Mutta mitäpä JOS/kun sinun lapsesi aloittaa harrastuksen urheiluseurassa (näinhän se yleensä menee), esim 4-5 vuotiaana ja treenaatte alkuun 1xviikossa. 6-7 vuotiaana 2xviikossa, ja yhtäkkiä havahdut siihen, että: Hei, meidän Sanna on nyt 10-vuotias ja harrastaa tanssia 1xvkossa ja uintia 3xvkossa + kisat! Ja ; Meidän Veeti on nyt 12-vuotta ja hänellä on säbää 2xviikossa ja jääkiekkoa 4xviikossa + kisat!
Tähän sitä on itsekkin saanut jossain vaiheessa havahtua, mutta kun tie tähän saakka on ollut hitaasti ja varmasti etenevä, niin ei tämä miltään taakalta tunnu. Ihan vaan elämältä! Elämältä jota on ihana elää juuri nyt.
Ja siis tähän lasten harrastamiseen ja seuratoiminnassa mukana pyörimiseen liittyy aivan maailman paras lieveilmiö! Nimittäin toiset vanhemmat <3 Oon ite lähinnä ollut mukana Emilin jääkiekkotouhuissa, ja se touhuilu on antanut mulle paljon. Töitä, kyllä, joskus jopa ressiinkin asti, mutta aina lopussa kiitos seisoo :D Ystäviä, yhteisöllisyyttä ja ihan loistavan "meidän tiimin"!
Kulunut vuosi toi mukanaan paljon muutoksia E:n kiekkoryhmässä, ja monet viime vuoden kavereista siirtyivät pelaamaan ja ajoittain treenaamaan toiseen ryhmään. Alku oli hankalaa sekä lapselle että (enemmän) äidille, mutta nyt ihan viime aikoina oon saanut huomata kuinka upeassa porukassa mun poika saakin harrastaa! Ihana turvallinen joukko aktiivisia aikuisia ympärillä, hieno tsemppihenki ja ennenkaikkea yhdessä tekemisen meininki. Oon niin herkkis että tätäkin kirjoittaessani tulee tippa linssiin, haluaisin halata ja kiittää kaikkia ihania vanhempia joiden kanssa saan häärätä lasten harrastamisen eteen.
Olette korvaamattomia, mun ruuhkavuosien suola <3 :D
"Henu"terkkuja :D
Nadja
ps. Kuis teillä selvitään/selvittiin ruuhkavuosista? Tai onko suunnitelmia tulevien hulinavuosien varallle?
Ruuhkavuosipohdintaa voit lukea lisää esim.
MammaMiia blogista ja
Ihan vaan tavismutsi blogista :)
