maanantai 21. syyskuuta 2015

Ihanimmat kännykuoret + arvonta!

Sain tässä jokin aika sitten CaseApp:lta tarjouksen lähteä yhteistyöhön ja mahdollisuuden suunnitella heidän sivuillaan uniikit kännykänkuoret. En miettinyt kahta kertaa vaan pingoin saman tien heidän sivuilleen katsomaan, mistä oikein on kysymys. CaseApp on laadukas kännykänkuoriin ja tablettien sekä läppäreiden tarrakuoriin erikoistunut verkkokauppa. Mua aavistuksen aluksi jännitti osaanko tehdä suunnittelua ja tilausta oikein mutta huoli oli kyllä täysin turhaa. Mä en nettishoppaile juuri koskaan, joten kokemattomammaltakin tilaus sujui kuin lasten leikki, ja toimtus suoraan postilaatikkoon parissa päivässä!


Meidän perheestä suunnittelijaksi pääsi ihanin Maija, hän suunnitteli aivan näköisensä pinkit söpöliinikuoret <3 Täydelliset 12-vuotiaalle tytölle! Suunnittelussa mahdollisuuksia on niin paljon kuin on suunnittelijoitakin, uskoisin että ihan heti ei toisia samanlaisia kävele vastaan. Valikoimassa on myös aivan upeita valmiskuoria, jos ei halua suunnittelijaksi ryhtyä.


Mulla itsellä ei ollut juuri tarvetta uusille kuorille mutta halusin suunnitella aivan upean uniikin lahjan ystävälle. Mustavalkoiset Iphone-kuoret, suoraan rakkaasta valokuvasta, ovat todella tyylikkäät, henkilökohtaiset ja taatusti uniikit <3 Oon ihan satavarma että lahjansaaja on ikionnellinen saamastaan lahjasta!


Sain mahdollisuuden järjestää myös arvonnan lukijoilleni <3 Arvotaan siis yhdet vapaavalintaiset, kännykänkuoret CaseApp verkkokaupasta. Osallistut arvontaan jättämällä toimivan sähköpostiosoitteen kommenttikenttään. Olemalla blogin lukija joko Bloggerin, Facebookin, Blogipolun, Blogit.fi:n tai Bloglovinin kautta saat myös toisen arvan! Muista ilmoittaa kommentissa jos olet mukana kahdella arvalla <3 Arvonta päättyy sunnuntaina 27.9 klo 22.00. Arpaonnea kaikille <3



Terkkuja
Nadja

59 kommenttia:

  1. Ihana arvonta, mukana kahdella arvalla :)

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuoret <3 Ja mukana 2 arvalla! nede93@windowslive.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana :)

    Ihanat kuoret on molemmat♡

    riikk-a@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaksi arpaa. Hikiliikkuja@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla matkassa! :)

    herkkaelama@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mekessä =) juki.makinen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana kahdella arvalla :)

    arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! :) Meiän 11v tyttö on jo pitkään toivonut kuoria, joten pidän peukkuja, että voitan! :) Kahdella mukana siis!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat kuoret.
    Ehdottomasti olen arvonnassa mukana kahdella arvalla.
    katinasiat@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana kahdella arvalla! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana kahdella arvalla :) (bloglapsiparkki@gmail.com)
    PS. Hieno uusi ulkomuoto ja profiilikuva sinun blogissasi!! I like <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan <3
      Ja kiitos! Ollaan Noran kanssa pistetty vähän tuulemaan :D Tykkään myös <3

      Poista
  12. Mukana arvonnassa �� seuraan fb kautta ja instassa ihastelen kuvia ���� werdynen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana kahdella arvalla<3

    Kuoret tulisi kyllä tarpeen <3 Valokuvalliset kuoret ovat kyllä ihanat<3

    napamassu@outlook.com

    VastaaPoista
  14. Ihanat! Kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  15. En ollutkaan aiemmin tajunnut että caseappista saa kuoria myös samsungille! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla :)
    mariellar@hotmail.fi

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukana arvonnassa! :)
    salomaa.iida@gmail.com

    VastaaPoista
  18. No johan nyt on.. kaksi kertaa jo kirjoittanut kommentin, mutta ei se vaan tule näkyviin. Sori siis jos tukin sun kommenttiboksia :D pohdin tässä vaan, että saako tuolta muillekin puhelimille kuin iPhonelle kuoria? Mulla on nimittäin Samsung ;) Kahdella arvalla kuitenkin mukaan, kommammaa @ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ps. sä oot tehny jotain tälle ulkoasulle! Hienoa! <3

      Poista
    2. Joo saa samsungille myös kuoria <3 Tyttärellä on just tuossa Samppa-kuoret :) Onnea arvontaan <3
      Jaa blogissa on nyt tosiaan uus ulkoasu, ja tykkään kans ihan hirrrveesti :)

      Poista
  19. Ihania kuoria, mukana arvonnassa :) ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa kahdella arvalla :)
    henna.anja@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta, kahdella mukana! :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana arvonnassa! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Upeat nuo uudet popot! ^^ Arvonnassa mukana, kahdella arvalla (bloglovin, sama nimimerkki). jenni.korelin@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla makana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  25. kahdella arvalla ollaan mukana :D Ihastuttavia kuoria..

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana. :)
    ambassador.usaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana! Kauniita vaihtoehtoja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana!

    minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3