tiistai 18. elokuuta 2015

Vaikea päätös vanhemmille

Ei tietenkään lasta saa pakottaa harrastukseen. Niinhän nyt kaikki vanhemmat varmasti ajattelevat. Mutta missä menee raja kannustamisen ja pakottamisen välillä? 
Tätä mä oon miettinyt tässä muutamia päiviä. 

Meidän Emil-rakas 9vee on varsinainen toiminnan mies, pieni muurahaispersus ja joka paikan höylä, hetken lapsi joka innostuu kaikesta. Tahtoo osallistua, aina ja kaikkeen. 
Emil on myös harrastanut 2 ja puoli vuotta jääkiekkoa. Käynyt tunnollisesti treeneissä ja peleissä. Mutta sitä suurta paloa jääkiekkoon ei ole, se on ihan kivaa, kaverit on kivoja, reissut on kivoja. Innostus jääkiekkotreeneihin on myös hiipunut ja Emil haluaisi harrastaa paljon muuta, kuten breakdancea, telinevoimistelua, painia, judoa, ratsastusta, jalkapalloa, yleisurheilua, partiota, sählyä, uintia yms. 
Faktahan on se että kaikkea ei voi tehdä. Mutta onko oikein että pakottaa lasta harrastamaan jotain, vain siksi että se on joskus aloitettu ja pidetää siitä kynsin ja hampain kiinni. Vaikka lapsi tekisi montaa muuta juttua innosta hihkuen?

Tässä on nyt tietysti vielä sekin kolikon kääntöpuolena että oon itse ollut mukana joukkueen toiminnassa pari vuotta. Samalla mä itse menettäisin harrastuksen, jopa elämäntavasta vois puhua. Kaikki ne ihanat ihmiset joiden kanssa ollaan kökitty hallilla, tsempattu lapsia, kuljettu peleissä ja puhallettu yhteen hiileen lasten vuoksi. Tiedän ITSEKÄSTÄ! 

Nyt on kuitenkin päätös tehty. Emil ei jatka jääkiekkoa tänä vuonna, vaan saa kokeilla paria harrastusta joista on jo pitkään haaveillut. Katsotaan mitä niistä poikii ja ainahan voidaan mennä takaisin hallille jos siltä tuntuu.

Mulla on suru puserossa. Poika on innoissaan ja täynnä odotusta, siitä tiedän että me tehtiin se ainut ja oikea päätös <3 Olen helpottunut :)

Onko muita jotka ovat käyneet läpi vastaavia tilanteita? Ja millaiseen ratkaisuun päädyitte?

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikealta päätökseltä! :) Jossain vaiheessa lapsen pitää itse päättää missä jatkaa ja missä ei. Minun lapsuudenkodissa oli sääntö, että harrastusta jatketaan aina kuluvan kauden loppuun. Kun seuraavan kauden ilmoittautumiset tuli eteen, mietittiin aina uudestaan halusiko jatkaa vai ei.. Minusta tämä on edelleen hyvä toimintatapa ja se tuntui myös lapsena kohtuulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu vaan että nykyään ollaan niin tavoitteellisia kaikessa harrastamisessa, että jossain vaiheessa ei enää noin vaan harrastuksia vaihdellakkaan. Nyt vielä Emil on sen verran nuori että on helppoa ja mahdollista kokeilla eri juttuja mutta yhtäkkiä parin-muutaman vuoden päästä se ei enää onnistukkaan. Jos siis harrastaa lajeja missä kilpaillaan ja ollaan tavoitteellisia..
      Raaka maailma :P
      Mutta kaikesta tärkeintä on se että lapsi saa tehdä sitä mistä oikeesti tykkää ja mistä nauttii <3

      Poista
  2. Mulla oli lapsena paljon eri harrastuksia melkeen joka kaudelle uutta. Oon huomannu siitä olevan haittaa näin aikuisena ku on tottunu lapsena siihen et jos nyt ei huvita ni voi heti lopettaa. On hyvä etsiä lapselle tietysti mieluinen harrastus enkä nyt usko muutaman vaihdon aiheuttavan tällästä mut on tärkeä pyrkiä pitkiin harrastuksii. Se opettaa paljon pitkäjänteisyyttä yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ihan oikeassa. Tuostahan mä aina vouhkaan :D Ja sen takia tämä päätös olikin vaikea meille. Ja kysymyksiä pyöri ja pyörii edelleen päässä. Teimmekö oikein, päästimmekö liian helpolla. Tätä on kuitenkin nyt vatkattu ja vatvottu eestä ja takaa, aikamoinen vuoristorata on tullut käytyä!
      Ja nyt tuntuu päällimmäisenä siltä että päätös on oikea. Tänään mennään ensimäiselle Breakdance-tunnille ja toivotaan että se on sitä mitä Emil on kuvitellutkin.
      Ja jos miettii esim jääkiekkoa, joka on harrastus mistä keskinkertaisuudet tipahtavat pikkuhiljaa pois ja jäljelle jäävät ne hokkarit jalassa syntyneet virtuoosit, niin kyllä , tahdon antaa pojalle mahdollisuuden kokeilla myös jotain muuta :)

      Poista
  3. Voin hyvin kuvitella tuon tilanteen ja varmasti oikea päätös, vaikkakin ymmärrän hyvin äidinkin fiilikset :) ! Mua nyppii kun tosiaan lajit on pienestä pitäen niin tavoitteellisia. Paras olisi voida harrastaa useita eri lajeja, ja etsiä rauhassa sitä omaa juttuaan. Yleensä kilpaurheilija löytää lajinsa vasta 15-20 vuotiaana ja sitä ennen olisi hyvä saada harrastaa mahdollisimman monipuolisesti. Ikävä kyllä se on nykyään vaikeaa, kun yksi laji vie niin paljon aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se melkein (ikävä kyllä) on että 9-10-vuotiaana urheilijoilla on jo kovat tavoitteet ja treenataan n. 3-4(+pelit ja reissut) kertaa viikossa yhtä lajia. Joillakin on mahdollisuus toki harrastaa siihen lisäksi muitakin juttuja, mutta meillä ei aika (eikä rahatkaan) meinaa riittää ja tämä päätös oli vaan tehtävä. Mutta tärkeintä on nyt että Emil on tyytyväinen <3 ja että harrastaminen jatkuu :)

      Poista
  4. Uskon, että päätöksenne on aivan oikea. Harrastusten pitäisi olla lapsista ja heidän kiinnostuksen kohteistaan lähtöisin. Valitettavasti meilläkin on lähipiirissä perheitä, joissa lasten harrastuksia määrittelevät vanhempien toteutumattomat unelmat. Minä itse olen harrastanut joukkueurheilua kilpatasolla ja lopetin sen kuin seinään 18-vuotiaana. Olen ihan tyytyväinen, että omien lasten harrastukset ovat kuvataide-sirkus- ja tiedekerho linjaa eikä niihin liity kilpaileminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä oli ainut oikea päätös :) Mutta koville se vaan otti.
      Ja tuo on kyllä valitettavasti totta että joissain perheissä ei harrastaminen mene lapsi edellä..

      Poista
  5. Tuttuja asioita, todellakin. Mutta samoin minä toimisin ja olen toiminut, että lasta kuunnellen, vaikka se olisikin sitten sellaista hajanaisempaa. Toiset on sellaisia! Meilläkin on osa harrastanut kaikkea mahdollista ja jaksaneet sen kaiken, osa vaihtanut aina tasaisin väliajoin, osa puurtanut yhdessä ja samassa yli kymmenen vuotta :D Kuitenkin kun kaiken perustelee itselleen ja lapselle hyvin, eli niillä käytännön syillä jotka kulloinkin ilmassa on, niin ei voi kauheen pieleen mennä <3 Meillä yksi poika jätti piirijalkkiksen, koska vuosikausien kamppailulaji-harrastus vei voiton ja molemmissa harkkoja on monta kertaa viikossa ja melkein kaikki samoina päivinäkin. Itselleni jalkkismaailma toi paljon puuhattavaa ja uusia tuttuja joita on nyt jo ikävä, joten... I feel you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne lapset niin erilaisia. Niin kuin me aikuisetkin ollaan. Ei meillä nuo isommat ole lähiskään samanlaisia hosupöksyjä näissä jutuissa ku tuo E-veli :D Maija puurtaa sen uintinsa kanssa todella sinnikkäästi, Rasu on tanssinut jo 5 vuotta jne.

      Just tuo yhdessä puuhailu ja ystävät on se mitä tuun ihan salettiin ite kaipaamaan. Mutta toisaalta eiköhän tässä saa puuhata tulevaisuudessakin, aina noita kökkiä löytyy harrastuksesta kuin harrastuksesta :D

      ps. E oli tänään nyt ekalla tanssitunnilla ja ihan liekeissä <3 :D

      Poista
  6. Meidän keskimmäinen lopetti jalkapallon, koska se kävi minun mielestäni liian raskaaksi hänelle. Pelien määrä oli jatkuvassa nousussa ja harrastusajat meille hankalat. Piti valita, että jatkaako poika fudista vai taekwondoa. Koska taekwondossa hän käy isänsä kanssa yhdessä ja tykkää siitä, me päätimme hänen puolestaan, että yksi aikaa vievä harrastus riittää ja se on taekwondo. Minulle oli plussaa se, että taekwondo ei vaadi minkäänlaista muuta panostusta vanhemmilta kuin kuukausimaksun. Minulla on niin vähän vapaa-aikaa, että halua käyttää sitä kuljetuksiin, kentällä laidalla odotteluun tai talkootöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla perheillä on varmasti just ne omat kriteerit ja raamit minkä puitteissa harrastaminen on mahdollista :) Perhe jossa on 1 lapsi ja innokkaat vanhemmat, voidaan mahdollisesti harrastaa vaikka ja mitä. Kun taas perhe jossa useampi lapsi harrastaa, vaatii kuskausta ja rahaa + vielä sitä aikaa, niin on kyllä pakko niitä valintoja tehdä..
      Kiva muutes että teillä on isällä ja pojalla yhteinen harrastus :)

      Poista
  7. Meillä homma on vähän toisinpäin. O täyttää siis 5 ensi maaliskuussa ja mies on kovasti laittamassa sitä jalkapallojoukkueeseen ja lätkätreeneihin ja kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. ollut jo parin vuoden ajan. Ja minä taas, minä jarrutan. Ei silleen, tuo poika haluaisikin harrastaa jalkapalloa ja sen takia mäkin voisin näyttää vihreää valoa, mutta kun musta tuntuu että harrastaa ehtisi myöhemminkin. Miksi pitäisi muutenkin hektisestä elämästä tehdä vieläkin hektisempää.. ja kohta tuo nuorempikin on sen verran vanha, että hänkin haluaa jotain. Varsinkin jos velikin harrastaa. Ja kohta me huomataan, että viedään viikon seittemästä päivästä neljänä poikia tukka putkella johonkin harrastukseen :D Millä ihmeen ajalla, kun tällä hetkellä tuntuu hurjan vaikealta löytää edes aikaa kaupassa käyntiin kerran viikossa.

    Okei okei, tää oli hyvin kärjistetty esimerkki ja tämäkin ajatus kumpuaa varmasti ihan mun itsekkäistä ajatuksista. Ja tämä ei oikeastaan ollut mitenkään ketään kohtaan piikki vaan lähinnä omaa ja oman elämäntilanteen pohdintaa. Jotenkin mulla on sellainen lapsellisen tuntuinen ajatus asiasta, että nyt kun tuo ei vielä ole harrastanut, ei se myöskään osaa kunnolla kaivata sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tossa on pointtia! :) Mun mielestä lapsia hosutaan usein "liian aikaisin" kaiken maailman harrastuksiin ja sekin voi olla itsekästä. Vanhemmat haluavat että lapsi harrastaa vaikkei lapsi osaisi vielä edes kaivata sitä. Varsinkin jos pieni lapsi on päivähoidossa 07-17, niin ei todellakaan tarvii harrastaa yhtään mitään :D Mun mielestä.

      Meillä isot lapset harrastaa kaikki n. 4-5 kertaa viikossa ja kovaa vauhtia Onni 4v ja Mimosa 2 veekin kasvaa, mutta heidän harrastusten kanssa en kiirehdi (no Onnilla on painia kerran viikossa ja saa riittää) Ehtivät kyllä! Sielunsa kyllyydestä :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3