Äiti-poika laatuaikaa, lätkää, suuria tunteita! kuvapostaus +video retrohotlasta

Hei, niin ihana ihana viikonloppu takana <3 rutkasti äiti-Eemu laatuaikaa, jääkiekkoa, omia rakkaita staroja, suuria tunteita, unohtumattomia hetkiä.

Tää oli nyt Emilin kolmas "koko kausi" jääkiekkoa paketissa ja on ollut aivan huikeeta seurata eturivistä näiden lasten kehittymistä ja yhteen hitsautumista. Pikkusista höpönassu kiekkokoululaisista on tultu aimo harppaus näihin upeisiin urheilijanalkuihin. 

Meidän reissu starttas perjantaina klo 17 Vaasan jäähallilta kohti Raumaa,  F1:sten Eurosport kutsuturnausta.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja aikamoisia jännitysnäytelmiä saatiin nähdä! Tämä oli useimmalle pelaajalle ensimmäinen kerta koko kentän turnauksessa, mutta hienosti lapset klaarasivat. Enemmänkin me mammat oltiin ihan pihalla paitsion, ja pitkän kiekon ja mitä näitä nyt onkaan-juttujen kanssa :D Onneks oli muutama pitkän linjan hockeymama selventämässä tilanteita :D 

Oli jäähyt ja rankut ja kaikki niinkuin ihan "oikeassa jääkiekossa". 

Ja mun on pakko myöntää et aina kun nään nuo lapset yhdessä, valmistautumassa peliin, kättelemässä jäällä, tuulettamassa maalia jne.. Aina mun sydämessä läikähtää ja mä oon niin onnellinen että mun lapsi saa kokea tuon "Me-hengen" , joukkueurheilun parhauden <3

Launatai - päivä oli huippua päättää mitalit kaulassa, masu täynnä ABC:n maittavaa sapuskaa arpajaisvoittojen kanssa :D Emil voitti muutes aika huippuja palkintoja arpajaisista, kuten kuvassa näkyvän Arabian "Runfree Selma-norsun" ja Rauman Lukko-lätkäkirjan. 

Kiitos kaikille mukana juhlijoille <3 :D Ja Rauman Lukon junnuille hyvistä turnausjärjestelyistä! 

Kurkkaa myös video meidän tunnelmista "retrohotlassa" :D

Terkkuja
Nadja

Kasvattaisinko taulukkolasta? Ajatuksia omasta lapsentahtisesta kasvatuksesta

Kyllä pitäisi lapsen osata

-hymyillä kuukauden iässä
-kääntyä viiskuisena
-kävellä, puhua lyhyitä lauseita, puhaltaa synttärikynttilät yksivuotiaana
-olla päiväkuiva, pyytää anteeksi, hyppiä tasajalkaa kaksivuotiaana
-leikkiä itsenäisesti, pyöräillä appareilla, pukea ja riisua, koota palapelejä kolmevuotiaana
-leikata saksilla, piirtää mallista muotoja, hyppiä yhdellä jalalla neljä vuotiaana

On se nyt kumma jos ei osaa

-pyöräillä ilman apupyöriä, laskea kolmeenkymmeneen, ja kirjoittaa omaa nimeään viisivuotiaana
-luistella, hakata naulaa, tavata sanoja, ratkaista tehtäväkirjoja kuusivuotiaana
-olla yksin kotona kesäloma, valmistaa nuudeleita ja lukea 100-sivuisia kirjoja 7-vuotiaana

Ja siinähän jo jotain pahasti vialla

-jos kahdekasanvuotias ei uskalla käydä yksin lähikaupassa tai lauleskelee torilla
-jos yhdeksänvuotias leikkii nalleilla eikä halua olla yksin kotona
-jos kymmenvuotiaana ei harrasta urheiluseurassa, soita nokkahuilua tai osaa valmistaa sokerikakkua.

Meidän raksujen katutanssit Taiteiden yössä, laulu ja nauru raikas ja "Mama so proud" <3 

Hmmm

Samaan aikaan kun haluamme vaalia lapsuutta, tahdomme antaa lapsille ainutkertaisen, hetken perhosena liitelevän lapsuuden..
Samaan aikaan normit ja taulukot pistävät meitä puskemaan vauvaa tai lasta eteenpäin. Eteenpäin kohti uusia saavutuksia, kohti nopeampaa itsenäistymistä, lapsuuden ja leikin kadottamista.

Miksi se kummastuttaa 

jos kymmenenvuotiaan pojan sänky pursuaa nalleja? Jos koululainen laulaa tai tanssii kadulla?
Jos viisvuotias käyttää yöllä vaippoja tai neljävuotias juo tuttipullosta?
Mitä jos lapsi ei halua pyöräillä?

Kännykällä nappastu kuva pääsiäiseltä, Onni-onnellisin 5v, pikkusiskon rohkaisemana uskalsi ensimmäisen kerran polkupyörän päälle. Oi sitä riemua <3 Ja ilman painostusta.

Mä olen itse koittanut koko ajan päästä kauemmas noista taulukoista ja normeista. Olen opetellut kuuntelemaan lapsiani,kannustamaan uusissa ja jopa pelottavissa asiosssa, mutta myös olemaan stressaamatta jos soku asia ei ota luonnistuakseen.

Lasten erilaisuutta ja lapsuusajan ainutlaatuisuutta pitäisi mun mielestä korostaa paljon enemmän kuin taulukoita. 

Jos mietin itseäni äitinä kymmenen vuotta sitten, olin huomattavasti enemmän altis ohjeistuksille ja muiden tekemille määräyksille, jotka koskivat kuitenkin omia lapsiani. Mutta kun eihän se mene niin että joku terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen ammattilainen tietäisi ja tuntisi justiinsa mun lapsen. Minä olen itse ammattilainen omien lasteni kanssa. Justiinsa niin epäammattimaisen ammattimainen kun on tarkoitus ollakkin.

Tottakai on hienoa että kasvatukseen saa tukea ja on olemassa suuntaa antavia opuksia yms, mutta niitä ei tarvitse eikä saakkaan sanasta sanaan lukea tai uskoa. Mun lapsi on mun ja niin kauan kun mukana on maalaisjärki, rakkaus ja halu/kyky kuunnella omaa lastaan, niin kauan ollaan just sillä oikealla tiellä.

Mä suoraan sanottuna nautin siitä että mun kaikki lapset ovat niin erilaisia, yhdellä yleispätevällä  oppaalla en olisi ikimaailmassa pystynyt kasvattaamaan/olla kasvattamatta ja ohjaamaan mun lapsia niin yksilöllisesti kuin haluan lapsiani kasvattaa.
Mä haluan ennenkaikkea nauttia lasteni upeista persoonista, heidän eri vahvuuksistaan ja kannustaa heitä luottamaan itseensä, omiin kykyihin. Kannustaa heitä olemaan omia ihania itsejänsä ja nauttimaan elämästä. Leikkimään ja oppimaan uutta, omaan tahtiin.

Mitä ajatuksia teissä herättää lapsen tahtinen kasvatus? Kasvatus taulukoiden mukaan tai siihen pyriminen? Vapaakasvatus? Tai lapsen kasvatus ylipäätään :)

Terkkuja
Nadja

ps. Napa näpsäkäksi palaa tauoltaan ensi torstaina  ja  Amatööriammattilaisen imtysvinkit part 3  näkee päivänvalonsa viikonloppuna <3 Tulossa lähipäiviin myös huisi arvonta!

Meidän pääsiäinen , kuvapläjäys

Vielä alkuviikosta oli ihan "epä-pääsiäismäinen" olo, ohranjyvät visusti pusseissaan, pajunoksat hakematta, koristeet ja tsydeemit hautautuneina joulukoristeiden alle.. 

Mutta niin sitä vaan pääsiäinen tulee joka vuosi, niinkuin tulee joulu ja juhannuskin, joko hössöttämällä tai ilman hössötystä. 

Oikeestaan me otettiinkin aikamoinen spurtti tässä parin viimesen päivän aikana. Ollaan askarreltu, istutettu ruohoja, fiilistelty, maalattu munia, leivottu ja syöty mämmiä. Ja nyt on oikeessti jo ihan huippupääsiäismoodi! 

Tänään meillä vielä edessä pääsiäisen kohokohta eli trullittelu, instaan varmasti päivittyy kuvia meidän "pikkululleista" . Näihin kuviin, näihin tunnelmiin <3 Kaikille oikein lepposaa pääsiäistä!

Tack o hej, leverpasteij <3

Terkkuja

Nadja

Oma kehu haisee! Saako lapsestaan olla ylpeä?

No tottakai saa olla ja pitääkin olla :D Mä saan olla joka päivä ylpeä mun lapsistani. Pienistä asioista ja vähän suuremmistakin asioista. Joinain päivinä voin kokea olevani vähän vähemmän ylpeä (varsinkin nämä isot poitsut saavat välillä maman verenpaineet nousemaan ja joskus jopa surua puseroon) , mutta sekin kuuluu elämään ja silti kaikessa epäylpeydessänikin olen ylpeä siitä että saan olla juurikin tästä lapsesta not so ylpeä :D Uskon että kaikkien vilkasluontoisten kouluikäisten poikien äidit tietävät tämän tunteen <3

Mutta asiaan. Vaikka mä olen ylpeä lapsistani ja heidän pienensuurista saavutuksistaan, koitan silti olla tietoisesti ns brassailematta omilla lapsillani. Varsinkin sosialisessa mediassa törmää näihin "lastenhehkuttaja"-hahmoihin joiden päivitykset ovat täynnä lasten saavutuksia, erinomaisuutta, kiitettäviä kokeita, erityismainintoja, kunniakirjoja ja pokaaleja ym ym. Ja vaikkei lapsi nyt niin erinomainen olisikaan niin sitten vaikka vähän väritetään tilastoja :D Tiedättekste näitä?

Tottakai jokaisella on oikeus kirjoittaa vaikka jokainen lastensa nasahdus ja kuvata jokainen kympin arvoinen koe ja täydellinen ensimmäinen itse tehty täytekakku (noin esimerkiksi) mutta mitä sillä saavutetaan? (hehkutettaisiinko keskinkertaisuutta???)
No tämmönen kelailija kun olen niin nythän voisin seuravaksi miettiä että mitä ihmettä sitä nyt yleensäkkään millään julkaisulla saavutetaan :D Ai apua, mä en sais varmaan miettiä liikoja..

Eilen illalla kun nuo mun kaksi jäbää saivat kuningasidean juosta pakkasessa taloa ympäri ilman paitoja, kierivät lumessa ja toinen oli ilman kenkiä (siis joku jääkiekkohypetysilottelutuulettelu heillä oli), ja ääntähän näistä lähti enemmän kuin pienestä kylästä... Niin mietin että nyt voisin olla "epäylpeä" tästä tilanteesta, mutta ei, en ollut. Mä olen ihan helkkarin ylpeä siitä että mun lapset ovat sponttaaneja, rohkeita ja heittäytyvät elämään ja nauttimaan hetkistä.
Yhtälailla mä olin ylpeä kun pikkasempi jäbäleissöön sai keväällä paras kaveri-stipendin ja kun jääkiekkovalmentaja antoi sarjapeleissä hienot argumentit tsempparipalkinnon pokkaamiseen. Ja yhtälailla olen ollut ylpeä kun isompi jäbäleissöön on osoittanut lahjakkuutta kielten opiskelussa, tai kun tulevana perjantaina päästään Kaupungintalolle nuorten urheilijoiden palkitsemistilaisuuteen.

Mutta pointti oli tässä nyt se, että pitääkö lasten olla aina yli-ihmisiä ja yli-suorittajia että heistä voi olla ylpeä, että heidän saavutuksistaan voi kirjoittaa? Tai miksi niistä edes pitää kirjoittaa?
Lapsista on mun mielestä tulossa aikuisten egon jatkeita, niillä taistellaan häijyä peliä. Kilpailua käydään, kenen oma on paras, ainutlaatuisin, lahjakkain ja kaunein.

Ootteko te huomanneet vastaavaa?

Pohtivia Terkkuja:
Nadja

Keskellä pyörrettä, mun ruuhkavuosien suola!

Mä oon törmännyt lähiaikoina muutamassakin blogissa kirjoituksiin ruuhkavuosista. Tai enemmänkin "pelosta" tai sanottaisko jännityksestä ruuhkavuosia kohtaan. Monella pienen lapsen vanhemmalla on suunnitelmia siitä kuinka aikovat selättää nämä hulina-ajat, ja mm lasten harrastuksista puhuttaessa monet säikähtävät jos kerron meillä isompien harrastavan 4-5 kertaa viikkoon. "Meillä riittää jos lapset harrastavat sen 1-2 kertaa viikossa", on monellakin ajatuksena. Ja sehän on ihan ihan ok :) Onhan paljon lapsia jotka eivät virallisesti harrasta mitään, mutta ovat muuten touhukkaita ja aktiivisia omatoimisesti. Ja vielä asuinsijainnista riippuen harrastaminen seurassa voi olla jopa mahdotontakin..

Mutta mitäpä JOS/kun sinun lapsesi aloittaa harrastuksen urheiluseurassa (näinhän se yleensä menee), esim 4-5 vuotiaana ja treenaatte alkuun 1xviikossa. 6-7 vuotiaana 2xviikossa, ja yhtäkkiä havahdut siihen, että: Hei, meidän Sanna on nyt 10-vuotias ja harrastaa tanssia 1xvkossa ja uintia 3xvkossa + kisat! Ja ; Meidän Veeti on nyt  12-vuotta ja hänellä on säbää 2xviikossa ja jääkiekkoa 4xviikossa + kisat!
Tähän sitä on itsekkin saanut jossain vaiheessa havahtua, mutta kun tie tähän saakka on ollut hitaasti ja varmasti etenevä, niin ei tämä miltään taakalta tunnu. Ihan vaan elämältä! Elämältä jota on ihana elää juuri nyt.   

Ja siis tähän lasten harrastamiseen ja seuratoiminnassa mukana pyörimiseen liittyy aivan maailman paras lieveilmiö! Nimittäin toiset vanhemmat <3 Oon ite lähinnä ollut mukana Emilin jääkiekkotouhuissa, ja se touhuilu on antanut mulle paljon. Töitä, kyllä, joskus jopa ressiinkin asti, mutta aina lopussa kiitos seisoo :D Ystäviä, yhteisöllisyyttä ja ihan loistavan "meidän tiimin"!

Kulunut vuosi toi mukanaan paljon muutoksia E:n kiekkoryhmässä, ja monet viime vuoden kavereista siirtyivät pelaamaan ja ajoittain treenaamaan toiseen ryhmään. Alku oli hankalaa sekä lapselle että (enemmän) äidille, mutta nyt ihan viime aikoina oon saanut huomata kuinka upeassa porukassa mun poika saakin harrastaa! Ihana turvallinen joukko aktiivisia aikuisia ympärillä, hieno tsemppihenki ja ennenkaikkea yhdessä tekemisen meininki. Oon niin herkkis että tätäkin kirjoittaessani tulee tippa linssiin,  haluaisin halata ja kiittää kaikkia ihania vanhempia joiden kanssa saan häärätä lasten harrastamisen eteen.
Olette korvaamattomia, mun ruuhkavuosien suola <3 :D  

"Henu"terkkuja :D
Nadja

ps. Kuis teillä selvitään/selvittiin ruuhkavuosista? Tai onko suunnitelmia tulevien hulinavuosien varallle?

Ruuhkavuosipohdintaa voit lukea lisää esim.
MammaMiia blogista ja
Ihan vaan tavismutsi blogista :)

Paras ikäero lapsilla? + meidän pikkarainen parivaljakko

Usein kuulee vanhempien miettivän sopivaa ikäeroa lapsille. 

Toisen mielestä samaan syssyyn valvomiset ja vaipat.

Jonkun mielestä taas ehdottomasti vähintään 3 vuoden ikäero

Joku pelaa äitiyspäivärahojen/hoitovapaiden kanssa -> maksimissaan kolmen vuoden ikäerolla.

Toinen taas haluaa isommasta pikku-apulaisen ja tähtää 7vuoden ikäeroon..

Omat hyvät ja huonot puolensa on varmasti kaikilla ikäeroilla, ja tietysti tähän ikäero-auvoisuuteen vaikuttaa myös lasten persoonat ja mahdollisesti sukupuoli.

Se, että joku kertoo heidän tyttäriensä vuoden ikäeron olleen paras mahdollinen tai toinen ylistää 10 vuoden ikäeroa, jolloin isoveli on huippu apulainen, ei tee juuri kyseisestä ikäerosta mitään maagista huippuikäeroa. 

Meidän lapsilla on hyvinkin erilaisia ikäeroja, pienimmällä ikäerolla 1v 2kk ja suurimmalla ikäerolla lähes 11 vuotta. 

Paljon tietysti painaa puntarissa haluavatko vanhemmat että lapsille kehkeytyy kaverisuhde jo leikki-ikäisenä vai arvostetaanko enemmän "yksi pieni kerrallaan"-ajatusta. Omasta kokemuksesta voin sanoa että jopa lähes viidenkin vuoden ikäerolla lapset onnistuvat leikeissä jos tähdet ovat kohdallaan :) Onni ja Emil (ikäeroa 4ja puoli vuotta) leikkivät kivasti yhdessä, Emil on vielä hyvinkin kova leikkimään ja pikkuvelin kanssa saa kivasti heittäytyä vielä mielikuvitusmaailmaan. Toisaalta taas suht iso ikäero aiheuttaa myös aikamoisia yhteentörmäyksiä. Oletettavasti muutaman vuoden päästä vielä enemmän kuin nyt. 

Vuoden ikäerolla synytyneet Rasmus ja Maija ovat kyllä olleet toistensa seurana aina, mutta varsinkin pienenä törmäyskurssilla oltiin harmittavan usein :D Nyt isomapana taas yhteiselo on yllättävänkin rauhaisaa ja kaverihenkistä vaikka näitä törmäyksiäkin satelee..

Maijalla 12 vee ja Mimosalla 2vee on taas aivan loistava suhde. Isosisko jaksaa leikittää ja hoivata, aivan ihana seurata heidän puuhiaan <3 

Sitten on tämä meidän pienin pariskunta, Onni 5v ja Mimosa 2v9kk. Ikäeroa on 2v 3kk ja näillä kahdella on aika loistava kemia keskenään. Kummallakin on pippuria luonteessaan mutta selvästi myös kunnioitusta toista kohtaan. Yhdessä leikkivät, välillä kinaavat ja toisiaan lohduttavat <3

Eli mihkä ynnäykseen tästä vois päästä?
Mun mielestä ei missään nimessä ole mitään tiettyä oikeeta ikäeroa lapsille, semmoista mikä takaisi auvoisen onnen  kahden, tai useamman lapsen vanhempana. Paras aika miettiä esikoiselle kaveria on juuri se aika jolloin sinusta ajatus tuntuu hyvältä.

Toinen juttu mitä kuulee yllättävän usein on; samassa menee kaksi kuin yksikin tai samassa menee kolme kuin kaksikin, jne..
Periaatteessa kun esikoisen kanssa on tottunut jo vanhemmuuteen, niin yhtä suurta mullistusta eivät seuraavat lapset enää saa aikaan, mutta kaksi on enemmän kuin yksi ja viisi on enemmän kuin neljä. 
Näin se vain on :) Vastuu, työ ja ennen kaikkea rakkaus kasvaa jokaisen lapsen myötä.

"Mimosa-spaikka ja Onni-samuraininja. Nämä kaksi leikkivät yhdessä niin dinosauruksia kuin kotileikkejäkin :)

Mitä mieltä te olette lasten ikäeroista?

Terkkuja
Nadja

Päivä meidän kanssa mökillä + video

Hui, miten nopeasti tämäkin päivä taas vilahti! Meillä alkas päivä aikasta kivasti vasta 8 aikoihin aamulla, lapset nukkuivat aivan superhyvin mökillä.
Aamupalojen jälkeen hetki hengailtiin ja käytiin kaupassa ostamassa pulkkia ja liukureita + makkaraa päivän retkeä varten.

Käytiin tosi kivassa paikassa (apua en vaan tiä tän paikan nimeä, joku "lohimesta" se on :D ) grillaamassa ja hengailemassa. Koskematon puuteriluminen järvi houkutteli tekemään enkeleitä <3
Käytiin myös pulkkamäessä Holmankankaan uimakuopalla , oli muutes iso ja hyvä mäki!

Pakkaspäivänä monen tunnin ulkoilun jälkeen ruuaksi sopii paremmin kuin hyvin ; lämmin keitto <3 Meillä valmistui perinteinen jauhelihasoppa + iltapalaksi lupasin lättyjä. Lätyt piti tosin korvata pannarilla kun ruokaöljy oli päässyt loppumaan. Maistui se pannarikin lapsille!
Ja päivän kruunasi tietysti pihasaunan lempeät löylyt <3

Ja näin ihaniin tunnelmiin ja kuviin päättyy tämä päivä! Väsynyt mutta onnellinen Napanen toivottaa kaikille kauniita unia ja oman kullan kuvia, pusimuiskikset vaan :D <3 Vimpassa kuvassa näätte mun näkymät täältä "bloggausparvelta" hehhee..

Niin ja viimeisenä muttei vähäisimpänä pikkanen videokooste meidän sakin touhuista..

NatinatiTerkkuja
Nadja

Äidin liukuritreenit! (vastaus haasteeseen)

Ihana Maiju Pinkit korkokengät-blogista haastoi jokin aika sitten kaikkia kynnelle kykeneviä tekemään jotain mitä on viimeksi tehnyt kauankauan sitten, jotain lumeen liittyvää, Maiju itse heittäytyi tekemään lumienkeleitä, ja kuinkas täältä vastataan haasteeseen???

Nyt on vuosien tauon jälkeen laskettu mäkeä LIUKURILLA :D Oli muutes hauskaa, lapset olivat aivan innoissaan kun äitikin laski mukana "junaa" hihhiii :D Ja kävi ylläristi ihan työstä tää tasapainon hakeminen. Tuli myös muisteltua että mikä olikaan se optimaalisin asento joka tarjosi parhaat vauhdit! 

Tänään olikin sitten pikkasen keskivartalon alueella tuntua siitä että "jotain" on tehty, eli hyötyliikunnasta meni myös tämä laskettelu! Aika winwin-situation, eli kaikki vaan liukuritreeniä testaamaan , hihhii

Tässä vielä pieni videoklippi meidän lasketteluista, äänitehosteineen päivineen <3 Ja hei lähtekää kaikki mukaan Maijun heittämään haasteeseen!

Iloisia talviterkkuja:
Nadja

Meidän 2-vuotias lätkärinsessa!

No mitä muuta vois odottaakkaan? Pikkunen tyttö kasvaa jääkiekkomailojen/varusteiden keskellä ja leikkii päivät päästään isoveljien kanssa.
Mimosa osaa lähes tulkoon kaikki SM-liiga joukkueiden maalilaulut ulkoa, aina kun telkusta välähtää lätkäpätkä niin Mimosa hurraa "MAAALIII" ja Emilin reenejä katsoessa vähän väliä kannustetaan "Hyvä Emil, hyvä Emil!!", kovaa ja korkeelta tietenkin, niinkuin nyt 2-vuotiaan prinsessan tyyliin kuuluu <3
Uskon että haaveissaan Mimosakin tekee maaleja ja tuulettelee kannustajien hurratessa ja maalilaulujen raikuessa..

Ajatus siitä että oma tyttö harrastaisi jonain päivänä jääkiekkoa tuntuu aika vieraalta, johtuu varmaan lähinnä siitä että en itse olisi voinut ikimaailmassa haaveilla moisesta. Oon ollut hyvin paljon enemmän semmonen "perinteinen" tyttö letit päässä :D Mutta jos Mimosa haluaa hokkarit jalkaan niin siinähän sitten <3
Osaa tää meidän Mimosa toki keikistelläkkin (ja hyvin osaakin), kynsien lakkailu on ihan ykköspuuhaa ja voihan sitä lätkää pelata mekkokin päällä, hihhii
Ja yks asia mistä oon ihan varma, tulee Mimosasta sitten lätkämimmi, balleriina tai kuorolaulaja, niin veljien kanssa "painiminen" opettaa tästä tylleröstä aikamoisen pärjääjän! Sisukkuutta löytyykin jo ihan omasta takaa <3 <3

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Muistetaanhan hymyillä, ja voi sitä välillä vähän irvistääkkin, hahaahaa ;D
Mistäs teidän pikkuset rinssit ja rinsessat on innostuneet?

Terkkuja
Mimo ja Nadja

Hus pois pahat unet! (vinkki lapsen pahan unen käsittelyyn)

"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia"
Näin meillä toivotetaan iltasella hyvät yöt lapsille. Yleensä unet on hyviä, tai sanottaisko näin että harvemmin oikeestaan pikkaset unistansa puhuvatkaan, paitsi jos on nähty pahaa unta. Onneksi harvoin, mutta ajoittain näitä pahoja unia kyllä nähdään.

Onnin paha uni liittyy yleensä lastenohjelmiin tai isoveljen kanssa pelattuihin peleihin,
-"se" ja "se" jahtas mua! , on useimmiten kuultu kertomus Opsun pahasta unesta.
Mimosa kertoi ensimmäistä kertaa tänään nähneensä pahaa unta, pikkunen tyllerö oli nähnyt unessa että hänellä kasvoi näppy olkapäässä. Kuulostaa aikuisen korvaan jopa huvittavalta, mutta lapsella huolestuminen, säikähdys ja pelko on ihan todellista. Kyllähän sen toki itsekkin tietää että uni tekee helposti tepposia!

Mä olen jostain napannut järkeenkäypän vinkin käsitellä lapsen kanssa pelottavaa unta, näin siis meillä puretaan pahaa unta pikkasen valoisammaksi.
-Ensinnäkin muistutan lasta aina siitä että uni ei tapahdu oikeasti, vaan nukkuessa näkee erilaisia juttuja, joskus hauskoja seikkailuja, iloisia asioita, ja joskus voi nähdä jotain pelottavaakin, vaikka oikeasti mitään pelättävää ei ole
- Seuraavaksi kysyn että mitä pahassa unessa tapahtui, ja keksimme lapsen kanssa yhdessä unelle onnellisen lopun.

Esim1. jos Onni näkee unta että noita jahtaa häntä, niin jatkamme unta vaikkapa näin;
Noita jahtasi Onnia koska Onnilla oli tippunut pipo , ja noita tahtoi palauttaa pipon omistajalleen, ja oikeastaan noita ei ollut ilkeä ollenkaan vaan todella kiltti noita joka opetti Onnille taikatemppuja!
Esim2. Mimosa näki unta että hänellä kasvoi pelottava näppy, mutta oikeasti näppy oli ihan tavallinen hyttysenpistos johon äiti laittoi rasvaa ja se parani pois samantien!

Meillä ainakin tämä toimii, annan aluksi lapsen kertoa mikä häntä unessa huoletti ja mitä sattui ja sen jälkeen käymme unta pidemmälle eteenpäin, jossa käännämme asiat positiivisiksi. Ahdistus tai huoli pahasta unesta helpottuu sen siliän tien :)


"Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma musukka hassu <3
Uneen syvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unen taikamatkalle, öiselle pikku retkelle.
Lintujen kanssa voit lentää kuuhun, popsia nallen kanssa hunajaa suuhun,
Prinsessana tanssia keijujen kanssa, kukkien tuoksua, peikkojen juoksua..
Kauniimpiin uniin nuku mun lapseni,
Äitin kulta silkkitukka, nöpönenä, tahmatassu, oma mussukka hassu <3
Uneen hyvään pieni pää, pienet varpaat ja sormet.
Unten maille, unten utuisille kedoille.. "

Terkkuja
Nadja