Mä huomaan välillä olevan kateellinen. Ei sais olla, mä inhoon kateellisia ihmisiä, kateus ei kaunista ketään. Eikä mulla ole edes oikeesti aihetta (OIKEUTTA!!) olla mitenkään kateellinen. Meille sentäs on suotu viisi ihanaa palleroa. En edes pysty pientä väläystä ajatella mitä oikeesti lapsettomat ihmiset kokevat.
Mutta välillä huomaan olevani kateellinen niille ihanille nuorille pareille joilla on perheen perustaminen vielä edessä. Ihanat ruusuiset haaveet kahdesta-kolmesta kauniista lapsesta. raskausaika, pienen nyytin hoivaaminen, yhdessä opettelua perhe-elämään. Kaikki elämän ihanuudet ja haasteet edessä.
Toisaalta olen alkanut miettimään että en oikeastaan edes haluaisi enää lisää lapsia meille. Onko tämä enemmänkin kaipuuta jonnekkin jo elettyyn elämään, siihen kun on itse ollut nuori ja täynnä odotuksia? Onko tämä sittenkin ikäkriisiä, tai elämänkriisiä??
En nyt tiedä saiko kukaan mun ajatuksesta edes kiinni, mutta tämmöisiä mä nyt tällä kertaa lämpimikseni mietin.. <3 Elämän kauneutta ja raadollisuutta.
 |
| Hih, jotenkin tähän nyt sopi valita kuva Napasesta juhlimassa 23v-syndejä <3 Nuori kahden ihanan pienen lapsen äiti <3 |
Onko teillä ollut mitään ikäkriisejä? Ja jos on niin millä lailla olette sen huomanneet?
Ikäkriisin(kö) keskeltä terkkuja
Nadja
