Elämästä

Elämä vyöryy eteenpäin, 

tummana massana josta ei erota alkua eikä loppua

päivät piirtyen jatkuvalle janalle

onnen hetket sekoittuvat surun kyyneliin

Raskas viitta harteilla hidastaa askelia, verkkaisia ja hapuilevia.

Katse ylös taivaalle, taivaansineen jos vois sukeltaa, antaa auringon koskettaa

Ihmiset pyristelevät viitoissaan, joku onnekas otteesta irtoaa

Kevyessä silkkimekossaan, taivasta kurkottaa, antaa auringon koskettaa

Hetken huumassa hienossa liihottaa, kunnes viitta harteille kiedotaan, 

Tiukasti ettei sitä vois tiputtaa..

Ihan jokaisella meistä on omat viittansa. Toisilla kepeämmät ja toisilla raskaammat. Elämä kuljettaa, välillä silkkihansikkain ja myötätuulessa, mutta elämään kuuluu myös myrskyt ja tuulet. Joku onnekas kurvailee pilvenhattaralla, vaaleanpunaisella muumipilvellä. Toisen rämpiessä puolimetrisessä loskassa, kompastellen.

Mun elämässä ei ole nyt tapahtunut mitään mullistavaa, mistä olsin saanut inspiraation näihin ajatuksiin, vaan tää kuva jonka nappasin viime viikolla kertoo oman tarinansa. Siinä korostuu mun mielestä elämän raadollisuus ja muistutus siitä kuinka onnellinen saa ja pitää olla kun kaikki on hyvin <3 <3 

Terkkuja

Nadja