lauantai 29. elokuuta 2015

Hevosterapiaa, mökkiterapiaa, ihan vaan terapiaa!

Terkkuja terapiasta! Ja ei, en oo joutunut "lataamoon", vaan ollaan täälä meidän ihanimmalla mökillä <3 viettämässä huvilakauden päättäjäisiä. Tulin pikkasten kanssa jo torstaina lepuuttelemaan , ja J+ Emil tulivat eilen koulun ja töiden jälkeen. 

Täälä me ollaan perinteiden mukaan uitu ja saunottu ja ennenkaikkea nautittu olostamme. Täälä sielu lepää, aina! 
Pikkasten kanssa käytiin eilen tervehtimässä ihania heposia. Meidän ihan mökkitien alussa on kesälaitumella äitiheppa pikku varsansa kanssa ja on enemmän sääntö kuin poikkeus että niitä käydään moikkaamassa kun ollaan mökillä.
Se on jännä kuinka lapset innoissaan hypähtelevät ja täpisevät kun tallustellaan kohti aitausta, mutta saman tien kun päästään näköetäisyydelle hepoista, lapset hiljenevät ja rauhoittuvat. Isoissa eläimissä on jotain niin kiehtovaa, ja nää hepat on ainakin lumonneet meidän lasten sydämet <3 En yhtään ihmettele että hevosterapia on ihan oikea terapia-muoto, vähintäänkin terapeuttinen vaikutus näillä on meidänkin hikihosupöksyihinkin! 










Illalla tietysti saunottiin punaisessa uloksaunassa ja tehtiin jalkakylpyjä <3 Tää on niin parasta sielun ja ruumiin hoitoa ettei mikään vedä vertoja! Parasta yhdessäoloa perheen kanssa ja pienistä suurista onnenhetkistä nauttimista. Nytkin tässä kirjoittaessa ja kahvikuppia siemaillessa on ihana kuulla avonaisesta ovesta kantautuvaa veden loiskuntaa ja lasten ilon kiljahduksia (eivät oikeesti ees riitele!! ainakaan nyt justiinsa :D ). Mun mielestä tää on ELÄMÄÄ <3







Leppoisaa lauantaita ja hyvät huvilakaudenpäättäjäiset kaikille <3 Me läksetään pian metsään tutkimusretkelle, mitä teidän lauantaihin kuuluu? :)


Terapiasta terkkuja
Nadja

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. :)
    Nauttikaa ja oikein mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  2. ihan kuule käy katteeks tuo ulko-sauna :D ja mökki-elämä,parasta mitä voi olla... meidän lauantaihin->kirppistelyä omassa pihassa ja illalla toiveissa päästä miehen siivoomaan saunaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ulkosauna on kyllä <3 ja mökkielämä niin rentsii :)
      Ai oliko/onko teillä ihan oma pihakirppis tänään? Toivottavasti kauppa käy kivasti :)

      Poista
    2. olihan tuo kirppis juu,6 ihmistä kävi kattomassa ja 5 osti..ei ihan paha juttu...

      Poista
    3. Joo, sehän oli hyvä saldo jos 6:sta 5 teki kauppoja!

      Poista
  3. Ihania kuvia. <3 Mekin päästään tänään paljuun rentoutumaan, lapset(kin) ovat ihan innoissaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja oi palju! Paljut on niin ihania, nauttikaa<3

      Poista
  4. Teillä on ihana meininki siellä! :D Mäkin haluun.. <3 Meidän viikonloppuun kuuluu uintia ja kavereiden treffailua. Perheen isi on jopa ottanut ihan omaa "vapaata" (melko harvinaista) ja lähtenyt golfaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin on <3 ja hei teidänki viikonloppu kuulostaa kivalta :) ja kyllä isitkin (niinku äiditkin) tarvitsee välillä vähän vapaata :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3