lauantai 3. lokakuuta 2015

Tasaväkistä vanhemmuutta, for real!

Kirjoitin pari päivää sitten postauksen Mitä jos äiti ei jaksakkaan. Postaus sai paljon kommentteja ja moni lukijakin palasi muistelemaan omaa jaksamistaan lasten ollessa pieniä. Toisille taas kirjoitus oli hyvinkin ajankohtainen henkilökohtaisesti. Yhtä kaikki, kiitos kaikista ihanista kommenteista <3 Erityisesti muhun kolahti kommentti facen puolelta, joka tuli mieslukijalta.

"Ei ole tarkoituskaan, että äiti kantaa harteillaan kaiken kuorman, isän pitäisi ottaa ihan yhtä suuri vastuu. Yhdessähän se lapsi hankittiin. Vuorottelemalla siitä selviää, ei kukaan vanhempi loputtomiin sitä arkea yksin jaksa." Aivan! Allekirjoitan todellakin ja olen täysin samaa mieltä, vastuu on yhtä lailla isällä kuin äidilläkin. 

Meidän perheessä on kaksi tasaväkistä vanhempaa, äiti ja isä. Meillä jopa niin että isä on nyt imetyksen loputtua ottanut vastuun mahdollisista lasten yöheräilyistä. Meillä iskä herää myös joka aamu ennen äitiä, laittaa lapsille aamupalat, ja pistää kahvin tippumaan niin että saan kömpiä filtti päällä aamiaiselle heräilemään. Minä taas olen puolestani ottanut iltahukit , eli laitan iltapalat ja peittelen lapset sänkyyn.

Meidän perheessä sekä äidillä että isällä on oikeus omiin juttuihin. Yleensä ollaan aina perheenä hääräämässä mutta mahdollisuus omiin harrastuksiin ja tärkeisiin juttuihin on yhtä lailla kummallakin. Jos iskä on työmätkalla viikonlopun niin äiti on viiden lapsen kanssa kotona, jos taas äitillä on menoja niin iskä on lasten kanssa. Joskus on jopa kysytty että kuinkahan se J sielä nyt pärjää kaikkien lasten kanssa? Hmm, mä tiedän että pärjää hyvin :) Ihan yhtä hyvin kuin minäkin :D Mutta ymmärrän myös sen että joku voi näin kysyä. Ei se ole ikävä kyllä itsestäänselvyys että vanhemmat ovat oikeesti tasavertaisia. 

Onko näin ollut meillä aina?? Vastaus on että ei. Kun tavattiin J:n kanssa minulla oli jo kaksi lasta, ja minä olin se ainut "oikea" vanhempi meidän suhteessa. J oli kyllä kaikessa mukana mutta minä otin vastuun. Kun Emil syntyi, jatkettiin vähän samaan malliin , tutulla kaavalla. Otin vastuun kolmesta lapsesta ja heidän tarpeistaan. En tahallani ominut lapsia, eikä J jäänyt tahallaan takavasemmalle. Se vaan meni niin. Jossain vaiheessa vauvan ja uhmaikäisten kanssa meno oli todella uuvuttavaa ja kävi tosissaan jo mun terveyden päälle. Univajetta oli ja stressi niin korkealla että verenpaine huiteli taivaissa, jouduin syömään verenpainelääkkeitä n. puoli vuotta. Lisäksi paniikkikohtaukset ja sydämen rytmihäiriöt vaikeuttivat arkea. 

Jouduimme käymään "virallisen kehityskeskustelun" , jos näin vois sanoa. Pikkuhiljaa J alkoi ottaa enemmän vastuuta, uskalsi ottaa vastuuta lapsista, ja minä opin hölläämään.  Varmasti olisimme päässeet helpommalla jos olisimme käyneet kehityskeskustelun jo aiemmin, sopineet yhdessä meidän perheen "pelisäännöt". 

Mä osaan todellakin arvostaa meidän perheen arjen toimivuutta ja toimivia työnjakoja. Meillä J nauttii kun saa illasta oikasta soffalle, ja minä häärään lapset sänkyihin. Mulle taas on maailman ihaninta että saan jäädä puoleksi tunniksi pidempään  sänkyyn aamuisin ja herätä kahvin tuoksuun <3 

Millaisia järjestelyitä teillä on perheessä äidin ja isän jaksamiseen? Onko tasaväkinen vanhemmuus teidän mielestä ihan normisettiä vai jotain ihan utopiaa?

28 kommenttia:

  1. Voi että ♡ Todella mukavaa että teillä pelaa asiat noin hyvin! Ja siis en valita, niin meilläkin ainakin useinmiten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl ne miehet oppii ku niille vaan antaa vastuuta <3
      Ja meillä onneksi pelaa hyvin, todellakin arvostan sitä :) Mutta ollaan myös tehty sen eteen töitä ja monet kerrat palaveerattu :D <3 <3

      Poista
  2. Meidän arki on myös hyvin tasavertaista niiltä osin mitä mies on kotona. En todella voi valittaa. Mutta kyllä meillä on myös käyty yt-neuvotteluita säännöllisesti. Onneksi ei ole ollut vähennystarpeita :D Tärkeä ja aina ajankohtainen aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nää neuvottelut on oikeesti ihan todella tarpeellisia varsinkin kun perheen tarpeet ja haasteet ovat muuttuvia <3 Ja onneksi ei vähennyksiä! Huh :D
      Ja mua alkas ihan naurattaan tää mun termi "tasaväkinen vanhemmuus" :D :D Tasavertainen olis ollu se oikee hih :) Sitä koitin hakea mutta ei leikannut :D :D

      Poista
  3. Vastuu on minustakin molemmilla sama, vaikka tehtävät on toki erilaiset. Arvostan itee ihan hirveästi sitä, että meillä mies siivoaa lähes aina ja todellakin pyytämättä. Mulla taas sujuu ruoanlaitto paremmin.

    Toki viiden lapsen kanssa tuota tehtäväjakoa joutuu oikeasti paljon enemmän miettimään ja ihan mahtavaa, että olette jaksaneet taistella toimivan arjen puolesta. Koska sitähän se oikeasti välillä on: taistelua. Valitettavasti kaikki vanhemmat ei muista olla samalla puolella...

    Tärkeä aihe ja lapsiperheessä useimmiten ajankohtainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo justiinsa on mun mielestä tärkeintä että vanhemmat pysyvät samalla puolella ja vetävät yhtä köyttä. Silloin paketti pysyy kasassa <3
      Meillä taas minä enemmän se siivooja ja J taas tykkää tehdä ruokaa :D

      Poista
  4. Meillä vanhemmuus on mielestäni kaikinpuolin tasapuolista. En oikeastaan ymmärrä miten se voisi muuta ollakaan. Oma avopuoliso on ottanut isän roolin hienosti, vaikka hänellä ei ollut oikeastaan mitään kosketusta vauvoihin ennen kuin sai Pihvin syliinsä ensimmäisen kerran. On esimerkiksi aamuja jolloin minäkin saan jäädä sänkyyn. Toki myös mies saa osansa pitkistä unista.

    Monesti jään ihmettelemään, kun joku jossain FB-ryhmässä tai vastaavassa kertoo miten isä ei osallistu. Ja vielä enemmän ihmettelen niitä äitejä, joista se on ihan ok. Varsinkin vauva-aikaan, koska "käyhän isä töissä ja äidin työ on hoitaa lapsia". Ei äidinkään työpäivä voi kestää 24/7, ellei nyt satu olemaan vaikkapa yksinhuoltaja, ja silloinkin tukea saa toivottavasti muualta. Toisen vanhemman läsnäolo ja osallistuminen on erityisesti lapsen oikeus.

    Mä joskus pohdin samoja asioita omassa blogissani. Lapsi on aina (no ei aina) seksin lopputuote. Jos se päätetään tehdä yhteisymmärryksessä, niin vastuunjako tulee ehdottomasti olla mahdollisimman tasapuolinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että teillä on alusta asti toiminut noin upeesti ja nyt kun vauveli syntyy, niin vielä superhienoa ettei vastuunjaosta tarvii taistella <3
      Ehdottomasti munki mielestä vanhemmuuden ja arjen pyörittämisen tulis olla tasapuolista , mutta eipä tosiaan ole itsestäänselvyys... Joissain perheissä se on jopa ihan sovittu juttu ja fine, että isä kantaa leivän pöytään ja äiti hoitaa kaiken muun. Joskus taas äiti on suoraansanottuna nurkkaan ahdettuna, ja joutuu tehdä kaiken eikä kukaan perheessä tajua edes arvostaa sitä.. on meitä niin moneen junaan!!

      Poista
  5. Meillä, koska mä olen yksin huoltava, tasapuolisuus on vitsi. Yhteishuoltajuus tarkoittaa käytännössä sitä, että minä hoidan lasta aina silloin kun isä ei ehdi/viitsi/halua eli 99% ajasta. Ja jos isä keksisi kieltäytyä kokonaan saisin myös tuon yhden prosentin lisää. Lapsella kun on oikeus tavata isäänsä, mutta isällä ei ole velvollisuutta tavata lastaan. Harmittavan moni etävanhempi käyttääkin oikeutensa olla tapaamatta lastan omaksi hyödykseen.

    Sinällään meillä muutos ei ollu vuosi sitten eron myötä sen ihmeempi muuten, kuin että nyt on mustaa valkoisella siitä, että isän pitää osallistua lapsensa elämää joka kuukausi vähintään rahallisesti. Onneksemme Lillin isä on toistaiseksi halunnut myös tavata ja hoitaa Lilliä 2-4vrk/kk itsenäisesti ja muuten satunnaisesti vierailla. Ja me todella olemme onnekkaita. Eikö kuullostakin hassulta?

    Kannattaa siis muistaa myös ehjässä perheessä mikä onni on kohdannut jos löytää sellaisen kumppanin joka oikeasti haluaa osallistua lapsensa hoitoon ja elämään vapaaehtoisesti. Ja sellaisesta kumppanista kannattaa pitää kiinni, sillä sitoutuneisuus ei ole aina oletusarvoista. :) ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinhuoltajalla on toki asia ihan toinen. Toivottavasti saat tarvittaessa apua muualta <3 Meillä on uusperhe, joten kokemusta yksinhuoltajuudesta ja arjen yksinpyörittämisestä löytyy myös. On se aikamoista taiteilua! Arvostan todella sun työtäsi <3

      Poista
  6. Ihanaa, että teillä on noin tasavertaista♡ Mä olen meillä se joka on enemmän lasten kanssa, toki vain sen takia, että Aleksi käy töissä. Mä hoidan pääasiallisesti vaivan kanssa yö heräämiset. Kaikki muut askareet tehdään kyllä yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hienolta kuulostaa teillä <3 Kyllä minäkin tietysti teen enemmän kotitöitä ja hoidan lapsia enemmän koska olen päivät kotona :) Ja pikkuvauva-aikana heräilyt olen myös hoitanut, ihan siksikin että imetin :)
      Mun mielestä tärkeintä on että arvostaa toisen tekemää työtä perheen eteen, ja on halu jakaa vastuuta , auttaa ja tehdä yhdessä <3

      Poista
  7. Tasaväkistä vanhemmuutta pitäisi ollakin, silloin homma toimii ja kummankaan vanhemmat päivät/yöt eivät ole liian raskaita!Minä muistan edellisen mieheni kanssa näistä asioista monta kertaa keskustelevani mutta hän oli aikalailla sitä mieltä että kun käy töissä niin hänen ei tarvitse osallistua kotielämään ja mähän olen vain lasten kanssa kotona, nykypäivänä kun olemme uusioperhe ja miehelläni ei ole omia lapsia niin välillä tunnen syvän kirpaisun kun katson hänen toimintaansa lasten kanssa että miksei lasten oma isä tuota samaa tee...no anyweis on hienoa että asioista voi yhdessä puhua ja molemmat vanhemmat tahtovat ottaa vastuun lapsista oli ne sitten minkäikäisiä vaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan :)
      Ja surullisen usein kuulee vieläkin tätä aataminaikaista ajattelua, kuinka naisen pitäisi hoitaa koti ja lapset aivan yksin, koska isä käy töissä!! ei mee mun kaaliin lain :(

      Hienoa että sulla on nyt mies jonka kanssa arki ja vastuunjako sujuu <3 Sitä osaa kummasti arvostaa kun on nähnyt sen toisenkin puolen <3

      Poista
  8. Ihanaa, että vastuu on jaettu! Meillä on myös asiat sen suhteen mallillaan ja isä tekee lasten eteen ainakin sen verran kuin itsekin :) Perhe on ❤️

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti tasapuolisuuden kannalla. Kun meidän lapset oli vauvoja, heräsimme vuorotellen. En ymmärrä äitejä, jotka eivät anna isän osallistua ja itse omivat vanhemmuuden.
    Nyt kun lapset ovat koululaisia, on meillä selkeä työnjako harrastusten/läksytsekkausten suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kyllä se vastuu on jaettava myös silloin kun lapset kasvavat ja tarpeet muuttuvat <3
      Meilläkin on niin monen ikäisiä lapsia ja erilaisia tarpeita että kyllä yhteen hiileen on puhallettava ettei aivan levahda pakka käsiin :)

      Poista
  10. Vielä kun itse imetän, niin mies hoitaa vaipanvaihdot öisin ja päivisin huolehtii enimmäkseen esikoisen tarpeista kun hoidan vauvan päivisin. :) Onneksi yöheräämisiä ei enään juurikaan ole, joten sillä saralla ollaan päästy helpolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hyvältä <3 Meilläkin pikkuvauva-aikana isä on ottanut enemmän vastuuta isommista :)

      Poista
  11. Onpa hyvä aihe!! Meillä mä otan kyllä aavistuksen enemmän vastuuta tuosta pienimmästä. Aina vauvavuotena ja taaperona se on meillä mennyt niin. Imetänkin vielä, joten esim. yövuoroissa ollessani täällä kotona on melkolaista hampaidenkiristelyä kun pikkuinen heräilee. Kumpikin harrastetaan, ja mies potkii mua jumppaan ja lenkille - siitä ei siis tartte yhtään kokea huonoa omaatuntoa. Viihteellä tai muualla rentoutumassa en ole juuri ollut. Marraskuussa ollaan miehen kanssa 1 tai ehkä kaksikin yötä poissa (ei pötkössä), saa pitkästä aikaa ihan sitä omaa aikuisten aikaa. :) Se on kaivattua! Pienin on ollut ihan hetkiä hoidossa, mun työkeikat poislukien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin on mennyt niin että vauvasta mulla on ollut suurempi vastuu, varsinkin imetysaikana.
      Meillä lapset on suht harvoin hoidossa kun yleensä saamme järjestettyä menot niin että jompi kumpi on kotosalla :) Mutta kyllä sitä parisuhde aikaakin tarvitsee! <3

      Poista
  12. Mehän ollaan tällainen erilainen perhe, eikä asuta noiden kolmen nuorimman isän kanssa yhdessä. Parisuhteessa me ollaan oltu näin jo 17 vuotta. Päävastuu lapsista, sekä omista entisistä että näistä kolmesta yhteisestä, on aina ollut minulla. Koska asumme lähekkäin, on arkeakin pystytty jakamaan, varsinkin kun muksu(t) on ruvennu syömään muutakin kuin tissimaitoa.

    Tässä suhteessa on hyvät ja huonot puolet. Varmaan kaikki ollaan jossain vaiheessa toivottu että oltais saman katon alla. Mutta sitten toisaalta... Voidaan olla yhdessä kummassa vaan huushollissa, ja voidaan tarpeen tullen myös "jakautua" eri" kämppiin. Nyt kun lapset on jo isompia, varsin luontevasti seilaavat asuntojen väliä sen mukaan missä saa parempaa ruokaa, mikä kämppä on lähempänä kavereita, kummassa saa rauhaa tai seuraa tarpeen mukaan :D

    Omia menoja meillä vanhemmilla on kumpaisellakin. Kun lapset oli pieniä, saattoi napinaa tulla siitä että mies pystyi sopimaan menonsa ja rientonsa vähän vapaammin kuin minä. Mun piti kuitenkin aina "varmistaa" että toisella ei ole menoa ja kaikki lapset ottaa hoteisiinsa. Pieni palaveri ja saatiin sekin homma hoitumaan.

    Välillä olaan mietitty yhteen muuttamista, mutta sitten toisaalta... Osaisko sitä enää koko aikaa yhdessä asuakaan, pitkät lomat ja viikot silloin tällöin on ainakin toistaiseksi vallan hyvin riittäneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, teillä onkin suht "epätavanomiset" järjestelyt, hienoa kuulla että ne toimii teillä :) Sanoisin sittenkin että mielenkiintoiset järjestelyt :) Ja kukin tyylillään tietenkin, tärkeintä on että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä :) <3

      Poista
  13. Kyll se vastuu kuuluu molemmille,ehottomasti :) Perhe on kuin yritys,jota täytyy molempien hoitaa mahdollisimman hyvin..

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi, arvostan <3