maanantai 29. helmikuuta 2016

Diagnoosi: aivomöykkyinvalidi

Miks se onkaan niin vaikeeta? Sanoa miltä tuntuu oikeesti ja avata sydäntä.

Mä oon oikeesti niin huono puhumaan. Maailman huonoin ehkä. Samaan aikaan mä olen kuitenkin todella herkkä ja mun mielessä pyörii paljon asioita, joskus jopa liikaakin.
Mun tapani käsitellä asioita on kirjoittaa. Ja olen jopa niin naurettava että jos mun pitää kertoa esim jollekkin läheiselleni jotain asioita, siis semmosia oikeita omia ajatuksiani, tunteita, niin mielummin kirjoitan vaikka megatekstiviestin tai sähköpostin kuin kerron asian ääneen. Saatan jopa suuttua ja tuskastua siitä jos mua pyydetään puhumaan

Mä en oikein tiedä onko se jotain pelkuruutta vai mistä asia johtuu, mutta tämmöinen vaan oon. Joskus mä koen itseni jopa kylmäksi tän takia, tai tiedän että en ole, mutta pelkään että mun läheiset ajattelevat näin.

Musta tuntuu että mä olen jonkun sortin invalidi, aivomöykky-invalidi.
Mulla on oma kolo mun päässä minne kasaan möykkyyn kaikki mun oikeat ajatukset , tunteet, kaikki ne sanat joita en saa syljettyä ulos suusta. Ne mitkä saattavat saada kyynelet silmiin ja leuan väpättämään.

Tänään mä oikein .tiedostin tän kun olin lenkillä ja katsoin aamuun heräävää talvista meren rantaa, sumuista horisonttia, samaan aikaan korvissa soi yks aika kaunis puhutteleva biisi ja mulla tuli itku. Itku elämän kauneudesta, rakkaudesta ja suruista. Kuljin silmät kyyneleistä sumussa ja päätin että mun on pakko alkaa puhua. Pakko kertoa rakkaudesta, huolista, onnesta, surusta. Antaa oikeiden tunteiden tulla , ja näyttää ne myös.

Joten au revoir aivomöykky, ehkä ei nähdä enää koskaan ! 

Terkkuja
becoming ex aivomöykky-invalidi 

ps. Tänään on ollut muutes oikein kiva himastelupäivä, kaikki lapset kotona, ruuanlaittoa ja siivoilua + iltapäivällä käytiin oikein kaupungilla pikkusen shoppailemassa pikkasten ja esikoisen kanssa :) Enää pari päivää ja lähdetään reissuun, jihuu!!!

25 kommenttia:

  1. Ihan sama juttu myös mulla. Paitsi, että en osaa edes kirjoittaa niistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla että on kanssasiskoja <3 kuinkahan me nyt opittais..?

      Poista
  2. Me eilen keskustelimme Ikkän kanssa pitkään ja hartaasti syvällisiä.
    Minä oon sellainen joka haluu puhua kaikki asiat pitkästi, kaikkia kantoja ja kulmia miettien, pohtia ja tutkia asiaa ja puhua.
    Ikkä taas enemmän vetäytyjä..
    Se on tuottanut ongelmaa. Kun toinen on pitkästi puhuja, toinen enemmän vetäytyjä.
    Eilen puhuimme siitä, että minun on opittava se että toinen on erilainen. Toinen käsittelee asiat eritavalla ja erilailla..
    Ja minun täytyy opetella hyväksymään se ja elämään sen kanssa.

    Minä siis olen puhuja ja velloja..
    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että erilaisia me kaikki täällä ollaan ja hyvä niin <3 mutta mua oikein ärsyttää se kun en saa niitä semmosia asioita sanottua kotka nimenomaan pitäisi sanoa. Ne millä on oikeesti eniten merkitystä <3

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta. Olin aikaisemmin samanlainen, vaikka tietyllä tavalla olin sanavalmis ja hyvin helposti toin esiin ne omat näkemykset. Kuitenkin pidin sisällä ne kaikkein suurimmat asiat. Välillä teen sitä edelleen. Onneksi tuosta pystyy opetella pois. Se on pitkä tie ja vaatii paljon, mutta se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ni no mä olen kyllä myös kova puhumaan ja otan kontaktia ihmisiin, olen avoin, sosiaalinen ja plääplääplää :D mutta ne kaikista sisimmät tunteet ja ajatukset on kyllä niin jumissa mun "möykyssä" . Tahdon kyllä tehdä töitä sen eteen jotta pystyisin enemmän puhua omista syvimmistä tunteistani <3

      Poista
  4. Me ollaan jeren kanssa just tollasia aivomöykkyjä ettei osata sanoo mitään ääneen vaa sit ollaa iha hiljaa vaikka pitäis sanoakin jotain. Pitäisi harjoitella tätäkin asiaa ihan pienin askelin vaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaatii varmasti harjoittelua ja mä ajattelinkin nyt alkuun ihan tietoisesti vaikka väkisin alkaa puhumaan semmosistakin asioista jotka puristaa syystä tai toisesta <3 tsemii meille <3 !!

      Poista
  5. Mä olen ollut aina kova puhumaan ja välillä myös kirjoittamaan. Mies taas sitten on se hiljaisempi, joka ei taas oikein puhu.

    Toivotaan että aivomöykky pysyy poissa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan <3
      Meillä taas J puhuu ja vatvoo ja vatkaa yms, ja minä oon se tuppisuu. Tietyissä asioissa siis.
      Sosiaalisissa tilanteissa minä oon taas meistä se joka "loistaa" :D

      Poista
  6. Lohduttavaa etten ole ainut, joka ei osaa puhua. Tai no, oon mä yrittänyt kovasti miehelle opetella puhumaankin ja se lypsämään mitä pääni sisällä oikeasti liikkuukaan :)

    VastaaPoista
  7. Tiedän tuon tunteen.. Olen monesti tehnyt ihan saman asian, kirjoittanut pitkiä viestejä pettymyksestä tai suuttumuksesta. Siihen kirjoittamiseen on oikeastaan monta syytä. Ensinnäkin on kiva miettiä kahdesti miten muotoilisi ikävän asian, näin voi tehdä kirjoittaessa mutta ei keskustellessa. Toinen asia on se, että ainakin minä ainakin olen todella tunteellinen ja muita huomioiva, enkä monesti ehkä saisi sanottua koko asiaa jos näkisin miten toinen vaivaantuu.. Tässä siis muutama ihan pätevä syy olla aivomöykkyinvalidi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, tunnistan itseni myös tuossa että vaikea puhua myös siinä mielessä että ahdistaa vastapuolen reaktio yms...

      Poista
  8. Ehkä minunkin pitäisi yrittää kunnostautua tuolla aivomöykky-saralla. Kiitos taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään :D Kiitos kommnetista, aina sitä saa huomata ettei ole yksin näiden juttujen kanssa!

      Poista
  9. Kuulostaa tutulta! Vaikka puhun paljon, niin kaikista asioista en osaa puhua....Ihanaa maaliskuuta ♡

    VastaaPoista
  10. Osaisipa puhua kaikista asioista❤️ Tulee pidettyä tunteet ja ajatuksensa piilossa :( Pitäisi opetella puhumaan :)
    Aurinkoista tiistaita ❤️

    VastaaPoista
  11. Täällä ilmoittautuu toinen samanmoinen aivomöykky!
    Ei ole meidänkään osa helppo :(
    Mutta toisaalta, onneksi VOI kirjoittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole osa helppo, mutta niinkuin sanoit, niin onneksi voi edes kirjoittaa <3

      Poista
  12. Mä olen sellainen "vuodatampas nyt sulle elämäntarinani"-tyyppi, lähinnä siksi, koska en häpeä näytää tunteita tai puhua niistä. Puoliso sen sijaan on juurikin omiin oloihin vetäytyvä mietiskelijä, jota ei saa puhumaan tunteistaan edes aseella uhaten. Niinhän aina sanotaan, että eriäväisyyksien ymmärtäminen on taitolajia, ulospäinsuuntautuville tyypeille on ehkä vaikeaa ymmärtää toisen puhumattomuus, niin oli mullekin! Lopulta jokainen meistä on erilainen ja kaiken pystyy onneksi selittämään jos toinen osapuoli vain viitsii kuunnella ;) Hyvä, että tunteet tulevat ulos kuitenkin edes tekstin avulla, tai vaikkapa parina kyyneleenä lenksulla :) Älä kuitenkaan myöskään puske sanoja ulos väkisin, kaikki ajallaan ja pikkuhiljaa, niin hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en tiedä missä vaiheessa olen oikein näin möykkyyntynyt, tuntuu että nuorempana oli helpompi puhua ihan kaikesta :)

      Poista
  13. Minä taas oln ihan päinvastainen. Lörpöttelen pian liiankin helpolla asiat kuin asiat. En osaa varoa sanomisiani. Töissä kaikki tietävät taipuvaisuuteni paniikkikohtauksiin jne ja niistä on monesti keskusteltukin. En tiedä onko sekään hyvä että ihan kaikesta puhuu mutta minulla puhuminen auttaa.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3