tekee hetkistä erityisiä :)
    Mä itse jopa nautin ihanien asioiden odotuksesta. Jälkeenpäin sitä aina vaan miettii että näinkö tämäkin on nyt ohi ja muistona vain <3

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3