Synnytystarinani 13 vuoden takaa

Tänään on meidän Rasmuksen päivä! Ihana esikoiseni syntyi aikalailla tasan 13 vuotta sitten Vaasan Keskussairaalassa.

Halusin mennä muistoissani taaksepäin ja päästä hetki hetkeltä kiinni siihen maailman ihanimpaan, mullistavimpaan hetkeen <3

13 vuotta sitten, minä 20-vuotias Nadja heräsin äidin luona klo 05.00. Tiesin heti että "tää on nyt sitä". Supistukset tuntuivat alaselässä kiristävinä, sykkivinä ja aaltomaisina. 

Olin niin onnellinen jokaisesta supistuksesta joita kellotin keittiön seinäkellosta. Kyllä vaan, kuin oppikirjoista viiden minuutin välein n. 40 sekunttia kerrallaan. 

Siistii! Tästä alkais mun elämän mullistava päivä! Supistukset olivat todella säännöllisiä ja kuljeskelin koko aamupäivän ympäri kämppää, supistusten tullessa menin kontalle ja pyöristin selkää, se helpotti ja tunsin olevani hyvä ja aktiivinen synnyttäjä :) Olin tilanteen herrana :)

Klo 12 aikaan päätettiin äidin kanssa että lähdetään Vks:ään tsekkaamaan tilanne. Ja siis tosiaan mulla oli äiti synnytyksessä tukihenkilönä. Se tuntui silloin parhaalta ja luontevimmalta ratkaisulta. 

Sairaalaan mentiin iloisin avoimin mielin. Pysähdyttiin vielä matkalla ostamaan Menthoksia "synnytyskarkeiksi" :) Oli muuten ihan kiva kun sai synnytyksen lomassa vähän imeskellä raikkaita karkkeja!

Sairaalaan tultaessa olin 2cm auki ja kohdunkaula kokonaan hävinnyt. Muistan odottaaneeni enemmänkin "tulosta" mutta tästä olis hyvä jatkaa :)

Päästiin heti synnärin puolelle ja kivunlievitykseksi valitsin ammeen. Se oli ehkäpä ainut asia jota olin etukäteen suunnitellut synnytystä varten. 

N. tunnin verran jaksoin köllötellä lämpöisessä ammeessa, mutta lopulta tuli supistuksista ja liian lämpimästä vedestä (Säädin sitä itse lähes kuumaksi) huono olo. 

Tässä vaiheessa alkoi olla jo tukala fiilis ja kun kätilö kertoi kohdunsuun olevan 5cm auki ja ehdotti kalvojen puhkaisua + kohdunkaulanpuudutetta, olin hyvinkin vastaanottavainen :)

Kalvot puhkaistiin saman tien ja samaan hengenvetoon kätilö totesi että saapi nähdä onnistuuko puudutteen laitto! Kohdusuu avautui siinä  rytäkässä heti 8 cm:iin. 

Pikkasen muistan hätääntyneeni, ei jumaleissön!! äkkiä nyt ne piikit sinne vaan!!

Puudute onnistui ONNEKSI täydellisesti, Mikä autuus ja ihanuus, ei mitään kipua! Tunsin vain kun vatsa kovettui tasaisesti.

Muistan pyytäneni kätilöltä ruokaa, hän kohteliaasti tokaisi että nyt et kyllä ehdi syömään :D Mutta hän kipaisisi vessassa ja sen jälkeen katsottaisiin saako alkaa valmistella ponnistusvaihetta.

Juuri kun parka pissahätäinen kätilö oli astumassa ulos salista tunsin että nyt "se" vaan tulee! Jos ihmisen ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin voisin veikata että tämä <3nainen<3 oli jopa näreissään :D Mutta minkäs sille voi! 

Ei muuta kuin sukanvarsista kii (niistä ihanista sairaalan lötkösukista) ja ponnistamaan. 

Tää oli mulle ehdottomasti synnytyksen tukalin vaihe, pieniä perkeleitä pääs kyllä suusta ja viimeisenä muistan huutaneeni että nyt lähtee taju.. 

(klo 17.05 ) Ja siinä se sitten oli <3 <3 5minuutin ponnistuksen jälkeen maailman ihanin, täydellisin poika , 50cm ja 3660g täyttä rakkautta <3 

Olin ihan eufoorisessa epätodellisessa olotilassa, tästäkö tää nyt vaan lähtee rullaamaan?

"Ottaako mummi happee?" Kysyi avustava kätilö meidän lakananvalkeelta mummilta :D Tais olla koko toimitus rankempi tukihenkilölle kuin itse synnyttäjälle :) 

Selvisin kolmella tikillä ja synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. 

MINÄ TEIN SEN!! Synnytin maailman suurimman ja rakkaimman ihmeen <3

"Pieni ruttuinen rääpäle rinnalla, yhteisen elämän alku ja juuri, 

Rääpäle on tehnyt äidin. Itselleen turvaksi, tueksi, elämän näyttäjäksi.

Maistellen, leikkien, tutkien. Sylissä, käsi kädessä elämän polkuja tallaten.

Äiti ja lapsi, toisiinsa luottaen"

Tämän päivän tunnelmia, mansikkatorttua ja päivänsankarin coolit lahjat ;)  

Terkkuja

Nadja