sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Tärkeä kirje tontulle!

Tänään meillä kirjoitetaan tontulle "lahjalistat" (niinkuin lapset itse sanovat), eli joulun toivelahjat <3 Mun mielestä on ihana tunnelmoida kynttilan loisteessa ja joululauluja kuunnellen, tää on varmasti lapsille yksi merkittävimmistä joulunodotuspäivistä. Tänään pläräillään lelulehtiä ja surffaillaan netissä, ettei vaankaan  mikään tärkeä unohdu listalta :)

Illalla ennen nukkumaanmenoa asetellaan keittiönpöydälle toiveet ja tontulle pientä välipalaa. Meidän Osku-tonttu saa yleensä piparia :) Ja aamulla ensimmäisenä käydään katsomassa onko tonttu jo käynyt <3 Voi sitä riemua kun toivelistat ovat hävinneet ja tilalle on tullut tontulta kirje, oikein harakanvarpailla koristeltu, ei ole meidän tonttu tainnut koulunpenkkiä paljoa kuluttaa kun on aina hassuja kirjoitusvirheitäkin, ja aina se tonttu myös murustaa! Piparin muruja koko pöytä täynnä! 

Voi sitä meidän Osku-tonttua <3







Valkealla hangella jälkiä näin
pieniä vikkelien kinttujen hophop-juoksujälkiä
ikkunan-akkunan alta ikkunan-akkunan alle
Tontut pienet, parrat suuret, hiippalakki maata viistäen
Lasten toiveet, pienet ja suuret haaveet taskuun tallettaa
Sottupytty-tonttu piparia nakertaa ja harakanvarpaita kirjoittaa
Lapsia punaposkisia tahtoo ilahduttaa <3

Rauhaisaa ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille

Terkkuja
Nadja

30 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanaa <3
    Voihan Osku-tonttu<3 <3

    VastaaPoista
  2. Ihana osku tonttu! ♡ meilläkin on hyvin selvät sävelet mitä toivotaan lahjaksi mutta kirje kirjoitetaan vasta 1.päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osku-tonttu on seikkaillut jo mun lapsuudessa :D Pikkunen, vanha, höpsö, sotkupytty-tonttu <3 Mutta tarkkavainen ja ahkera :)

      Poista
  3. Lahjalistat ovat ihan parhaita pienenä <3 Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
  4. Ihana Osku! Ja niin ihana tämä teidän tarina <3 pitäkää kiinni siitä aina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osku on kyllä ihana <3 :D ja kyllä Osku tulee varmasti seikkailemaan meidän kanssa hamaan tulevaisuuteen asti :D

      Poista
  5. Tämä on niin ihanaa aikaa! Joulun odotus on lapsillekin tärkeää ja erityisesti tämä toiveiden kirjoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä <3 tästä ihanasta ajasta pitää ottaa nyt kaikki irti <3

      Poista
  6. Ihana postaus ❤️ Nuo lahjatoivelistat on mukavia muistoja lapsille ja itsellekin ❤️Tunnelmallista adventtia ❤️

    VastaaPoista
  7. Oi - lahjalistan kirjoittaminen on kyllä tosi jännää puuhaa. Toivottavasti Osku-tontulle maistuu piparit myös tänä vuonna :D Meillä ollaan jo myös ympyröity kaikkea siitä lelulehdestä, mutta itse kirje on vielä kirjoittamatta.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Oskulle maistuu piparit aina <3 se on semmonen naminassu :D

      Poista
  8. Hah, muistan lahjalistat lapsuudesta! :) Oli kyllä kiva kirjoittaa pukille kun siihen vielä uskoi! Me aikuiset tyydyimme kirjoittamaan toivelistat toisillemme :)

    VastaaPoista
  9. ÄÄk, hyvä kun muistutit, meidän tarvii laittaa toivelistat eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  10. Tuo toivekirjeen kirjoittaminen oli niin jännää aikaa lapsuudessa. Vieläkin sitä jännitystä ja iloa muistelee :)

    VastaaPoista
  11. Lasten ilo ja innostus joulun odotuksessa on parhainta! Ihania tonttukuvia ❤

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus ja ihania kuvia!
    Julkaisin juuri arvonnan voittajat blogissani ja onni potkaisi sinua, Nadja.
    Voitit 1. palkinnon, joten sieppari on sinun :)
    Laittaisitko minulle osoitteen, jonne voin siepparin postittaa, kiitos.
    katinasiat(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3