Keskellä pyörrettä, mun ruuhkavuosien suola!

Mä oon törmännyt lähiaikoina muutamassakin blogissa kirjoituksiin ruuhkavuosista. Tai enemmänkin "pelosta" tai sanottaisko jännityksestä ruuhkavuosia kohtaan. Monella pienen lapsen vanhemmalla on suunnitelmia siitä kuinka aikovat selättää nämä hulina-ajat, ja mm lasten harrastuksista puhuttaessa monet säikähtävät jos kerron meillä isompien harrastavan 4-5 kertaa viikkoon. "Meillä riittää jos lapset harrastavat sen 1-2 kertaa viikossa", on monellakin ajatuksena. Ja sehän on ihan ihan ok :) Onhan paljon lapsia jotka eivät virallisesti harrasta mitään, mutta ovat muuten touhukkaita ja aktiivisia omatoimisesti. Ja vielä asuinsijainnista riippuen harrastaminen seurassa voi olla jopa mahdotontakin..

Mutta mitäpä JOS/kun sinun lapsesi aloittaa harrastuksen urheiluseurassa (näinhän se yleensä menee), esim 4-5 vuotiaana ja treenaatte alkuun 1xviikossa. 6-7 vuotiaana 2xviikossa, ja yhtäkkiä havahdut siihen, että: Hei, meidän Sanna on nyt 10-vuotias ja harrastaa tanssia 1xvkossa ja uintia 3xvkossa + kisat! Ja ; Meidän Veeti on nyt  12-vuotta ja hänellä on säbää 2xviikossa ja jääkiekkoa 4xviikossa + kisat!
Tähän sitä on itsekkin saanut jossain vaiheessa havahtua, mutta kun tie tähän saakka on ollut hitaasti ja varmasti etenevä, niin ei tämä miltään taakalta tunnu. Ihan vaan elämältä! Elämältä jota on ihana elää juuri nyt.   

Ja siis tähän lasten harrastamiseen ja seuratoiminnassa mukana pyörimiseen liittyy aivan maailman paras lieveilmiö! Nimittäin toiset vanhemmat <3 Oon ite lähinnä ollut mukana Emilin jääkiekkotouhuissa, ja se touhuilu on antanut mulle paljon. Töitä, kyllä, joskus jopa ressiinkin asti, mutta aina lopussa kiitos seisoo :D Ystäviä, yhteisöllisyyttä ja ihan loistavan "meidän tiimin"!

Kulunut vuosi toi mukanaan paljon muutoksia E:n kiekkoryhmässä, ja monet viime vuoden kavereista siirtyivät pelaamaan ja ajoittain treenaamaan toiseen ryhmään. Alku oli hankalaa sekä lapselle että (enemmän) äidille, mutta nyt ihan viime aikoina oon saanut huomata kuinka upeassa porukassa mun poika saakin harrastaa! Ihana turvallinen joukko aktiivisia aikuisia ympärillä, hieno tsemppihenki ja ennenkaikkea yhdessä tekemisen meininki. Oon niin herkkis että tätäkin kirjoittaessani tulee tippa linssiin,  haluaisin halata ja kiittää kaikkia ihania vanhempia joiden kanssa saan häärätä lasten harrastamisen eteen.
Olette korvaamattomia, mun ruuhkavuosien suola <3 :D  

"Henu"terkkuja :D
Nadja

ps. Kuis teillä selvitään/selvittiin ruuhkavuosista? Tai onko suunnitelmia tulevien hulinavuosien varallle?

Ruuhkavuosipohdintaa voit lukea lisää esim.
MammaMiia blogista ja
Ihan vaan tavismutsi blogista :)

Meidän 2-vuotias lätkärinsessa!

No mitä muuta vois odottaakkaan? Pikkunen tyttö kasvaa jääkiekkomailojen/varusteiden keskellä ja leikkii päivät päästään isoveljien kanssa.
Mimosa osaa lähes tulkoon kaikki SM-liiga joukkueiden maalilaulut ulkoa, aina kun telkusta välähtää lätkäpätkä niin Mimosa hurraa "MAAALIII" ja Emilin reenejä katsoessa vähän väliä kannustetaan "Hyvä Emil, hyvä Emil!!", kovaa ja korkeelta tietenkin, niinkuin nyt 2-vuotiaan prinsessan tyyliin kuuluu <3
Uskon että haaveissaan Mimosakin tekee maaleja ja tuulettelee kannustajien hurratessa ja maalilaulujen raikuessa..

Ajatus siitä että oma tyttö harrastaisi jonain päivänä jääkiekkoa tuntuu aika vieraalta, johtuu varmaan lähinnä siitä että en itse olisi voinut ikimaailmassa haaveilla moisesta. Oon ollut hyvin paljon enemmän semmonen "perinteinen" tyttö letit päässä :D Mutta jos Mimosa haluaa hokkarit jalkaan niin siinähän sitten <3
Osaa tää meidän Mimosa toki keikistelläkkin (ja hyvin osaakin), kynsien lakkailu on ihan ykköspuuhaa ja voihan sitä lätkää pelata mekkokin päällä, hihhii
Ja yks asia mistä oon ihan varma, tulee Mimosasta sitten lätkämimmi, balleriina tai kuorolaulaja, niin veljien kanssa "painiminen" opettaa tästä tylleröstä aikamoisen pärjääjän! Sisukkuutta löytyykin jo ihan omasta takaa <3 <3

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Muistetaanhan hymyillä, ja voi sitä välillä vähän irvistääkkin, hahaahaa ;D
Mistäs teidän pikkuset rinssit ja rinsessat on innostuneet?

Terkkuja
Mimo ja Nadja

Voitolla yöhön! Aivan paras lätkäsunnuntai :)

Hockey hockey, me ollaan niin back! Emil löysi sisäisen kiekkomiehensä uudestaan parin kuukauden tauon jälkeen. (mistä on kyse? lueppas loppukesän postaus meidän vaikeasta päätösestä harrastusten suhteen täältä <3) Aluksi huomasin reipas kuukausi sitten että E alkoi jälleen järjestellä ja tutkia lätkä-keräilykorttejaan ja taskurahoilla kävi hamstraamassa uusia korttipakkoja, Seuraavaksi kaivettiin rullikset ja viipotettiin menemään kotipihalla. Seuraava askel sisäisen lätkäjäbän löytämiseen oli tietty Sportin peleissä ramppaaminen, YouTube, maalilaulut alkas raikaan ja poitsu tapitti treenivideoita, haastatteluja ja vanhoja matseja..

Ja vihdoin n. kolme viikkoa sitten Emil sanoi sen ääneen. "Mä halun takas lätkään. Mä vaan kuulun jäähalliin" Voi ei mikä itku ja ihastus <3 Sovittiin E:n kanssa että saa mennä takaisin jos on oikeesti paloa täynnä ja samaa mieltä viikonkin jälkeen.. 

Ja tässä sitä nyt ollaan. Viime viikolla alkas treenit ja poika on ihan liekeissä! Äitinä aivan sydämessä läikähtää kun oma lapsi on niin innoissaan ja nauttii elämästä ja tekemisestä. 

Uskon että breikki teki Emilille hyvää ja tämä piti vaan kokea. Joskus pitää jättää jotain taakseen, että voi löytää sen uudestaan. 

Tänään pelattiin ekoja sarjapelejä ja voi sitä hockeyfiilistä! Ihan parasta kiekkoa, upeita maaleja, tuuletuksia ja hyvää joukkuehenkeä. 

Tää päivä oli myös mulle tärkeä. Mä näin taas kaikki ihanat vanhemmat, joiden kanssa ollaan tehty paljon töitä näiden lasten harrastamisen eteen. Lohdutettu tappion edessä, tsempattu kurkut käheeksi tiukoissa matseissa, iloittu maaleista ja saavutuksista. Kökitty kylmässä hallissa, kuskattu hallille monta kertaa viikossa... jnejne. Me saatiin niin paljon iloisia tervehdyksiä ja takaisintulo onnitteluita että mä olen aivan liikutuksissani <3

Tässä parit tunnelmat meidän superkivasta sunnuntaista

Hih, tää virallinen "kauden eka sarjapeli"-kuva on kyl aavistuksen väkinäinen ;D Ei meinannut aivan hymyä irrota kun "hullumutsi" tuli nappaan kuvaa pukukoppiin ja kaikki frendit tietty ympärillä! Niin iso poika jo tää meidän Eemu <3

Loistoterkkuja

Nadja

Vaikea päätös vanhemmille

Ei tietenkään lasta saa pakottaa harrastukseen. Niinhän nyt kaikki vanhemmat varmasti ajattelevat. Mutta missä menee raja kannustamisen ja pakottamisen välillä? 

Tätä mä oon miettinyt tässä muutamia päiviä. 

Meidän Emil-rakas 9vee on varsinainen toiminnan mies, pieni muurahaispersus ja joka paikan höylä, hetken lapsi joka innostuu kaikesta. Tahtoo osallistua, aina ja kaikkeen. 

Emil on myös harrastanut 2 ja puoli vuotta jääkiekkoa. Käynyt tunnollisesti treeneissä ja peleissä. Mutta sitä suurta paloa jääkiekkoon ei ole, se on ihan kivaa, kaverit on kivoja, reissut on kivoja. Innostus jääkiekkotreeneihin on myös hiipunut ja Emil haluaisi harrastaa paljon muuta, kuten breakdancea, telinevoimistelua, painia, judoa, ratsastusta, jalkapalloa, yleisurheilua, partiota, sählyä, uintia yms. 

Faktahan on se että kaikkea ei voi tehdä. Mutta onko oikein että pakottaa lasta harrastamaan jotain, vain siksi että se on joskus aloitettu ja pidetää siitä kynsin ja hampain kiinni. Vaikka lapsi tekisi montaa muuta juttua innosta hihkuen?

Tässä on nyt tietysti vielä sekin kolikon kääntöpuolena että oon itse ollut mukana joukkueen toiminnassa pari vuotta. Samalla mä itse menettäisin harrastuksen, jopa elämäntavasta vois puhua. Kaikki ne ihanat ihmiset joiden kanssa ollaan kökitty hallilla, tsempattu lapsia, kuljettu peleissä ja puhallettu yhteen hiileen lasten vuoksi. Tiedän ITSEKÄSTÄ! 

Nyt on kuitenkin päätös tehty. Emil ei jatka jääkiekkoa tänä vuonna, vaan saa kokeilla paria harrastusta joista on jo pitkään haaveillut. Katsotaan mitä niistä poikii ja ainahan voidaan mennä takaisin hallille jos siltä tuntuu.

Mulla on suru puserossa. Poika on innoissaan ja täynnä odotusta, siitä tiedän että me tehtiin se ainut ja oikea päätös <3 Olen helpottunut :)

Onko muita jotka ovat käyneet läpi vastaavia tilanteita? Ja millaiseen ratkaisuun päädyitte?

Ihana paluu arkeen!

Ihanaa maanantaita <3

Vaikka säätiedotusten mukaan luvassa on kesäinen viikko, on tämän Napasen katse, sydän sekä inspiraatiot jo ihan syksyssä . Eilen starttas Maijalla uusi kausi uimahallilla ja Emil läks reippain mielin aamulla lätkäleirille, hallien ovet siis auki taas tämän perheen osalta :D (Meidän perheen lasten harrastuksista ja yleensäkkin lasten harrastamisesta oonkin kirjoittanut jo aiemmin ja stoorin pääset lukemaan täältä <3 ) Iskälläkin oli tänään loman jälkeen ensimmäinen työpäivä joten arkihan se tässä väistämättä taas alkaa. Ja näin yltäkylläisen loman (niin reissujen, tekemisten kuin ruuankin suhteen!!) jälkeen "arki” ei ole kirosana vaan jotain ihanaa, tuttua ja turvallista johon on hyvä palata uudella innolla. Intopiukeena etten sanois :D

No mitä mä nyt sitten syksyn tulossa odotan? Odotan selkeetä rytmiä päiviin ja ruokailuihin, odotan lasten harrastusrumbaa , odotan ihania iltalenkkejä kirpeässä syysilmassa, odotan pienimuotoista sisutusinspiraatiota, odotan kynttiöitä, uusia lenkkareita, omenoiden tuoksua, kunnon arkisoppien keittelyitä, ”pullantekopäiviä” ja jäähallilla huseeraamista yms yms <3

Mulle kesän päättyminen on aina ollut semmosta uudistumisen ja inspiraation aikaa, jo pienenä tyttönä muistan odottaneeni uusien koulukirjojen tuoksua, kylmeneviä iltoja, harrastuksia ja villapaitoja. Jotenkin semmonen fiilis että nyt saa taas aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Syksyisin mä teen itselleni varmaan tuhat kertaa enemmän suunnitelmia ja lupauksia kuin uutena vuotena. Osa niistä toteutuu ja osa jää vaan kihisevälle fiilistelyasteelle :D

POP-suunnitelmat/fiilistelyt syksylle 2015: 

-lenkkeilyn aloittaminen kesärötväilyn jälkeen 

–ruokaremontti!! paluu ruotuun siis 

–kodin sisustuksen pikku freesaus 

–lasten koulutyön ja harrastusten tsemppailu 

–jojo-puuhat Emilin lätkässä 

–Maijan luokan leirikoulu syyskuussa, jonne olen lupautunut huoltajaksi

Ei siis mitään ihmeellisempiä juttuja mutta mä elän näistä <3 Oon henkeen ja vereen fiilis-ihminen ja nää suunnitelmat/fiilistelyt on mun ”pilvilinnoja”  :D

Onko täälä muita arjen alkamisesta inspiroituneita? Tai kenties ihan toisesta ääripäästä porukkaa?

Terkkuja 

Nadja

Harrastusviidakko!

Puolivuotiaalle muskaria ja värikylpyä, 2-vuotiaalle taaperotanssia ja perhejumppaa, 4-vuotiaalle nassikkapainia, satubalettia, luistelukoulua, enkkukerhoa ja temppukerhoa. Koululaiselle jalkapalloa, jääkiekkoa, sählyä, partiota, pianotunteja, cheerleadingiä, tennistä, hiphoppia...

Huh!! Lapset ja vanhemmat keskellä mahdollisuuksien viidakkoa. Pitää harrastaa! Pitääkö harrastaa? Koska kuuluu aloittaa? Kilpailu- vai harrastustoimintaa? Voiko harrastaa ilman kilpailua?

Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä että lapselle pitää antaa mahdollisuus harrastaa, lasta ei kuitenkaan saisi painostaa harrastuksiin, pitää hyväksyä myös että harrastus mikä kiinnostaa lasta, ei välttämättä ole oma suosikki. On myöskin täysin tavallista että kokeillaan useampaa harrastusta ennenkuin löydetään se "oma juttu". 

Meidän lapset ovat saaneet kokeilla lähes kaikkia haluamiaan harrastuksia; mm tennistä, jalkkista, tanssia, korista, painia, uintia, jääkiekkoa :D Eli hiukan niissä sun näissä ympyröissä ollaan ehditty pyrähdellä muutamien vuosien aikana. 

Lapset tarvitsevat vanhempien tuen harrastuksiin, kolme kovaa Koota: Kuljeta, Kustanna, Kannusta. 

Useissa harrastuksista vanhemmilta vaaditaan/toivotaan lisäksi panostusta yhteiseen toimintaan; tapahtumien järjestämiseen, varainkeruuseen yms. Mahdollisuuksien mukaan kannattaakin lähteä mukaan erilaisiin tempauksiin ja toimintaan :) Lapset nauttivat kun vanhemmat ovat mukana puuhailemassa ja omasta kokemuksesta voin kertoa että yhdessä tekeminen antaa paljon myös vanhemmalle :) Uusia ystäviä, hienoja kokemuksia ja ihan huippua yhteisöllistä fiilistä <3 

Minkä ikäisenä sitten harrastaminen tulisi aloittaa? 

Meillä esikoisen kanssa ollaan käyty perhejumpassa 2-vuotiaana ja 3-vuotiaan Maija-tyttösen kanssa bailattiin Baby-bailatinossa. Sitä oli jotenkin hirrrveen malttamaton vanhempien lasten kanssa. 

Onni on nyt 4-vuotias, ja vielä ei olla harrastuksia aloitettu. Toki pelaa jalkapalloa ja katulätkää veljien kanssa, pomppii ja temppuilee trampalla, painii karhunpainia ja juoksee kilpaa Emilin kanssa :) Siinä vaiheessa kun Onni itse tahtoo niin lähdetään sitten jalkkistreeneihin tai uimakouluun, tai mitä ikinä Onni nyt haluaakaan ja Mimosan kanssa tietysti sama juttu :) 

Tuntuu että tänä päivänä melkeinpä jokaisessa harrastuksessa on päämäränä kilpaileminen. Meille se on ihan ok, Emil nauttii lätkäturnauksista, Maija tsemppaa hurjasti uimakisoissa ja Rasmuksen tanssiryhmä skabaa keväisin SM-kisoissa. 

Kaikki lapset eivät halua kilpailla ja mun mielestä pitäisikin panostaa enemmän harrasteryhmiin; vähemmän tapahtumia, kilpailuja -> pienemmät harrastuskustannukset  

-> enemmän harrastavia lapsia :) 

Vaasassa ihan loistavana esimerkkinä toimii Action Power-toiminta, erilaiset liikuntaleirit ja lajikoulut Täältä voit lukea Action Power-toiminnasta lisää.

Alla parit kuvat meidän perheen harrastajista <3 

Maijalla tänä viikonloppuna kisat Vaasassa. Upea uimari-tyttöni <3

Rasmus kilpailee tänään Jyväskylässä  STREET SM-kilpailuissa. Go Kipinän porukka!! 

Emilin rakas jääkiekkoharrastus on nyt kesätauolla, mutta "elämäntapaharrastaja" Emil pelaa kavereiden kanssa katulätkää,  jalkapalloa, erilaisia ulkolekkejä. Sisällä tätä sankaria ei kesäaikaan näy!

Pikkaraisten kanssa harrastetaan omiin nimiin kaikea mikä hyvälle tuntuu :) "Kuskaaminen" aloitetaan  siinä vaiheessa kun lapset sitä toivovat.

Mitä mieltä te olette lasten harrastusviidakosta :D ?

"Punaiset posket ja hiestä märkä tukka,

hymy korvissa yläfemmat. Hyvä me!

Kotimatkalla listahitin mukaan bailataan,

saunanlauteilla turnauksen highlightsit,

-Sitten kun mä oon NHL:ssä niin mä ostan teille talon sieltä mun vierestä <3

Onnea on : oma stara kotona "

Terkkuja

Nadja