-hymyillä kuukauden iässä
-kääntyä viiskuisena
-kävellä, puhua lyhyitä lauseita, puhaltaa synttärikynttilät yksivuotiaana
-olla päiväkuiva, pyytää anteeksi, hyppiä tasajalkaa kaksivuotiaana
-leikkiä itsenäisesti, pyöräillä appareilla, pukea ja riisua, koota palapelejä kolmevuotiaana
-leikata saksilla, piirtää mallista muotoja, hyppiä yhdellä jalalla neljä vuotiaana
On se nyt kumma jos ei osaa
-pyöräillä ilman apupyöriä, laskea kolmeenkymmeneen, ja kirjoittaa omaa nimeään viisivuotiaana
-luistella, hakata naulaa, tavata sanoja, ratkaista tehtäväkirjoja kuusivuotiaana
-olla yksin kotona kesäloma, valmistaa nuudeleita ja lukea 100-sivuisia kirjoja 7-vuotiaana
Ja siinähän jo jotain pahasti vialla
-jos kahdekasanvuotias ei uskalla käydä yksin lähikaupassa tai lauleskelee torilla
-jos yhdeksänvuotias leikkii nalleilla eikä halua olla yksin kotona
-jos kymmenvuotiaana ei harrasta urheiluseurassa, soita nokkahuilua tai osaa valmistaa sokerikakkua.
 |
| Meidän raksujen katutanssit Taiteiden yössä, laulu ja nauru raikas ja "Mama so proud" <3 |
Hmmm
Samaan aikaan kun haluamme vaalia lapsuutta, tahdomme antaa lapsille ainutkertaisen, hetken perhosena liitelevän lapsuuden..
Samaan aikaan normit ja taulukot pistävät meitä puskemaan vauvaa tai lasta eteenpäin. Eteenpäin kohti uusia saavutuksia, kohti nopeampaa itsenäistymistä, lapsuuden ja leikin kadottamista.
Miksi se kummastuttaa
jos kymmenenvuotiaan pojan sänky pursuaa nalleja? Jos koululainen laulaa tai tanssii kadulla?
Jos viisvuotias käyttää yöllä vaippoja tai neljävuotias juo tuttipullosta?
Mitä jos lapsi ei halua pyöräillä?
 |
| Kännykällä nappastu kuva pääsiäiseltä, Onni-onnellisin 5v, pikkusiskon rohkaisemana uskalsi ensimmäisen kerran polkupyörän päälle. Oi sitä riemua <3 Ja ilman painostusta. |
Mä olen itse koittanut koko ajan päästä kauemmas noista taulukoista ja normeista. Olen opetellut kuuntelemaan lapsiani,kannustamaan uusissa ja jopa pelottavissa asiosssa, mutta myös olemaan stressaamatta jos soku asia ei ota luonnistuakseen.
Lasten erilaisuutta ja lapsuusajan ainutlaatuisuutta pitäisi mun mielestä korostaa paljon enemmän kuin taulukoita.
Jos mietin itseäni äitinä kymmenen vuotta sitten, olin huomattavasti enemmän altis ohjeistuksille ja muiden tekemille määräyksille, jotka koskivat kuitenkin omia lapsiani. Mutta kun eihän se mene niin että joku terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen ammattilainen tietäisi ja tuntisi justiinsa mun lapsen. Minä olen itse ammattilainen omien lasteni kanssa. Justiinsa niin epäammattimaisen ammattimainen kun on tarkoitus ollakkin.
Tottakai on hienoa että kasvatukseen saa tukea ja on olemassa suuntaa antavia opuksia yms, mutta niitä ei tarvitse eikä saakkaan sanasta sanaan lukea tai uskoa. Mun lapsi on mun ja niin kauan kun mukana on maalaisjärki, rakkaus ja halu/kyky kuunnella omaa lastaan, niin kauan ollaan just sillä oikealla tiellä.
Mä suoraan sanottuna nautin siitä että mun kaikki lapset ovat niin erilaisia, yhdellä yleispätevällä oppaalla en olisi ikimaailmassa pystynyt kasvattaamaan/olla kasvattamatta ja ohjaamaan mun lapsia niin yksilöllisesti kuin haluan lapsiani kasvattaa.
Mä haluan ennenkaikkea nauttia lasteni upeista persoonista, heidän eri vahvuuksistaan ja kannustaa heitä luottamaan itseensä, omiin kykyihin. Kannustaa heitä olemaan omia ihania itsejänsä ja nauttimaan elämästä. Leikkimään ja oppimaan uutta, omaan tahtiin.
Mitä ajatuksia teissä herättää lapsen tahtinen kasvatus? Kasvatus taulukoiden mukaan tai siihen pyriminen? Vapaakasvatus? Tai lapsen kasvatus ylipäätään :)
Terkkuja
Nadja
ps. Napa näpsäkäksi palaa tauoltaan ensi torstaina ja Amatööriammattilaisen imtysvinkit part 3 näkee päivänvalonsa viikonloppuna <3 Tulossa lähipäiviin myös huisi arvonta!
