maanantai 24. elokuuta 2015

Nadja testaa: Lukujärjestyksellä aikaansaavaksi??

Siitä se ajatus sitten lähti! Täältä <3 siis! 
Olematon, tekemätön, venyvä ja vanuva päivä sai mussa aikaan jotain. Joskus on ihan oikeesti ok "vaan olla", mutta millaisena sä näet itsesi arjessa? Tai haluaisit nähdä? 

Mä esimerkiksi haluan olla energinen, iloinen ja aikaansaava. Semmosia ihmisiä mä (muunmuassa) ihailen. Mä haluan käydä lenkillä, tehdä lasten kanssa juttuja, löytää oman ajan kotitöihin ja esim lasten lukuhetkelle.
Usein päivät kuitenkin vain lipuvat ohi. Jään esim roikkumaan koneelle ja oho yhtäkkiä huomaan että ei me nyt ehditäkkään sinne metsään, ollaan omassa pihassa vaan. Tai joo huomenna meen sitten aamulenkille, mutta onhan se nyt helppoa vaan vanua kahvipöytään ja jättää lenkkeilyjä "syssymmälle". Mäkin oon ollut yli 10 vuotta semmonen "elämäntapajolkottelija"=kävellen joka paikkaan satoi tai paistoi, mutta nyt mä oon jotenkin lipsunut siitäkin. Ja se näkyy oikeesti pääkopassa+vyötärössä!! 

Pitemmittä puheitta, suunnittelen pari päivää itselleni lukkarityylisesti. Tänään julkaisen ensimmäisen, jonka toteutan huomenna. Ja huomenna julkaisen toisen päivän jonka toteutan siis keskiviikkona. Yhteenvedon päivistä, omista odotuksista vs todellinen toteuma, lupaan väsätä vielä tällä viikolla.  Mulla on odotukset korkeella, tässä mun day 1 (ps ei saa nauraa, tää voi olla jopa hassun pikkutarkkaa, ainakin mun boheemille luonteelle mutta se ei pelaa joka pelkää :D):

------------------------------------------------------------------------------------------------
klo 7.00 aamulenkki n. 40 min + suihku
klo 8.00 aamupala + seuraavan päivän lukujärjestyksen julkaisu blogiin
klo 9.00 aamun siivoushetki, tiskit + pyykkikone päälle+ sänkyjen petaus + tavarat paikoilleen
klo 9.30 eväiden valmistus( karjalanpiirakkaa + munaa) ja valmistautuminen lähtöön
klo 10.00 sään mukaan joko uimarannalle tai palosaaren pururadalle+puistoon , lounas syödään retkellä.
klo 12.00 kotona, pikkuiset pisuille ja torkuille
klo 12.30 pyykit kuivausrumpuun + pikaimurointi + päivällisen ja välipalan valmistus (makaronilaatikko+ hedelmäsalaatti)
klo 13.30 päiväkahvi <3 + hetki somea tms 
klo 14.15 pikkasten herätys, välipalaa ja leikkiä omassa pihassa, koululaiset saavat tehdä läksynsä ulkona <3
klo 15.30 pikkusten piirtelyhetki 
klo 16.00 päivällispöydän kattaminen ja salaatin valmistus
klo 16.30 päivällinen
klo 17.00 tiskit ja pöytien pyyhkimiset
klo 17.30 hetki ihan vaan ollaan, lapsille vaikkapa pikkukakkosta ja valmistaudutaan viemään Emil breakdance-tunnille.
klo 18.10 lähtö tanssikoulu-Kipinälle. E tanssimaan ja pienten kanssa mennään rantaan tutkimustetkelle 
klo 19.30 ollaan kotona. Lapset pesulle ja iltapalaksi helposti muroja.
klo 20.00 pikkusille iltasatu ja hyvänyöntoivotukset <3
klo 20.20 E:n kanssa yläkertaan (R+M isän luona), Iltahöpinät Emilin kanssa ja pyykin viikkausta
klo 20.45 oma iltapala ja blogi-time + telkkua tms <3 
klo 22.30 nukkumaan <3
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ei muuta kuin huomenna-aamusta soitellen sotaan :D instassa näät meidän reaaliaikaset kuulumiset @napsahduksia <3



18 kommenttia:

  1. Hei mahtava idea! Pitäsi itsekin kokeilla. Laittaisin omaan lukkariin tunnin jonka aikana lukisin vain blogeja. Poden aivan huonoa omaatuntoa kun en ole pitkiin aikoihin lukenut saati kommentoinut blogeihin. Ihana sinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) joo ihmeessä kokeile! Uskon et tää on kyllä hyvä juttu :)

      Poista
  2. Kuullostaa hyvältä :) Voitas hypätä följyyn retkelle :D

    VastaaPoista
  3. Huippua! just noin sitä pitää :) onnea matkaan...Mäki oon semmonen suunnittelija/jahkailija ja sit huomaan jääneeni jumiin...Tietyt rutiinit ku oppii,ni siitä se lähtee. Tälle syksylle oon asettanu tavotteita,mitä yritän toteuttaa joka viikko. Siis tavoite per viikko,kaiken normaalin lisäksi. Saas nähä kuin käy ? ;)

    VastaaPoista
  4. Tartun tähän kyllä kun on niin innostava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :D <3 kyllä meistä tulee nyt tehokkaita ja aikaansaavia :D

      Poista
    2. Mua rupes nyt jo ahistaan (lue:laiskottaan ) :D:D:D

      Poista
    3. Haha :D Älä ny <3 Ei tarvii ees olla tehokas, vaan semmonen ku itte haluaa <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Haha :D Näinkö meinaat ;) Mäki yritän vaan olla vähän järjestelmällinen <3 :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos :) Toimii ainakin hienosti paperilla :D Saa nähdä kuinka monta muuttujaa saadaan matkaan mutta luottavaisin mielin lähdetään huomiseen :)

      Poista
  7. Jee! Näyttääpä toimeliaalta päivältä! :D Toivottavasti toteutuu juuri sellaisena kuin toivoit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih :D Se jää nähtäväksi. Kyllä mä lähen hyvillä fiiliksillä huomiseen :)

      Poista
  8. Hyvä, hyvä! Jään seuraamaan... :D

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3