sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lapset eka kertaa ratsastamassa!

Meillä oli eilen aivan huikea ja elämyksellinen lauantai-aamupäivä! Lapset pääsivät tekemään jotain mistä ollaan haavelitu jo pitkään, ja nyt ystävän innoittamana päästiin siis ratsastamaan <3

Ratsastustunti oli tarkoitettu lähinnä Emilille ja hänen kaverilleen mutta myös pikkuset pääsivät hevosen selkään. Niin vaan Mimosakin onnensa kukkuloilla ratsasteli eikä jännittänyt kyllä pätkääkään. Oltiin onnellisessa asemassa kun saatiin aivan huippu "Milla-ope" perehdyttämään meitä tallielämään ja turvallisuussääntöihin. Lapset saivat myös hoitaa ja harjata ihanaa symppistä Nikolai-heppaa.







Itse ratsastus oli kaikkien lapsien päivän kohokohta!! Siitä ei jäänyt epäilystäkään. Vilkkaat pojatkin rauhoittuivat ja keskittyivät sataprosenttisesti hevoseen ja Millan ohjeisiin. Kerta kaikkiaan upea vaikutus lapseen! Omaa vuoroa odotettiin jännityksellä, iloisina ja joo hiukan malttamattomina myös :D Lapset olivat niin ihailtavan luontevia hevosen kanssa, että melkein itku tuli silmään heidän aitoa, puhdasta innostustaan katsellessa.

















Tästä pääset veilä katsomaan videon meidän seikkailusta ja lasten ratsastustyylinäytteet <3 Oon kyllä melkein vedet silmissä katsonut tätä, varsinkin Mimosan ratsastusnäyte on jotenkin hupaisaa katseltavaa, kun niin pieni sielä selässä keikkuu :D




Terkkuja
Nadja

16 kommenttia:

  1. Meidän 4v tytön lempi puuhaa on myös ratsastus, jota pääsee harrastamaan aina vaarilla :) Kesällä sain aika huvittavan kuvan kun tyttö oli ison hevosen selässä ilman satulaa ja olivat menneet jätskikiskalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa <3 !! Aivan upeita muistoja ja elämyksiä sun tytölle :)

      Poista
  2. Miten suloisia pikku ratsastajia!! :) <3 Ihanaa isänpäivää teille!!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä hauskalta! :) Aika luontevia pieniä hevosmiehiä ja -naisia teillä ;p

    VastaaPoista
  4. Meillä myös kolme vanhinta käyvät vuoroviikoin ratsastamassa. Itse ratsastan jo kuudetta vuotta <3 hevoset ovat niiiin ihania, lapset ovat aivan myytyjä! Ja joka viikko kaikki lähtisivät aina mukaan, ihan vain siitä ilosta että pääsee rapsuttelemaan ja harjaamaan poneja :) ihana harrastus, omat hevoset ovat haaveena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mäki oon miettinyt että pitäiskö itsekkin uskaltautua selkää :D Siinä on vaan se "vaara että jää koukkuun" <3 ;) Ja kyllä hevosilla ja yleensäkkin eläimillä on upea vaikutus lapsiin :)

      Poista
  5. Ihania kuvia. Teillä on ollut mukava päivä heppojen kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Oi vautsi! Ihanat lapset siellä hepan selässä <3 Tuo on ehdottomasti jotain mitä haluaisin tehdä meidän lapsukaisten kanssa kun he ovat muutaman vuoden vanhempia. Nyt he ovat testanneet ratsastamista pikkuponeilla aina milloin missäkin messuilla ja tapahtumissa. Hassultahan se näyttää kun ne keikkuu hevosen selässä.. Hihii.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä ehdottomasti kannattaa viedä lapsia tallille <3 meillä ei tosiaan pikkuset olleet aiemmin edes pikkuponin kyydissä ratsastaneet, mutta niin vain uskalsivat mennä kyytiin :) ja kun aluksi tutustuttiin heppaan hoitamalla niin oli jotenkin suurin jännitys jo lauennut :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Meilläkin tuke kävi ekaa kertaa ratsastamassa hiljattain:) tykkäsi kyllä!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3