Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2016

Runo äidille, runo äidiltä

Äidilleni

Kiitos siitä että olet juuri sellainen kuin olet
Kiitos että olet aina olemassa mua varten
Kiitos siitä että olet aina ihaillut minua, antanut lapsena laulaa kissanristiäisissä,
tanssia torilla, hyppiä uikkareilla kaatosateessa, myydä kukkia ovelta ovelle
Kiitos että olet antanut minun taplata tyylilläni
Kiitos kaikista ihanista lapsuusmuistoista, lämpöisestä sylistä, huolettomasta elämän ensitaipaleesta.


Lapsilleni

Hassut pienet höpönassut, maailman rakkaimmat pallerot <3
Teille haluan maailmassa vaan parasta,
iltarukouksessa toivon että teistä kasvaa itsenäisiä, onnellisia, oman polun kulkijoita,
siihen haluan teitä kannustaen kasvattaa, myötäelää polkunne, koukeroiset ja kukkaiset
Teidän maailmasta ei koskaan tule rakkaus loppumaan, minä rakastan teitä maailmassa eniten, nyt ja aina.
Teidän vuoksi hymy, nauru, ilo, ylpeys, itkut, huoli, onni, elämän suurimmat tunteet <3
Kiitos että saan olla teidän äiti, olen maailman onnekkain.



Silmät kyynelissä, kiitollisena, onnekkaana.
Ihanaa tulevaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi tuleville <3

Terkkuja
Nadja






maanantai 24. elokuuta 2015

Nadja testaa: Lukujärjestyksellä aikaansaavaksi??

Siitä se ajatus sitten lähti! Täältä <3 siis! 
Olematon, tekemätön, venyvä ja vanuva päivä sai mussa aikaan jotain. Joskus on ihan oikeesti ok "vaan olla", mutta millaisena sä näet itsesi arjessa? Tai haluaisit nähdä? 

Mä esimerkiksi haluan olla energinen, iloinen ja aikaansaava. Semmosia ihmisiä mä (muunmuassa) ihailen. Mä haluan käydä lenkillä, tehdä lasten kanssa juttuja, löytää oman ajan kotitöihin ja esim lasten lukuhetkelle.
Usein päivät kuitenkin vain lipuvat ohi. Jään esim roikkumaan koneelle ja oho yhtäkkiä huomaan että ei me nyt ehditäkkään sinne metsään, ollaan omassa pihassa vaan. Tai joo huomenna meen sitten aamulenkille, mutta onhan se nyt helppoa vaan vanua kahvipöytään ja jättää lenkkeilyjä "syssymmälle". Mäkin oon ollut yli 10 vuotta semmonen "elämäntapajolkottelija"=kävellen joka paikkaan satoi tai paistoi, mutta nyt mä oon jotenkin lipsunut siitäkin. Ja se näkyy oikeesti pääkopassa+vyötärössä!! 

Pitemmittä puheitta, suunnittelen pari päivää itselleni lukkarityylisesti. Tänään julkaisen ensimmäisen, jonka toteutan huomenna. Ja huomenna julkaisen toisen päivän jonka toteutan siis keskiviikkona. Yhteenvedon päivistä, omista odotuksista vs todellinen toteuma, lupaan väsätä vielä tällä viikolla.  Mulla on odotukset korkeella, tässä mun day 1 (ps ei saa nauraa, tää voi olla jopa hassun pikkutarkkaa, ainakin mun boheemille luonteelle mutta se ei pelaa joka pelkää :D):

------------------------------------------------------------------------------------------------
klo 7.00 aamulenkki n. 40 min + suihku
klo 8.00 aamupala + seuraavan päivän lukujärjestyksen julkaisu blogiin
klo 9.00 aamun siivoushetki, tiskit + pyykkikone päälle+ sänkyjen petaus + tavarat paikoilleen
klo 9.30 eväiden valmistus( karjalanpiirakkaa + munaa) ja valmistautuminen lähtöön
klo 10.00 sään mukaan joko uimarannalle tai palosaaren pururadalle+puistoon , lounas syödään retkellä.
klo 12.00 kotona, pikkuiset pisuille ja torkuille
klo 12.30 pyykit kuivausrumpuun + pikaimurointi + päivällisen ja välipalan valmistus (makaronilaatikko+ hedelmäsalaatti)
klo 13.30 päiväkahvi <3 + hetki somea tms 
klo 14.15 pikkasten herätys, välipalaa ja leikkiä omassa pihassa, koululaiset saavat tehdä läksynsä ulkona <3
klo 15.30 pikkusten piirtelyhetki 
klo 16.00 päivällispöydän kattaminen ja salaatin valmistus
klo 16.30 päivällinen
klo 17.00 tiskit ja pöytien pyyhkimiset
klo 17.30 hetki ihan vaan ollaan, lapsille vaikkapa pikkukakkosta ja valmistaudutaan viemään Emil breakdance-tunnille.
klo 18.10 lähtö tanssikoulu-Kipinälle. E tanssimaan ja pienten kanssa mennään rantaan tutkimustetkelle 
klo 19.30 ollaan kotona. Lapset pesulle ja iltapalaksi helposti muroja.
klo 20.00 pikkusille iltasatu ja hyvänyöntoivotukset <3
klo 20.20 E:n kanssa yläkertaan (R+M isän luona), Iltahöpinät Emilin kanssa ja pyykin viikkausta
klo 20.45 oma iltapala ja blogi-time + telkkua tms <3 
klo 22.30 nukkumaan <3
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ei muuta kuin huomenna-aamusta soitellen sotaan :D instassa näät meidän reaaliaikaset kuulumiset @napsahduksia <3



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pidetään onnesta huolta

Ota onnesta koppi, tarraa siitä kii
rutistele pieneksi tolloksi ja piilota rintsikoihin, lähelle sydäntä
anna sydämen pomppia ja hengityksen laukata yhdessä onnen kanssa
Hengitä puhdasta ilmaa, tuulen silittäessä poskeasi.
Tuuli pyyhkii pois kyyneleesi, elämän iloiset kyyneleet, elämän suruisat kyyneleet
Anna itsellesi lupa olla kiltti.. sinulle . Halaa itseäsi ja muistuta, että sinulla on onni. 
Onni josta vain sinä itse voit pitää huolen <3

Onnea on.. onni piilossa rintsikoissa <3






Onneani oon tänään miettinyt, paljon. Monestakin eri syystä. Jo pitkään oon sen tiedostanut että minä itse teen oman onneni ja vain minä itse olen omasta onnestani vastuussa.
Monella mittarilla koen olevani onnellinen, mutta tiedän että on myös asioita joihin keskittymällä ja muutoksia tekemällä voin olla onnellisempi.
Mä olen nyt päättänyt keskittyä omaan onneeni ja sen parantamiseen elämän kaikilla osa-alueilla. 

Miettikää hetki onneanne. Onko helppo olla onnellinen? Välttämättä ei.. Mutta jos haluat saavuttaa onnen se on susta itsestä kiinni. Tai jos juuri nyt olet onnellinen niin muista pitää siitä huolta, vaali ja helli sitä <3 

Onnea kaikille toivoen <3
Terkkuja
Nadja

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Elon onnen hippusia

Onni on niin pienestä kii. Aina ei tartte auringon paistaa tai pankkitilin tursuta rahaa.
Se on asennetta ennen kaikkea, "On niin helppoo olla onnellinen" lauletaan laulussa.. Periaatteessa joo, mutta käytännössä ei. Jos täyttää ajatukset paskamaisilla jutuilla ja kylpee negatiivisuudessa niin ihan varmasti on VAIKEETA olla onnellinen. 

Aina ei kaikki mee just niinku meinaa, tuntuu että se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus :D Joskus on semmosia hetkiä (lapset tinttailee, wilma paukkuu, kahvi on loppu, laskuja ropisee) että tekis vaan mieli hautautua johki eikä tulla ikinä pois. Onneksi mulla on nää ihanat lapset täälä muistuttamassa, siitä millä on merkitystä. 2-vuotiaan tanssahtelua katsellessa ei voi olla muuta kuin onnellinen. Ja kun 13-vuotias jäbäleissön muiskasee poskelle ja antaa ison halin..Äitillä hymy korvissa ja pää pilvissä <3 


Tämmöstä pientä kun pussaa niin huippufiilis on taattu <3
Tänään oon onnellinen siitä että lapset on iloisia (pahempia äksidenttejä ei oo vielä ehtinyt tapahtua) , mennään trullittelemaan, iskäkin on leppoisalla tuulella.. Listaa vois nyt jatkaa vaikka kuinka , Just nyt ei ota päähän yhtään mikään :)

Hyvät pääsiäiset kaikille! t.Mäkiset ps.think positive  :D
"Elon pilkkuja erivärisiä, ihania ja inhottavia,
 kerään kauneimmat pinkit ja pastellit, rakkauden ja ilon väriset.
 niistä teen seppeleen,  kannan hiuksilla kuin kruunua.
 inhottavat ja ilkeät heitän pois."

Terkkuja
Nadja