Usein mietin että kuinka minä kasvatan omia lapsiani? Mulla ei nimittäin koskaan ole ollut mitään "sotasuunnitelmia" tai mitää erityistä kasvatusmenetelmää jota noudattaisin. Meillä lapset ovat tempperamentiltaan ja luonteiltaan niin erilaisia että olen saanut kyllä (lähes) jokaisen kohdalla keksiä pyörän uudestaan, Ja tietysti kasvavat lapset ja eri ikävaiheet tuovat omat haasteensa. Tällä hetkellä meillä kasvatetaan taaperoita, esiteiniä ja murkkuja.
Ennenkaikkea arvostan lapsilähtöisyyttä kasvatuksessa. En sitä että lapsi saa määrätä ja olla kuninkaana, vaan enemmänkin niin että otetaan kasvatuksessa lapsen persoona, tarpeet, vahvuudet ja heikkoudet huomioon. Aivan eri systeemit ja haasteet mulla on ollut esim 4-vuotiaan Maijan kanssa jos vertaa 4-vuotiaaseen Onniin.
Jos nyt kuitenkin (ettei postaus veny turhan pitkäksi :)) kertoisin mun omat näkemykset pikkasten kasvatuksesta. Eli kuinka käytännössä Napanen toimii, kun ollaan 2- ja 4-vuotiaiden (tempperamenttisten tyyppien) kanssa liikenteessä?
-Ennemmin kuin annan jäähyä, otan syliin. Syli rauhoittaa ja sylissä on turvallista käydä läpi tilanne johon on pitänyt puuttua ja josta voisi koitua rangaistus.
-Ennemmin kuin kiellän ja huudan huoneen toiselta puolelta, menen lapsen luo, otan kädestä kiinni, ohjaan toisaalle. Mieluiten aina puhun kauniisti ja lempeällä äänellä, se rauhoittaa myös lasta.
-En uhkaile turhia, vaan jos sanon esim että "Seuraavan kerran kun teet "niintainäin" niin lähdemme kotiin." niin kotiin lähdetään jos törppöillään. Yleensä ottaen tämmöiset lauseet ovat harvinaisia, en tykkää "uhkailusta", mutta joskus oon tähän turvautunut. Ja tosiaan ollaan lähdetty vaikka ei itseäkään ois ees huvittanut :D
-Tsemppaan lasta aina kun mahdollista, kehun ja kannustan. Positiivisuus ja kannustus hakkaa negatiivisuuden satanolla. Esim siirtymätilanteissa kannustaminen oikeaan suuntaan on vähintäänkin hedelmällistä.
-Silitän, halaan, pussaan, otan syliin aina kun lapsi sitä haluaa (ja välillä vaikkei niin haluaisikaan). Lapelle tuo turvallisuuden tunnetta kun leikin lomassa kulkee vaikkapa äidin ohi ja saa pienen paijauksen poskelle. Ja turvallisuuden tunnetta ei vaan voi koskaan olla liikaa.
-Vältän saarnaamista! Ai kamalinta mitä tiedän on saarnaaminen/paasaaminen pienelle lapselle. Asiaa vatvotaan ja väännellään ja käännellään suu vaahdossa, selitetään ja pajatetaan, torutaan ja ripitetään.. Mun mielestä riittää kun asian sanoo selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi. Niin että pointti menee oikeasti perille.
-Tarvittaessa lapsen pitää osata pyytää anteeksi, sen vaadin.
-Pitää osata totella aikuisen sanaa (turvallisuus ja käytösasiat)
Ettei nyt ihan överiksi menisi, niin kyllä myönnän että välillä menee
pinna poiks, ja silloin heläjää ikkunat jos tämän mamman saa suutuksiin asti. Ihmisiä me kaikki onneksi vaan ollaan <3
En usko vapaaseen kasvatukseen mutta lempeään kylläkin <3
Onko teillä jotain tiettyä kasvatustyyliä jota noudatatte? Osaatteko poimia mun tekstistä jotain yhtäläisyyksiä oman kasvatustyylin tai toimintatapojen kanssa? Vai menikö ihan syteen ja saveen koko homma?
Terkkuja
Nadja
