Kasvattaisinko taulukkolasta? Ajatuksia omasta lapsentahtisesta kasvatuksesta

Kyllä pitäisi lapsen osata

-hymyillä kuukauden iässä
-kääntyä viiskuisena
-kävellä, puhua lyhyitä lauseita, puhaltaa synttärikynttilät yksivuotiaana
-olla päiväkuiva, pyytää anteeksi, hyppiä tasajalkaa kaksivuotiaana
-leikkiä itsenäisesti, pyöräillä appareilla, pukea ja riisua, koota palapelejä kolmevuotiaana
-leikata saksilla, piirtää mallista muotoja, hyppiä yhdellä jalalla neljä vuotiaana

On se nyt kumma jos ei osaa

-pyöräillä ilman apupyöriä, laskea kolmeenkymmeneen, ja kirjoittaa omaa nimeään viisivuotiaana
-luistella, hakata naulaa, tavata sanoja, ratkaista tehtäväkirjoja kuusivuotiaana
-olla yksin kotona kesäloma, valmistaa nuudeleita ja lukea 100-sivuisia kirjoja 7-vuotiaana

Ja siinähän jo jotain pahasti vialla

-jos kahdekasanvuotias ei uskalla käydä yksin lähikaupassa tai lauleskelee torilla
-jos yhdeksänvuotias leikkii nalleilla eikä halua olla yksin kotona
-jos kymmenvuotiaana ei harrasta urheiluseurassa, soita nokkahuilua tai osaa valmistaa sokerikakkua.

Meidän raksujen katutanssit Taiteiden yössä, laulu ja nauru raikas ja "Mama so proud" <3 

Hmmm

Samaan aikaan kun haluamme vaalia lapsuutta, tahdomme antaa lapsille ainutkertaisen, hetken perhosena liitelevän lapsuuden..
Samaan aikaan normit ja taulukot pistävät meitä puskemaan vauvaa tai lasta eteenpäin. Eteenpäin kohti uusia saavutuksia, kohti nopeampaa itsenäistymistä, lapsuuden ja leikin kadottamista.

Miksi se kummastuttaa 

jos kymmenenvuotiaan pojan sänky pursuaa nalleja? Jos koululainen laulaa tai tanssii kadulla?
Jos viisvuotias käyttää yöllä vaippoja tai neljävuotias juo tuttipullosta?
Mitä jos lapsi ei halua pyöräillä?

Kännykällä nappastu kuva pääsiäiseltä, Onni-onnellisin 5v, pikkusiskon rohkaisemana uskalsi ensimmäisen kerran polkupyörän päälle. Oi sitä riemua <3 Ja ilman painostusta.

Mä olen itse koittanut koko ajan päästä kauemmas noista taulukoista ja normeista. Olen opetellut kuuntelemaan lapsiani,kannustamaan uusissa ja jopa pelottavissa asiosssa, mutta myös olemaan stressaamatta jos soku asia ei ota luonnistuakseen.

Lasten erilaisuutta ja lapsuusajan ainutlaatuisuutta pitäisi mun mielestä korostaa paljon enemmän kuin taulukoita. 

Jos mietin itseäni äitinä kymmenen vuotta sitten, olin huomattavasti enemmän altis ohjeistuksille ja muiden tekemille määräyksille, jotka koskivat kuitenkin omia lapsiani. Mutta kun eihän se mene niin että joku terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen ammattilainen tietäisi ja tuntisi justiinsa mun lapsen. Minä olen itse ammattilainen omien lasteni kanssa. Justiinsa niin epäammattimaisen ammattimainen kun on tarkoitus ollakkin.

Tottakai on hienoa että kasvatukseen saa tukea ja on olemassa suuntaa antavia opuksia yms, mutta niitä ei tarvitse eikä saakkaan sanasta sanaan lukea tai uskoa. Mun lapsi on mun ja niin kauan kun mukana on maalaisjärki, rakkaus ja halu/kyky kuunnella omaa lastaan, niin kauan ollaan just sillä oikealla tiellä.

Mä suoraan sanottuna nautin siitä että mun kaikki lapset ovat niin erilaisia, yhdellä yleispätevällä  oppaalla en olisi ikimaailmassa pystynyt kasvattaamaan/olla kasvattamatta ja ohjaamaan mun lapsia niin yksilöllisesti kuin haluan lapsiani kasvattaa.
Mä haluan ennenkaikkea nauttia lasteni upeista persoonista, heidän eri vahvuuksistaan ja kannustaa heitä luottamaan itseensä, omiin kykyihin. Kannustaa heitä olemaan omia ihania itsejänsä ja nauttimaan elämästä. Leikkimään ja oppimaan uutta, omaan tahtiin.

Mitä ajatuksia teissä herättää lapsen tahtinen kasvatus? Kasvatus taulukoiden mukaan tai siihen pyriminen? Vapaakasvatus? Tai lapsen kasvatus ylipäätään :)

Terkkuja
Nadja

ps. Napa näpsäkäksi palaa tauoltaan ensi torstaina  ja  Amatööriammattilaisen imtysvinkit part 3  näkee päivänvalonsa viikonloppuna <3 Tulossa lähipäiviin myös huisi arvonta!

Hus pois pahat unet! (vinkki lapsen pahan unen käsittelyyn)

"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia"
Näin meillä toivotetaan iltasella hyvät yöt lapsille. Yleensä unet on hyviä, tai sanottaisko näin että harvemmin oikeestaan pikkaset unistansa puhuvatkaan, paitsi jos on nähty pahaa unta. Onneksi harvoin, mutta ajoittain näitä pahoja unia kyllä nähdään.

Onnin paha uni liittyy yleensä lastenohjelmiin tai isoveljen kanssa pelattuihin peleihin,
-"se" ja "se" jahtas mua! , on useimmiten kuultu kertomus Opsun pahasta unesta.
Mimosa kertoi ensimmäistä kertaa tänään nähneensä pahaa unta, pikkunen tyllerö oli nähnyt unessa että hänellä kasvoi näppy olkapäässä. Kuulostaa aikuisen korvaan jopa huvittavalta, mutta lapsella huolestuminen, säikähdys ja pelko on ihan todellista. Kyllähän sen toki itsekkin tietää että uni tekee helposti tepposia!

Mä olen jostain napannut järkeenkäypän vinkin käsitellä lapsen kanssa pelottavaa unta, näin siis meillä puretaan pahaa unta pikkasen valoisammaksi.
-Ensinnäkin muistutan lasta aina siitä että uni ei tapahdu oikeasti, vaan nukkuessa näkee erilaisia juttuja, joskus hauskoja seikkailuja, iloisia asioita, ja joskus voi nähdä jotain pelottavaakin, vaikka oikeasti mitään pelättävää ei ole
- Seuraavaksi kysyn että mitä pahassa unessa tapahtui, ja keksimme lapsen kanssa yhdessä unelle onnellisen lopun.

Esim1. jos Onni näkee unta että noita jahtaa häntä, niin jatkamme unta vaikkapa näin;
Noita jahtasi Onnia koska Onnilla oli tippunut pipo , ja noita tahtoi palauttaa pipon omistajalleen, ja oikeastaan noita ei ollut ilkeä ollenkaan vaan todella kiltti noita joka opetti Onnille taikatemppuja!
Esim2. Mimosa näki unta että hänellä kasvoi pelottava näppy, mutta oikeasti näppy oli ihan tavallinen hyttysenpistos johon äiti laittoi rasvaa ja se parani pois samantien!

Meillä ainakin tämä toimii, annan aluksi lapsen kertoa mikä häntä unessa huoletti ja mitä sattui ja sen jälkeen käymme unta pidemmälle eteenpäin, jossa käännämme asiat positiivisiksi. Ahdistus tai huoli pahasta unesta helpottuu sen siliän tien :)


"Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma musukka hassu <3
Uneen syvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unen taikamatkalle, öiselle pikku retkelle.
Lintujen kanssa voit lentää kuuhun, popsia nallen kanssa hunajaa suuhun,
Prinsessana tanssia keijujen kanssa, kukkien tuoksua, peikkojen juoksua..
Kauniimpiin uniin nuku mun lapseni,
Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma mussukka hassu <3
Uneen hyvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unten maille, unten utuisille kedoille.. "

Terkkuja
Nadja

Lasten kasvatusta lempeästi

Usein mietin että kuinka minä kasvatan omia lapsiani? Mulla ei nimittäin koskaan ole ollut mitään "sotasuunnitelmia" tai mitää erityistä kasvatusmenetelmää jota noudattaisin. Meillä lapset ovat tempperamentiltaan ja luonteiltaan niin erilaisia että olen saanut kyllä (lähes) jokaisen kohdalla keksiä pyörän uudestaan, Ja tietysti kasvavat lapset ja eri ikävaiheet tuovat omat haasteensa. Tällä hetkellä meillä kasvatetaan taaperoita, esiteiniä ja murkkuja.

Ennenkaikkea arvostan lapsilähtöisyyttä kasvatuksessa. En sitä että lapsi saa määrätä ja olla kuninkaana, vaan enemmänkin niin että otetaan kasvatuksessa lapsen persoona, tarpeet, vahvuudet ja heikkoudet huomioon.  Aivan eri systeemit ja haasteet mulla on ollut esim 4-vuotiaan Maijan kanssa jos vertaa 4-vuotiaaseen Onniin. 

Jos nyt kuitenkin (ettei postaus veny turhan pitkäksi :)) kertoisin mun omat näkemykset pikkasten kasvatuksesta. Eli kuinka käytännössä Napanen toimii, kun ollaan 2- ja 4-vuotiaiden (tempperamenttisten tyyppien) kanssa liikenteessä?

-Ennemmin kuin annan jäähyä, otan syliin. Syli rauhoittaa ja sylissä on turvallista käydä läpi tilanne johon on pitänyt puuttua ja josta voisi koitua rangaistus. 

-Ennemmin kuin kiellän ja huudan  huoneen toiselta puolelta, menen lapsen luo, otan kädestä kiinni, ohjaan toisaalle. Mieluiten aina puhun kauniisti ja lempeällä äänellä, se rauhoittaa myös lasta. 

-En uhkaile turhia, vaan jos sanon esim että "Seuraavan kerran kun teet "niintainäin" niin lähdemme kotiin." niin kotiin lähdetään jos törppöillään. Yleensä ottaen tämmöiset lauseet ovat harvinaisia, en tykkää "uhkailusta", mutta joskus oon tähän turvautunut. Ja tosiaan ollaan lähdetty vaikka ei itseäkään ois ees huvittanut :D

-Tsemppaan lasta aina kun mahdollista, kehun ja kannustan. Positiivisuus ja kannustus hakkaa negatiivisuuden satanolla. Esim siirtymätilanteissa kannustaminen oikeaan suuntaan on vähintäänkin hedelmällistä.

-Silitän, halaan, pussaan, otan syliin aina kun lapsi sitä haluaa (ja välillä vaikkei niin haluaisikaan). Lapelle tuo turvallisuuden tunnetta kun leikin lomassa kulkee vaikkapa äidin ohi ja saa pienen paijauksen poskelle. Ja turvallisuuden tunnetta ei vaan voi koskaan olla liikaa.

-Vältän saarnaamista! Ai kamalinta mitä tiedän on saarnaaminen/paasaaminen pienelle lapselle. Asiaa vatvotaan ja väännellään ja käännellään suu vaahdossa, selitetään ja pajatetaan, torutaan ja ripitetään.. Mun mielestä riittää kun asian sanoo selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi. Niin että pointti menee oikeasti perille.

-Tarvittaessa lapsen pitää osata pyytää anteeksi, sen vaadin.

-Pitää osata totella aikuisen sanaa (turvallisuus ja käytösasiat)

Ettei nyt ihan överiksi menisi, niin kyllä myönnän että välillä menee pinna poiks, ja silloin heläjää ikkunat jos tämän mamman saa suutuksiin asti. Ihmisiä me kaikki onneksi vaan ollaan <3 

En usko vapaaseen kasvatukseen mutta lempeään kylläkin <3

Onko teillä jotain tiettyä kasvatustyyliä jota noudatatte? Osaatteko poimia mun tekstistä jotain yhtäläisyyksiä oman kasvatustyylin tai toimintatapojen kanssa? Vai menikö ihan  syteen ja saveen koko homma?

Terkkuja

Nadja

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä :)

Pieni typsykkä peilailee itseään ja laittaa huulirasvaa antaumuksella ympäri nassukkaa, tämän jälkeen maiskutellaan ja muikistellaan suuta, ehkä jopa heitetään lentosuukkoja. Äiti katselee haltioissaan 2-vuotiasta tytärtään ja ihmettelee jopa ääneen että mistä se on noin pieni voinut oppia tuolla lailla keimailemaan ? 
Niin, mistähän...?

Pieni vaippapöksy-poika leikkii rekkaleikkejään hiekkalaatikolla kun muksahtaa peffaalleen hiekkaan, -voi heevvetti.. pieni poika mutajaa tuimana itsekseen.
Vanhemmat ovat järkyttyneitä kun lapsi sanoo ensimmäisen kirosanansa mutta samaan aikaan haltioissaan siitä että kuinka se osaiskaan sanoa sen niin oikeassa tilanteessa?? Todella nerokas poika!
Niin, mistähän...? 

Tomera-otteinen pikkufröökynä leikkii nukeillansa, hoitaa, peittelee, kantaa mukanaan käsilaukkua, tarkastelee sen sisältöä, istuttaa nukkea pottaan, antaa sille suukkoja, ja yhtäkkiä alkaa rähjäämään demonimaisella äänellä ja sormi soosottaa vinhaa vauhia. Äiti on järkyttynt. Meidän tyttö leikkii aina niin nätisti kotileikkejä ja tänään se alkas rähjäämään niille nukeille!! Mistähän se semmosta on voinut oppia??
Niin , mistähän..?

Pientä räkänenu-poitsua laitetaan illalla nukkumaan iltasatujen, suukkojen ja halauksien kanssa. Poika nappaa äitiänsä poskista kiinni, muiskauttaa suukon ja sanoo- äiti shä oot maaimman ihanin ja lakkain ja täyttä kuutaa <3. Sen jälkeen poika painaa pään tyynyyn ja alkaa nukkua. Äiti on hurmiossa! Maailman kaunein rakkaudentunnustus omalta pikku-pojalta <3 Mistähän se on noin pieni oppinut? liikutuksen kyyneleet silmäkulmassa äiti malttaa tuskin jättää poikaa yksin huoneeseen..
Niin, mistähän...?

Mistähän nää meidän ihanimmat, ihastuttavimmat ja hämmästyttävimmät rakkaat muruset oppivat tän kaiken? 
Suurimmilta idoleiltaan tietenkin <3 :D 

Meillä Mimosan letkautukset on saanut mut hykertelemään viime päivinä ja oikein itsekkin täälä yksi päivä mietin että mistä tuo pieni noita juttuja oppii :D haha :D Nauratti kunnes itse havahduin käyttämästä näitä sanontoja ja vielä samalla äänenpainolla :) hih :D


Leppoisaa keskiviikkoa kaikille <3
Terkkuja
Nadja

2-vuotiaan kuulumiset , temput ja tempaukset!

Ajattelin kirjoittaa meidän 2-vuotiaan jutuista pitkästä aikaa :)
Mimosa on ihan hurjasti reipastunut, kasvanut ja kehittynyt tässä viimeisten kuukausien aikana. 

-Puheenkehitys on ollut aivan valtaisaa. Osaa nyt höpötellä jo pitkiä lauseita, tosin sanat ovat lähes poikkeuksetta max 2-tavuisia. Ja monet sanat ovat "versioituja". Mutta yhtäkaikki pystymme käymään kunnon vuoropuheluita jo Mimosan kanssa <3 Kyllä hänkin vaan oppi hienosti yhtäkkiä vaikka jossain vaiheessa olin jo ihan varma ettei tuo rupea ikinä mitään puhumaankaan :D 

-Ruokailut on haastavia! Mimosa osaa tosi reippaasti syödä ruokansa itse jos vain haluaa!
Viime aikoina ei ole halunnut ruokailla, eikä oikeen mikään ole meinannut maistua.. Mä itse stressaannun jos lapsi kieltäytyy syömästä ja helposti tarjoankin sitten jotain snäksiä tai maitoa ruokailujen välissä kun tuntuu että raukka kärsii nälänhätää :D Tiedostan että teen siinä väärin, siirtää vaan edelleen sitä näläntunnetta. Mutta uskon että näissä sekä lasten että aikuistenkin!! ruokailuissa tulee taas ryhtiliike kun palataan arkeen :) Maitopullo on vielä päivällä parisen kertaa käytössä ja yöllä mussutetaan tissiä.

-Päiväkuiva Mimosa on ollut nyt viikon verran! Niin hienoa :) Aiemmin pissasi ana pikkareihin mutta nyt on hoksannut että potalle pitää mennä vaikka olis kalsongit jalassa. Yökuivaksi opetteluun on vielä piiiitkä matka. Vaippaa saa joskus vaihtaa yölläkin kun juo niin paljon illasta ja ottaa vielä tissiäkin yöllä.. Mutta kaikki aikanaan!

-Nukkumisesta: Mimosa nukkuu n. 12 h yöunet n. 20-8.00 . Päiväunien kanssa ollaan nyt pelailtu hiukan, joskus jää päikkärit väliin tai ottaa vaan vartin nokoset päivällä, mutta välillä posottaa jopa sen pari tuntia. Paljon riippuu jaksaminen siitä mitä ollaan puuhailtu :) Yöllä Mimosa heräilee n. 2-3 kertaa ja haluaa aina hiukan tipsutella. Me nukutaan perhepedissä joten heräilyt ei juurikaan katkaise yötä. 

-Mimosa on todella touhukas ja kova leikkimään :) Kesän ykköstouhuiluja on ulkona hääräily, hiekkalaatikkoleikit, katselee ja seuraa/juoksentelee isompien leikeissä. Trampalla pomppiminen, pomppii oikeesti niin hurjasti ja jäntevästi ja osaa hienot peppuplätsitkin :) Uiminen, aina kun mahdollista ja säät sallii Mimosa tahtoo uida ja kahlailla. Hän nauttii vedestä ja onkin hienosti oppinut vedessä olemaan.
Mimosa tykkää myös lauleskella, bravuurit on Ihhahhaa ja Tuiki tuiki tähtönen , tykkää myös tanssia ja laittaa Maijan "uuliaffaa" (huulirasvaa). Mimosa leikkii usein prinsessaa, mutta yhtä hyvin voi leikkiä dinosaurusta ja karjua :)

-Uhmaa on!! 2-vuotias kyllä tietää jo mikä on kiellettyä ja mikä ei, ja ymmärtää kiellot. Mutta aina pitää silti testata :D Välillä kyllä hermoja raastaa kun heittelee makaronit pitkin kämppää, seisoo keittiönpöydällä, tonkii roskiksia ja vessanpönttöä. Tyhjentelee kattilakaappeja ja kiipeilee tiskipöydälle. Ei auta muuta kun vaan toistaa itseään päivästä toiseen ja ehkäpä jonain päivänä huomaan että enää ei tarvikkaan :D Toivossa on hyvä elää ;)

Kuulostaakos tutuilta nää jutut? Mitäs teidän taaperoisille kuuluu ? 

Terkkuja
Nadja