-hymyillä kuukauden iässä
-kääntyä viiskuisena
-kävellä, puhua lyhyitä lauseita, puhaltaa synttärikynttilät yksivuotiaana
-olla päiväkuiva, pyytää anteeksi, hyppiä tasajalkaa kaksivuotiaana
-leikkiä itsenäisesti, pyöräillä appareilla, pukea ja riisua, koota palapelejä kolmevuotiaana
-leikata saksilla, piirtää mallista muotoja, hyppiä yhdellä jalalla neljä vuotiaana
On se nyt kumma jos ei osaa
-pyöräillä ilman apupyöriä, laskea kolmeenkymmeneen, ja kirjoittaa omaa nimeään viisivuotiaana
-luistella, hakata naulaa, tavata sanoja, ratkaista tehtäväkirjoja kuusivuotiaana
-olla yksin kotona kesäloma, valmistaa nuudeleita ja lukea 100-sivuisia kirjoja 7-vuotiaana
Ja siinähän jo jotain pahasti vialla
-jos kahdekasanvuotias ei uskalla käydä yksin lähikaupassa tai lauleskelee torilla
-jos yhdeksänvuotias leikkii nalleilla eikä halua olla yksin kotona
-jos kymmenvuotiaana ei harrasta urheiluseurassa, soita nokkahuilua tai osaa valmistaa sokerikakkua.
 |
| Meidän raksujen katutanssit Taiteiden yössä, laulu ja nauru raikas ja "Mama so proud" <3 |
Hmmm
Samaan aikaan kun haluamme vaalia lapsuutta, tahdomme antaa lapsille ainutkertaisen, hetken perhosena liitelevän lapsuuden..
Samaan aikaan normit ja taulukot pistävät meitä puskemaan vauvaa tai lasta eteenpäin. Eteenpäin kohti uusia saavutuksia, kohti nopeampaa itsenäistymistä, lapsuuden ja leikin kadottamista.
Miksi se kummastuttaa
jos kymmenenvuotiaan pojan sänky pursuaa nalleja? Jos koululainen laulaa tai tanssii kadulla?
Jos viisvuotias käyttää yöllä vaippoja tai neljävuotias juo tuttipullosta?
Mitä jos lapsi ei halua pyöräillä?
 |
| Kännykällä nappastu kuva pääsiäiseltä, Onni-onnellisin 5v, pikkusiskon rohkaisemana uskalsi ensimmäisen kerran polkupyörän päälle. Oi sitä riemua <3 Ja ilman painostusta. |
Mä olen itse koittanut koko ajan päästä kauemmas noista taulukoista ja normeista. Olen opetellut kuuntelemaan lapsiani,kannustamaan uusissa ja jopa pelottavissa asiosssa, mutta myös olemaan stressaamatta jos soku asia ei ota luonnistuakseen.
Lasten erilaisuutta ja lapsuusajan ainutlaatuisuutta pitäisi mun mielestä korostaa paljon enemmän kuin taulukoita.
Jos mietin itseäni äitinä kymmenen vuotta sitten, olin huomattavasti enemmän altis ohjeistuksille ja muiden tekemille määräyksille, jotka koskivat kuitenkin omia lapsiani. Mutta kun eihän se mene niin että joku terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen ammattilainen tietäisi ja tuntisi justiinsa mun lapsen. Minä olen itse ammattilainen omien lasteni kanssa. Justiinsa niin epäammattimaisen ammattimainen kun on tarkoitus ollakkin.
Tottakai on hienoa että kasvatukseen saa tukea ja on olemassa suuntaa antavia opuksia yms, mutta niitä ei tarvitse eikä saakkaan sanasta sanaan lukea tai uskoa. Mun lapsi on mun ja niin kauan kun mukana on maalaisjärki, rakkaus ja halu/kyky kuunnella omaa lastaan, niin kauan ollaan just sillä oikealla tiellä.
Mä suoraan sanottuna nautin siitä että mun kaikki lapset ovat niin erilaisia, yhdellä yleispätevällä oppaalla en olisi ikimaailmassa pystynyt kasvattaamaan/olla kasvattamatta ja ohjaamaan mun lapsia niin yksilöllisesti kuin haluan lapsiani kasvattaa.
Mä haluan ennenkaikkea nauttia lasteni upeista persoonista, heidän eri vahvuuksistaan ja kannustaa heitä luottamaan itseensä, omiin kykyihin. Kannustaa heitä olemaan omia ihania itsejänsä ja nauttimaan elämästä. Leikkimään ja oppimaan uutta, omaan tahtiin.
Mitä ajatuksia teissä herättää lapsen tahtinen kasvatus? Kasvatus taulukoiden mukaan tai siihen pyriminen? Vapaakasvatus? Tai lapsen kasvatus ylipäätään :)
Terkkuja
Nadja
ps. Napa näpsäkäksi palaa tauoltaan ensi torstaina ja Amatööriammattilaisen imtysvinkit part 3 näkee päivänvalonsa viikonloppuna <3 Tulossa lähipäiviin myös huisi arvonta!
Meillä ei olla tressattu näistä asioista, jokainen lapsi kuitenkin kehittyy omaan tahtiin. Esikoinen oppi ajamaan vasta ekaluokan keväällä, kakkonen pyöräili jo kolme vuotiaana ja kolmonen osaa lukea vaikka käy vasta eskaria. Pyörällä oppi ajamaan viime kesänä. Meillä ei tulisi mitään siitä, että ohjailisin niin tarkkaan, että mitä missäkin vaiheessa tulee, ne tulee kun on tullakseen.
VastaaPoistaNo näinpä olen samaa mieltä :) Harmi vaan että usein nämä taulukot ohjaavat kuitenkin liikaa vanhempien ajatuksia ja odotuksia..
PoistaMun esikoinen on ollut aina sellainen joka oppii omassa tahdissa ja oivaltaa asiat aina itse. Hän itse on tiennyt koska on ollut valmis uusiin juttuihin. Sen mukaan on menty, vaikka välillä ympäristön "painostus" on minua mietityttänyt. Ei nykyään onneksi enää. :) Näillä mennään myös jatkossa. Kiva kuulla, että on muitakin samoin ajattelevia.
VastaaPoistaNäin se on <3 Ja varsinkin jos on jollain tapaa herkkä lapsi niin on todella tärkeää kuunnella lasta, eikä hoputtaa uusiin juttuihin :)Ympäristön painostusta oon minäkin saanut joissain asioissa kokea mutta onneksi olen oppinut siitä pois :)
PoistaTäällä on saatu tosissaan ihmetellä, kuinka lapset on erilaisia. Yksi on hypännyt tasajalkaa jo yksivuotiaana ja toinen ei vieläkään oikein osaa ajaa ilman apupyöriä, vaikka täyttää kymmenen. Yksi kasasi 60-palaisen palapelin kaksivuotiaana, toinen mieluummin edelleenkin syö palat, vaikka täyttää jo kohta neljätoista...
VastaaPoistaToisaalta kun vertaan omia lapsiani muiden lapsiin (itsekseni, toki, en koskaan lasten kuullen), huomaan, että meidän lapset ovat kaikki keskimääräistä taitavampia mm. lukemisessa ja kirjoittamisessa ja vastaavasti karkeamotorisissa taidoissa selvästi ikäisiään jäljessä. Ehkäpä siinä näkyy se, mitä missäkin perheessä tykätään tehdä, toiset keskittyy liikkumistaitoihin, toiset mieluummin istuu sohvalla lukemassa kirjoja. Eikä siinä pitäisi olla mitään väärää, ollaan yhdessä niin kuin on luonteva olla.
No näinpä! Siis lähes samankaltaisia ja yhtä räikeitä eroja on meidän lapissa keskenänsä! :D Aivan ihanan käsittämätöntä :D :D
PoistaJa kyllä varmasti perheen yleiset itrenssit näkyy lapsen kehityksessä. Jos ei lapsille ikinä lueta eikä kirjoja ole saatavilla, tuskin hän osaa niistä kiinnostuakkaan. ja jos ei käydä luistelemassa, ei lapsi sitä itekseen voi oppia .Noin karkeesti sanottuna :D
Todellakin kannatan lapsen tahtisuutta! :) meil ei ollu kiire vaipattomuuteen mutta pari viikkoa sitten poika itse halus jättää yövaipan pois. Mun mielestä vanhempien tehtävänä on vaa tarjota asioita (niin ku just pyöräilyy mut ei pakoteta siihe) ja lapsi ite päättää tahdin. Ja taulukot on vaa suuntaa antavia että jos yleensä jonkin ikäisenä osataan jokin taito, ja omalta se uupuu, nii sitä sitten vain seurataan ja koitetaan tukea :) niin ku mun pojan puheenkehitystä tuetaan mutta mennään pojan omalla tahdilla :)
VastaaPoistaJuuri näin mä myös ajattelen <3
PoistaMeillä on ollut just esim tuo polkypyörään tutustuminen kahdella keskimmäisellä pojalla (jostain syystä just sama juttu, vaikka yli 4 vuotta ikäeroa) todella tiukassa. Kumpikaan ei ole suostunut pyörän päälle ennenkuin viisivuotiaana, vaikka pyörä on ollut aina kunnossa ja tarjolla. Ja nyt oltiin niin iloisia kun just pääsiäisenä O rohkaistui ja päätti aloittaa harjoittelun kun pikkusisko 2v kannusti.
Ihania <3
Tää oli ihana ja tärkeä kirjoitus. Itse leikin aikoinani vielä yläasteellakin ja luokkakaverit siitä kiusasivat. 12vee poikamme kävi vielä virpomassa vaikka ehkä vähän hävettikin lapsella mutta ilmainen suklaa veti puoleensa.
VastaaPoistaKiitos Nanni <3
PoistaMeillä kans poitsu 9vee nukkuu täyttää häkää nallejen kanssa ja leikkii 5-vuotiaan kanssa aivan ihania leikkejä <3 Ja toivon että leikkii mahdollisimman kauan <3
Ihana kirjoitus, ihana asenne sinulla! <3 Niitä neuvojia ja oppaita kyllä riittää. On kuitenkin niin upeaa, kun jokainen lapsi on aivan ainutlaatuinen, saa kehittyä omaan tahtiinsa ja löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Aurinkoista viikon jatkoa! :)
VastaaPoistaKiitos Niina <3
PoistaNeuvoja ja oppaita kyllä TODELLAKIN riittää ja toisaalta niitä on ihan hyvä ollakkin, mutta mitä niistä ottaa onkeensa onkin jo ihan toinen asia :D
Aurinkoista viikonloppua sulle myös <3
Meillä neuvolan mukaan jokaisessa lapsessa ollut jotain vikaa. Pakkohan se on ainakin isommissa olla, kuin kotona vaan kasvavat. Ihan taitavia ja ihania persoonia nuo kaikki kuitenkin musta ovat, vaikkei nyt ehkä kaikkia testejä selvittäisikään. Se mikä kiinnostaa näkyy lapsissa selvästi ja se mikä ei vähääkään kiinnosta ei toki samalla tavalla ole kehittynyt.
VastaaPoistaNo aina tosiaan tuntuu että jotain huolenaihetta löytyy. Jos ei muuta niin sitten varmaan huolestuttaa että voiko kaikki tosiaan olla hyvin :D :D
PoistaJa nuo testit on kyllä semmosia vihoviimesiä. Joutas pikkulapsien kohdalla romukoppaan. Turhan moni vanhempi ja lapsi niistä mielensä pahoittaa/huolestuu vaikka mitään syytä huolelle ei olisikaan <3
Todella hyvä aihe ja kirjotus!! Mulla on myös tulossa tästä pätkä liittyen nelivuotisneuvolakäyntiin. En vain tiedä pidänkö sen 'siistinä' vai annanko HH:n murista maanantaina =D
VastaaPoistaKiitti <3
PoistaJa hei pistäs muristen vaan :D
Olen samoilla linjoilla: ihanaa että kaikki ollaan (ja lapsetkin ovat) erilaisia, muutenhan olisi ihan "tyhmää" kasvattaa toistensa kopioita :D Meillä oli pitkään ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka aina sanoi "ehtii vielä" joka asiaan, josta minä muka olisin ollut huolissani (silloin uudempana äitinä). Tuo "ehtii vielä" on ollut ihan hyvä ohjenuora jatkossakin ja kaikki ne on ehtineet, tosiaan!
VastaaPoistaLyhyesti jos koitan sanoa, niin ainoa päämäärä mikä mun kasvatuksella on, on että lapset oppisivat tulisivat toimeeen kaikenlaisten ihmisten kanssa (ei todellakaan tarvitse kaveerata kaikkien kanssa, vaan tarvittaessa tulla toimeen, koska joskus on pakko) ja oppisivat/uskaltaisivat hakemaan tietoa/kysyä, jos tuntuu ettei sitä itsellä ole. Ne on niin kuin ne millä pärjää aika pitkälle mun mielestä :D Koska muutenhan mä vaan kasvatan just näitä katulauleskelijoita ja oman elämänsä supersankareita ihan täpöllä <3
Hih, ihana kommentti Kuplis <3
PoistaJa nuo mitä mainitsit on kyllä aikasta hyviä, niillä pötkii jo pitkälle! Ja oman elämän supersankareita <3 Ihanasti sanottu! Niitä mäkin kasvatan <3
Tämä oli hyvä postaus ja olen samoilla linjoilla kanssasi. Kyllä meillä mennään lapsen tahdissa, kaikki oppii eri aikaan eri asioita. :) Kaikki niin ihanan erilaisia persoonia.♥
VastaaPoistaKiitos♡♡ ja näin se on, kaikki lapset niin ihania ja ainutlaatuisia :)
PoistaHyvin kirjoitettu!! Olen monesti miettynyt samoja asioita. Samalla kun haluaisin kasvattaa lapseni "vapaasti" huomaan silti alitajuntaisesti ajattelevani neuvolassa tehtäviä vuositarkastuksia ja pohtivani puistoäitien keskustelua siitä miten aikaisin heidän lapset ovat oppineet vaikka pyöräilemään.. Yhteiskuntamme on kilpailukykyinen ja vaatii oikeasti aika paljon tahdonvoimaa jotta itse aina jaksaisi olla se joka pysyy vahvana ja antaa lapset kasvaa juuri niin kuin haluaa <3 se on tässä kuitenkin se tavoite että rakkaat pikkuiset kasvaa omassa tahdissa juuri "itsensä näköisiksi" <3
VastaaPoistaps. Ihanat kuvat :)
Allekirjoitan täysin Såfinin kirjoituksen.
PoistaJes, hyvä kommentti Såfin :) ja varsinkin tuoreelle äidille haastavaa koska kyllä nämä normit ja taulukot asettaa vanhemmille odotuksia ja vaatimuksia.
PoistaHyvä postaus!
VastaaPoistaMeillä mennään myös lapsentahtisesti, tukien mutta lasta kuunnellen. Oma maalaisjärki ollaan pyritty pitämään mukana. Meille neuvolassa sanottiin mm. että nokkamukia ei missään nimessä saisi antaa lapselle, vaan tulisi siirtyä heti mukiin. Koneiltiin ensin sitä mukia, mutta pian huomattiin että se nokkis oli tytölle paljon mieluisampi (ei pitänyt yhtään siitä, että mukista maito läikkyi päälle yms) ja itsellekin se oli helpompi ratkaisu kun ei tarvinnut olla kokoajan rättikädessä ja vaihtamassa vauvalle vaatteita. Päätettiin sitten olla kertomatta neuvolassa, että nokkis on käytössä. Nyt tyttö ei ole enää piiitkään aikaan juonut nokkamukista vaan ihan tavallisesta mukista ja hyvin sujuu. :)
Sama homma oli pinnasängystä luopuminen. Tyttö nukkui tyytyväisenä lähes kaksi vuotiaaksi asti pinniksessä, ei kertaakaan yrittänyt tulla pois. Nyt käytössä on juniorsänky ja hyvin maittaa uni siellä vaikka pitkään olikin pinniksessä.
Miksi hosua asioissa, jotka eivät ole niin kuoleman vakavia? Toki ne taulukot ovat hyvä olla olemassa niin ne voivat antaa osviittaa jos jossain asiassa tarvitaan enempi tukea tai jos lapsi ei kehitykään "normaalisti", mutta oma järjen käyttö ja lapsen kuunteleminen on minustakin varsin suotavaa. :)
Näinpä, maalaisjärki on kyllä kultaa vielä tänäkin päivänä :D muistan ikuisesti kun näin neuvolassa pariskunnan pikkusen vauvan kanssa ja äiti melkein itki miehelleen "kun ei saa enää antaa vauvalle velliä" "kuinka me nyt saadaan se ikinä nukkumaan?" ja isä koitti kaikin tavoin lohduttaa "joo niin se sanoo että ei velliä saa antaa mutta kyllä me selvitään.."
PoistaJoo elämä ois tehny mieli mennä sanomaan että älkää nyt ottako kohtuutonta stressiä, eihän kukaan voi kieltää sua antamasta OMALLE lapselle velliä! :/ huhhei...
Mä oin onneks näistä normeista niin pihalla, että ei stressiä :D meillä ei oo lapset koskenu koskaan vasaraan ja kukaan ei omista luistimia :D hitot ku oo hallia ja talvella pari vk jäätä nii järkee ostaa :)
VastaaPoistaHih :D ♡♡
PoistaHih :D ♡♡
PoistaMaalaisjärjellä on kaikki kolme kasvattanut eikä siinä arjen tuoksinassa ole ehtinyt oppikirjoja lukemaan saati normeja noudatamaan ja ihania on kaikista tullut :) Molemmilla 10 ja 11 v parisängyt pursuaa pehmoja ;) Kivaa viikkistä!
VastaaPoistaLapsen/lasten kasvatus on mielenkiintoista työn puolestani ja omien lasten kohdalla...olen kasvattanut omiani maalaisjärjellä ja ei mitään erikoisia kotkotuksia ja hienoja hoitomenetelmiä mut minusta rajat ja rakkaus tuo lapsille onnen ja turvan :) <3
VastaaPoistaMeidän kolmikosta ei yksikään täytä neuvolan/päiväkodin standardeja. Esikoisen on jo psykologikin todennut jälkeenjääneeksi. Olisi lähetteet niin toimintaterapiaan kuin puheterapiaankin. Puheterapeuttia vaan ei kylässä ole. Ja kuopuksen tilanteen takia on resurssit likipitäen 0 viedä esikoista säännöllisesti opettelemaan terapeutin johdolla motoriikkaa. Mä en ole pätevä opettamaan esim. piirtämistä, kun 5,5v pääjalkaiset ohittavat omat taiteelliset kyvyt. ;)
VastaaPoistaEsi- ja keskiveli ovat kyllä pyöräilleet ilman appareita alle 3v, mutta siitä ei neuvolassa herunut edes säälipojoja. Nyt kun kuopus sairastui, niin jätti meidät sentään läksyttämättää keskiveljen bmi:stä.
Saahan nähdä mitä näistä koltiaisista tulee, kun eivät osaa ikätasoisesti puhua, askarrella, syödä, nukahtaa tai leikkiä. Näillä eväin esiveli syksyllä eskariin...ensimmäiselle kierrokselle.
Tärkeä kirjoitus! Nykyisessä yhteiskunnassa suorituskeskeisyys on niin vahvaa, että lasten arvioiminen ja vertailu on entistä voimakkaampaa. En minäkään ole jaksanut stressata siitä, että lapsi ei vielä halua nukkua omassa huoneessa tai ei osaa vielä kunnolla polkea ilman apupyöriä saati pitää kynää ihan oikein kädessä. Monessa muussa on taitava ja pääasia, että on onnellinen ja tyytyväinen ja kohtuullisen terve. Ymmärrän toki, että neuvolat tarvitsevat jotain taulukkoja avukseen, jotta voivat puuttua sellaisiin asioihin, joihin oikeasti tarvitsee puuttua. Osalla se vaan menee siihen ylihuolehtimiseen. Onneksi meillä on ollut fiksu neuvolantäti, joka on katsonut lasta kokonaisuutena, ei pelkkinä osina. Minä olen tosi huolestunut ujojen lasten puolesta, sillä ainakin täällä eskarissa siihen on puututtu tosi voimakkaasti, jos lapsi ei ole heti ryhmässä innolla mukana. Meillä ainakin ipana suhtautuu alkuun varauksella uusiin lapsiin ja tarvitsee aika tutustumiseen. Ujot lapset helposti pakotetaan ryhmäytymiseen, eikä opettajilla riitä aikaa antaa kaikkien persoonallisuuteen tukea ja turvaa. Utopiaahan se vähän olisikin, että kouluissa voitaisiin enemmän panostaa lapsen persoonallisuuden tukemiseen ja omaan tapaan oppia. Opettajat on vaan niin ylityöllistettyjä, ettei heillä varmasti riitä aikaa lapsiin tutustumiseen (ja ne isot ryhmäkoot, hui). Onneksi kuitenkin kotona vanhemmat saavat antaa sitä tukea omille lapsilleen ja antaa heille tilaa kasvaa sellaisina kuin ovat <3.
VastaaPoista