Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2-vuotias. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2-vuotias. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. tammikuuta 2016

Meidän 2-vuotias lätkärinsessa!

No mitä muuta vois odottaakkaan? Pikkunen tyttö kasvaa jääkiekkomailojen/varusteiden keskellä ja leikkii päivät päästään isoveljien kanssa.
Mimosa osaa lähes tulkoon kaikki SM-liiga joukkueiden maalilaulut ulkoa, aina kun telkusta välähtää lätkäpätkä niin Mimosa hurraa "MAAALIII" ja Emilin reenejä katsoessa vähän väliä kannustetaan "Hyvä Emil, hyvä Emil!!", kovaa ja korkeelta tietenkin, niinkuin nyt 2-vuotiaan prinsessan tyyliin kuuluu <3
Uskon että haaveissaan Mimosakin tekee maaleja ja tuulettelee kannustajien hurratessa ja maalilaulujen raikuessa..






Ajatus siitä että oma tyttö harrastaisi jonain päivänä jääkiekkoa tuntuu aika vieraalta, johtuu varmaan lähinnä siitä että en itse olisi voinut ikimaailmassa haaveilla moisesta. Oon ollut hyvin paljon enemmän semmonen "perinteinen" tyttö letit päässä :D Mutta jos Mimosa haluaa hokkarit jalkaan niin siinähän sitten <3
Osaa tää meidän Mimosa toki keikistelläkkin (ja hyvin osaakin), kynsien lakkailu on ihan ykköspuuhaa ja voihan sitä lätkää pelata mekkokin päällä, hihhii
Ja yks asia mistä oon ihan varma, tulee Mimosasta sitten lätkämimmi, balleriina tai kuorolaulaja, niin veljien kanssa "painiminen" opettaa tästä tylleröstä aikamoisen pärjääjän! Sisukkuutta löytyykin jo ihan omasta takaa <3 <3






Kivaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Muistetaanhan hymyillä, ja voi sitä välillä vähän irvistääkkin, hahaahaa ;D
Mistäs teidän pikkuset rinssit ja rinsessat on innostuneet?

Terkkuja
Mimo ja Nadja

maanantai 31. elokuuta 2015

71kuukautta elämästä imettäjänä. Näinkö se loppuu?

Näinkö se ois nyt loppu. Mun imetystaival. 
Pieni juttu maailmalle, iso juttu mulle. 
71 kuukautta mun elämästä, 5v 11kk, 5 lasta. Aikani alkukantaisena "emona". 

Vielä hetki sitten mä imetin Mimosaa muutaman kerran vuorokaudessa lähinnä yöaikaan ja aamuisin, Mimosa nukkui meidän kanssa perhepedissä ja oli ihan luontevaa siinä samalla antaa hörppyä jos tarvis. Nyt Mimosa on siirtynyt nukkumaan omaan sänkyyn joten imetys on pikkuhiljaa hiipunut itsestään. 
Nyt ollaan tilanteessa että tissiä lutkutetaan pienenä läheisyys tankkauksena n. kerran päivässä, joskus voi olla päivä välissä että tankkaus unohtuukin.
Mä luulen että Mimosa ei enää montaakaan tippaa sieltä kerrallaan ryystä mutta lussuttais mielellään sen pienen hetken, ihan vaan koska se on hänen mielestään kivaa. Hymyilee, kihertelee, maiskuttelee ja sanoo namnam, ihanaa tissiä.

Mä oon pohtinut itekseni että kumpi meistä tässä imetyksessä on oikeesti enemmän koukussa, minä vai Mimosa? Varmasti minä. Huomaan että oon jopa jonkun verran pettynyt kun Mimosa ei enää malta olla rinnalla niin kauan että maito alkaisi herua. Eikä tässä nyt oikeesti ole varmaan mitään järkeäkään enään. Voidaanhan me halia ja lötkötellä muuten vaankin. 

Mä kirjoitan tän postauksen sen takia, että itse ymmärtäisin että tämä on nyt tässä. Mimosaa ei enää kiinnosta saada rinnasta maitoa, enkä viitsi nyt minään hetken huvituttinakaan alkaa olla. 
Mun täytyy nyt vaan hyväksyä että yksi virstanpylväs on nyt ohitettu, yksi portti takanani suljetaan.

Kun pistän silmät kiinni, muistan vielä ne imetyksen ensihetket, synnytyssalissa, kaikkensa antaneena.
Uusi elämä sylissäni, pieni ja avuton, vaativa, niin minusta riipuvainen. 
Lämmin pehmeä vauvan iho, utuiset silmät, hapuileva katse, rintaa rapsivat pienet kynnet.
Uusi ihminen, oma vauva, minun kaikki.

Itkuhan tässä tulee. 

Terkkuja
Nadja

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

2-vuotiaan kuulumiset , temput ja tempaukset!

Ajattelin kirjoittaa meidän 2-vuotiaan jutuista pitkästä aikaa :)
Mimosa on ihan hurjasti reipastunut, kasvanut ja kehittynyt tässä viimeisten kuukausien aikana. 





-Puheenkehitys on ollut aivan valtaisaa. Osaa nyt höpötellä jo pitkiä lauseita, tosin sanat ovat lähes poikkeuksetta max 2-tavuisia. Ja monet sanat ovat "versioituja". Mutta yhtäkaikki pystymme käymään kunnon vuoropuheluita jo Mimosan kanssa <3 Kyllä hänkin vaan oppi hienosti yhtäkkiä vaikka jossain vaiheessa olin jo ihan varma ettei tuo rupea ikinä mitään puhumaankaan :D 

-Ruokailut on haastavia! Mimosa osaa tosi reippaasti syödä ruokansa itse jos vain haluaa!
Viime aikoina ei ole halunnut ruokailla, eikä oikeen mikään ole meinannut maistua.. Mä itse stressaannun jos lapsi kieltäytyy syömästä ja helposti tarjoankin sitten jotain snäksiä tai maitoa ruokailujen välissä kun tuntuu että raukka kärsii nälänhätää :D Tiedostan että teen siinä väärin, siirtää vaan edelleen sitä näläntunnetta. Mutta uskon että näissä sekä lasten että aikuistenkin!! ruokailuissa tulee taas ryhtiliike kun palataan arkeen :) Maitopullo on vielä päivällä parisen kertaa käytössä ja yöllä mussutetaan tissiä.

-Päiväkuiva Mimosa on ollut nyt viikon verran! Niin hienoa :) Aiemmin pissasi ana pikkareihin mutta nyt on hoksannut että potalle pitää mennä vaikka olis kalsongit jalassa. Yökuivaksi opetteluun on vielä piiiitkä matka. Vaippaa saa joskus vaihtaa yölläkin kun juo niin paljon illasta ja ottaa vielä tissiäkin yöllä.. Mutta kaikki aikanaan!






-Nukkumisesta: Mimosa nukkuu n. 12 h yöunet n. 20-8.00 . Päiväunien kanssa ollaan nyt pelailtu hiukan, joskus jää päikkärit väliin tai ottaa vaan vartin nokoset päivällä, mutta välillä posottaa jopa sen pari tuntia. Paljon riippuu jaksaminen siitä mitä ollaan puuhailtu :) Yöllä Mimosa heräilee n. 2-3 kertaa ja haluaa aina hiukan tipsutella. Me nukutaan perhepedissä joten heräilyt ei juurikaan katkaise yötä. 

-Mimosa on todella touhukas ja kova leikkimään :) Kesän ykköstouhuiluja on ulkona hääräily, hiekkalaatikkoleikit, katselee ja seuraa/juoksentelee isompien leikeissä. Trampalla pomppiminen, pomppii oikeesti niin hurjasti ja jäntevästi ja osaa hienot peppuplätsitkin :) Uiminen, aina kun mahdollista ja säät sallii Mimosa tahtoo uida ja kahlailla. Hän nauttii vedestä ja onkin hienosti oppinut vedessä olemaan.
Mimosa tykkää myös lauleskella, bravuurit on Ihhahhaa ja Tuiki tuiki tähtönen , tykkää myös tanssia ja laittaa Maijan "uuliaffaa" (huulirasvaa). Mimosa leikkii usein prinsessaa, mutta yhtä hyvin voi leikkiä dinosaurusta ja karjua :)

-Uhmaa on!! 2-vuotias kyllä tietää jo mikä on kiellettyä ja mikä ei, ja ymmärtää kiellot. Mutta aina pitää silti testata :D Välillä kyllä hermoja raastaa kun heittelee makaronit pitkin kämppää, seisoo keittiönpöydällä, tonkii roskiksia ja vessanpönttöä. Tyhjentelee kattilakaappeja ja kiipeilee tiskipöydälle. Ei auta muuta kun vaan toistaa itseään päivästä toiseen ja ehkäpä jonain päivänä huomaan että enää ei tarvikkaan :D Toivossa on hyvä elää ;)

Kuulostaakos tutuilta nää jutut? Mitäs teidän taaperoisille kuuluu ? 

Terkkuja
Nadja


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mussunmussun :)

Meidän Mimosa 2v2kk on aikamoinen tissinmussuttaja vielä. 
Tossa keväällä tissittely oli kuitenki rajoittunut hyvin vaan aamuun/aamuyöhön ja mielessäni teinkin jo luopumistyötä kun tosiaan alkas näyttään siltä että homma pikkuhiljaa hiipuu.. Mutta kun ei :D 
Nyt on tässä ihan parin viime viikon ajan alkanut taas vaatia tissiä jopa päivisin (kun ollaan kotona). En oikeestaan nää syytä miksi en voisi imettää myös päivällä mutta jotenkin tuntuu nyt taantumalta tämä. Oon tietysti (lepsu kun oon) antanut Mimolle rintaa oikeestaan aina kun on halunnut, jos tilanne on muuten sopiva :) . 
Ei vaan voi kieltäytyä kun toinen kattoo niin nätisti suoraan silmiin ja lirkutellen sanoo "Saako? tissiä?" Ja kun saa myöntävän vastauksen niin "Kiito äiti, iana kuuta <3".. 

Vuosi sitten näihin aikoihin muistan aatelleeni että lopetetaan tuo tissittely sitten syssymmällä.. Ja tässä sitä ollaan! Syssymmällä sitte.. ;) Maybe :D





"Namitissinassu, meidän pikkusisko hassu,
rakkaudesta sulostunut, suukoista söpöstynyt <3
Kaikkien oma lempivauva, Mimosa-neiti aurinkoinen
Laulaen, tanssien kesäniityllä kukkasia poimien
Namitissinassu, meidän pikksusisko hassu,
Mimosa- tyttö kultainen <3"

Kuinka teillä on muilla on tissittelyt loppuneet? Lapsen omassa tahdissa, suunnitelmallisesti?

Terkkuja
Nadja

lauantai 16. toukokuuta 2015

2-vuotiaan neuvolakäynti

Meidän Mimosa-mimmin 2v-neuvolassa käytiin eilen. Tyttö aivan tohkeissaan ja tärkeänä kantoi oman nalle-neuvolakorttinsa ja nautti selvästi kun kahdestaan lähdettiin liikenteeseen <3 Neuvolan pihassa ja odotushuoneessa oli vielä ilo ylimmillään ja naurua sekä keimailua oli suuntaan jos toiseen :D

Tässä vaiheessa kaikki on vielä hyvin <3

Näin se Mimosa onnensa kukkuloilla leikkii odotustilassa

Aivan naurattaa kun on niin hyvä fiilis <3 :D
Aivan liian nopeasti (tai no ihan ajallaan kylläkin! :D ) pyydettiinkin jo tutkimushuoneeseen.. ja siitähän se riemu sitten repesi :P Noot!! 
Mimosalla on hyvin epäileväinen asenne uusia ja erilaisia tilanteita kohtaan ja neuvolan tädin huone oli nyt Mimosan psyykkeelle tällä kertaa ihan liikaa! Ja ovikin vielä laitetiin kiinni niin sielä sitä sitten oltiin säpissä ;) 

Mimosa ei ollut yhtään halukas minkäänlaiseen yhteistyöhön, palikat ja palapelit ynnämuut lelut lenteli pitkin ja poikin, -EI KYKKÄÄ!! Ei kykkää, äiti poooiss .. 
Tilanne oli vähintäänkin tragikoominen, mitat saatiin jotenkin puolipakolla korvia huumaavan itkun kanssa otettua.. Koitin siinä sitten möykän yli (Mimosa oli niin vihainen mulle että kävi välillä raapimassakin!!) kertoa kuinka Mimosa on kotona niin herttainen, iloinen ja nauravainen tyttö, tykkää tanssia ja laulaa <3 Niin varmaan!! :D 
Huoneesta pois päästyämme, kuin napista painettuna Mimosa oli taas hyväntuulinen oma itsensä ja vilkutteli jopa neuvola tädille kauniisti :)

Että semmonen neuvola-reissu tällä kertaa! :D ps. neuvolakorttiin kirjoitettiin: Uhmaa on! hehheh :D

"Neiti-Näpsä ei kykkää.
ja kun ei kykkää niin karjuu kuin pantteri ja raapii kuin kissa,
Neiti-Näpsä kun kykkää, niin se kykkää niin kovasti <3
laulaen ja tanssien kykkää, pieni hassu tyttö <3 "

Terkkuja
Nadja

torstai 14. toukokuuta 2015

Etanoita ja kuivaksi harjoittelua :)

Tänään ollaan elämysretkeilty omassa pihassa. Sateisten päivien tuotoksena pihan perukat vilisee kastematoja ja etanoita <3 Mimosasta kehkeytyi vallan etanafarmari :D Niin tohkeissaan tutki ja kanteli etanoitansa ympäriinsä. Välillä toki piti sanoa puoliällötyksissään BYYÄÄK, mutta silti uteliaisuus vei voiton ällötyksestä :)




Jos Mimosa oli innoissaan etanoista, niin pojat taas kastemadoista,  meidän pihassa oli kerrankin hiljaista kun pojat tonkivat matoapajiaan. Ihana nähdä lapset noin keskittyneinä ja täpinöissään, odotan jo innolla kesää ja rantakelejä sekä pikkukalojen pyydystelyä :D Meillä oli lapsena siskon kanssa tapana viettää rannalla tuntikausia kaloja jahdaten , koukuttavaa touhua :D 




 Mimosa on kovaa vauhtia oppimassa päiväkuivaksi, jeeee!! Vaipparalli, ja niiden vaippojen jatkuva ostaminen ja kantaminen on jo niin nähty! Ei haittaa vaikka kesän jälkeen ei tarvitsis enää niitä meille raijailla :) 
Kotioloissa pottailu sujuu Mimolla jo hienosti, eikä käytä juurikaan vaippaa päivisin. Pikkuhiljaa oon alkanut jättää vaippaa pois myös ulkoiluilta, varsinkin jos ollaan vaan omassa pihassa. Vahingoilta ei tietenkään voi välttyä, ne kuuluu asiaan ja niistä oppii :) Siksi annankin Mimosan olla pelkillä krokseilla näin lämpimällä säällä, märät lenkkarit EI oo kiva juttu, mutta läpyskät on helppo huuhdella äksidentin jälkeen hanan alla :)



Tramppailu isoveljen kanssakin sujui mukavasti ilman vaippaa :) Mimosa osaa hienosti sanoa hädän yllättäessä -äkkiii potta, äkkkii potta :D Sitten kiireen vilkkaa juostaan sisälle ja taputetaan tietysti, -Heeeno, heeno (hieno) pissa :)





Niin hienosti Emil osaa ottaa Mimosan huomioon trampoliinilla ja huolehtii että sisko ei mene liian lähelle reunoja. Tarkka silmäisenä pitää kuitenkin olla koko ajan vahtimassa ettei mene liian villiksi pomppiminen :) 

"Etanainen mollukkainen, sykkyrällään kotikolossa,
vaan pien tyttönen sen nappas omaks iloksi ja ihmeeksi
-Nyt on jokin vinossa! Mis on lattia ja mis on katto?
ihmettelee etana kun pomppii sangon pohjalla.
-Poutaa lupaan jos päästät mut pois, mukavee tuol nurmella oloni ois <3"

Terkkuja

Nadja