Lisää bensaa, Napa on liekeissä!

Siltä tuntuu just nyt! Mä juurikin eilen mietin että mitäs mitäs kaikkea tällä viikolla on tullut tehtyä ja mitä on vielä edessä. Ihan perus perhe-elämän pyörittämisen lisäksi tällä viikolla on jumpattu ahkeraan, käyty videokurssilla, kehonkoostumusmittauksessa (siitä lisää viikonloppuna) , hoideltu joukkueenjohtajan "pikku nakkeja",  käytetty rutkasti pääkoppa-aikaa (juu, jopa yöllä) uuden projektin suunnittelussa.. Tulevaan viikonloppuun saisi mahduttaa vielä pari salitreeniä ja yks Hyvinkäälle suuntautuva pelireissu.

Ei paha, ei paha. Ainakaan ei tule aika pitkäksi! 

Mä mietin myös että kuinka tähän pisteeseen ollaan tultu? Ennen niin rauhaisaa himastelua rakastava Napanen vääntää tukka putkella sinne ja tänne haalien itselleen lisää inspiroivia projekteja. Jos vielä muutama vuosi sitten ajattelin että mitä vähemmän velvollisuuksia, sen parempi, niin tänä päivänä kerään magneetin lailla tietynlaisia "pikku-hobbyja" itseeni :D 

Eikä ees ahista! Vaan NAUTIN! Mä saan tekemisestä aivan hurjasti virtaa ja hyvää mieltä. Saan tutustua paljon erilaisiin ihmisiin, tälläkin viikolla olen saanut viettää niin kivoja hetkiä erilaisten ihmisten kanssa.

Tekeminen on mulle kuin lumipallo, mitä enemmän saa mielekästä tekemistä, sellaista mistä nauttii, sitä enemmän jaksaa ja haluaa lisää! Mä saan tehdä tällä hetkellä niin ihania asioita, ja lisää on tulossa, että oon aivan miettinyt että mä voisin olla semmoinen "ammatti-jokapaikanhyyveli".

Harmi vaan et kukaan ei maksa mulle tästä soosamisesta palkkaa :D :D Tai sanottaisko niin että se nyt vielä puuttuis, olis jo liian hyvää ollakseen totta. 

Tää kesä meneekin vielä ihan omissa hääräyksissä, siitä otetaan kaikki ilo ja nautinto irti. Elokuusta pikkaset aloittavat päiväkodissa ja mama painelee duuniin! Nyt joku miettii että mitähän se aikoo alkaa tehdä?? Pitää vastata että en kuulkaas vielä tiedä (tai yksi takaportti löytyy kyllä), mutta työt alkavat anycase. 

Tämmösiin tunnelmiin! Aivan ihanaa ja inspiroivaa viikonloppua just sulle <3 

Terkkuja

Jokapaikanhyyveli-Napaleissöön

Uskalla unelmoida!

Lapsena olin semmoinen pää pilvissä kulkeva haaveilija. Haaveilin milloin mistäkin. Haaveilin vauvoista, omakotitalosta, näyttelijän ammatista, interreilistä, omasta maatilasta..
Välillä selailin tuntikaupalla Elloksen kuvastoja ja haaveilin millaisia vaatteita käyttäisin aikuisena, miltä näyttäisin, millainen mies minulla olisi ja kaksi lasta tietenkin. Tyttö ja poika, kaksoset. Nyt näitä Elloksen katalogihaaveita muistellessani tajuan että mun suosikki "miltäNadjanäyttääisona" oli Anne Kukkohovi :D Niin kaunis ja fresh, siltä mä halusin näyttää. Leveä hymy, valkoiset hampaat, "tavallisen kaunis" ja tuulen pelmottamat hiukset <3

Haaveilin toki monista muistakin jutuista, koulumatkat jotka kuljin kävellen olivat myös oikein haaveilijan verratonta unelmointiaikaa.. Haaveilin asuvani siinä yhdessä kaksikerroksisessa prameassa kivitalossa, ja kuvittelin mielessäni mitä kaikkea sisältä löytyisikään.. Ainakin poreamme, takkahuone, terassilla valkeat rottinkikalusteet ja kauniita kukka-asetelmia.

Haaveilu on aika jännää.. Joskus sitä haaveilee täysin hypoteettisista jutuista kuten lottovoitosta tai miljoonahuviloista meren rannalla. Joskus haaveet saattavat olla taas semmosia saavutettavissa olevia, esim. lomamatka, uusi koti, opiskelu, vauvahaaveet.

Mä olen huomannut itsessäni yhden merkillisen piirteen ihan hiljattain. Mä olen lakannut haaveilemasta, mä en oikein uskalla tai halua. Mä huomasin sen oikein konkreettisesti tässä elämäntapamuutos-projektissa. Mä en ole uskaltanut asettaa itselleni tavoitetta, mulla ei ole mitään tavoitevaatteita, en haaveile vaatteista joita voin pian käyttää. Ja mä pelkään että mä olen jotenkin kyynistynyt tähän maailmaan. Voiko olla totta? Ihan kamala ajatus!! Kait tää on joku vaihe vaan, ja oikeastaan tälle vaiheelle on nyt tultava muutos!
Ennen selasin mainoksia ja kataloogeja posket punaisina ja haaveilin kaikesta mitä haluan hankkia, asuntolehteä plärättiin vessanpöntöllä niin että jäi punainen rinkula peffaan, matkailuprosyyrit olivat tahmaisia sormenjälkiä ja kaffitahroja täynnä.

Mä olen aina ollut sitä mieltä että elämässä pitää olla unelmia, pitää haaveilla. Eihän muuten voi saavuttaa mitään. Tähänkö minä nyt haluaisin jäädä jumiin? En todellakaan. Enkä nyt tarkoita sitä että asiat olisivat huonosti, mutta paljon on saavutettavaa, paljon on mahdollisuuksia. Ja ne toteutuvat jos siihen uskoo, jos ne on päämääriä. Pitää haaveilla jotta ne saa muutettua todeksi <3

Millaisista asioista te haaveilette? Tai onko niitä haaveita ylipäätään?

Terkkuja
Nadja

Jenkkifutis vei maman mennessään!

Mä olen nyt taas vaihteeksi hurahtanut. Siis tämähän on tää (ainakin mulle) tuttu kaava: 

-mene

-koe

-innostu 

-ole koukussa

Tän kesän ykkösjuttu on ehottomasti jenkkifuta! Eikä mikä tahansa jenkkifuta vaan oman pojan joukkueen ,Vikings Juniors U15 pelit ja geimssit. 

Mä olen nyt saanut kunnian kulkea mukana kahdessa vieraspelissä ja ihan kunnon kenttäduuniin oon päässyt, sen liskäksi että oon jojona niin viimeksi Kouvolassa sain toimia myös "waterboy"- tittelillä :D Mä en voi sille mitään että mulla tulee mieleen tämä yksi Adam Sandlerin leffa, jossa hän näytteli pikkasen yksinkertaista ja honkkelia "waterboyta", tän mielikuvan ansiosta tunsin itseni aavistuksen raukkalaiseksi (hihhih) , mutta oli muutes kivaa hommaa! Ja pääsin ainakin ihan lähituntumasta seuraamaan peliä :D

Kouvolassa päivä huipentui vielä voittoon! Nämä mahtikset miehenalut taistelivat tiensä voittoon ilman vaihtomiehiä. Ja osaattee vaan kuvitella millaiset voitonjuhlat, keski-iältään 14-15-vuotiaat pojat järkkäsivät! Ei voinut muuta kuin nauraa ja nauttia poikien hyvästä fiiliksestä, ja ihan huipuista vitseistä tietysti haha :D 

Mun rakas 180cm "pikku-viikinki" :D 

Nää jäbät, täyttä kultaa <3

Ja on ollut tosi jänskää päästä sisälle tähän täsin vieraaseen lajiin. Eka peli Turussa oli täyttä hepreaa ja yhden ihanan mamsun kanssa naureskeltiinkin kun olimme pihalla kuin talipallot kentän tapahtumista :D Mutta nyt jo toista peliä seuranneena tuntuu kuin alkaisin pikkuhiljaa päästä kärryille.. edes pikkasen siis :)

Tämmöseen lajiin on täälä hurahettu, onko muita "kentänlaita-mamoja" kuulolla :D ? Ehkä jopa jenkkifuta-äitejä?

Terkkuja
Nadja

Runo äidille, runo äidiltä

Äidilleni

Kiitos siitä että olet juuri sellainen kuin olet
Kiitos että olet aina olemassa mua varten
Kiitos siitä että olet aina ihaillut minua, antanut lapsena laulaa kissanristiäisissä,
tanssia torilla, hyppiä uikkareilla kaatosateessa, myydä kukkia ovelta ovelle
Kiitos että olet antanut minun taplata tyylilläni
Kiitos kaikista ihanista lapsuusmuistoista, lämpöisestä sylistä, huolettomasta elämän ensitaipaleesta.

Lapsilleni

Hassut pienet höpönassut, maailman rakkaimmat pallerot <3
Teille haluan maailmassa vaan parasta,
iltarukouksessa toivon että teistä kasvaa itsenäisiä, onnellisia, oman polun kulkijoita,
siihen haluan teitä kannustaen kasvattaa, myötäelää polkunne, koukeroiset ja kukkaiset
Teidän maailmasta ei koskaan tule rakkaus loppumaan, minä rakastan teitä maailmassa eniten, nyt ja aina.
Teidän vuoksi hymy, nauru, ilo, ylpeys, itkut, huoli, onni, elämän suurimmat tunteet <3
Kiitos että saan olla teidän äiti, olen maailman onnekkain.

Silmät kyynelissä, kiitollisena, onnekkaana.
Ihanaa tulevaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi tuleville <3

Terkkuja
Nadja

Napa Näpsäkäksi: Bodyy, sporttii ja tsemppistä! Napa -20cm!!

Bloggaaminen on tässä muutaman viikon aikana ollut selvästi verkkaisempaa, mutta mitäs Napa on puuhaillut kun ei koneen ääressä enään ehdi kupeksia?

No jumpannut ja pumpannut, lenkkeillyt, nauttinut aurinkoisista ilmoista, puuhaillut ulkona ja sisällä. 

LSB-kurssi WAW Wellness Planetilla on lähtenyt oikein huisisti käyntiin ja tänään on täynnä neljä viikkoa todellista tsemppaamista, terveellistä ravintoa, ruokapäiväkirjan pitämistä ja ahkeraa liikkumista. Jumppaa/salia olen mahduttanut n. viisi kertaa viikkoon.

Ja mitä on tapahtunut?? No hei voin kertoa että Napa on nyt virallisesti 20cm pienempi!!
- vyötäröltä on lähtenyt 9cm
-rinnnan alta 4cm
-vatsan ympäriltä 4cm
-reisistä on tipahtanut yht 3cm.

Muutamat viikkojen varrella napatut selffiet, lenkkeilyä, saleilua, aurinkoa <3

Ja tiedän että tämä muutos on vasta alkusoitteloa. Mulla on niin hyvä mieli ollut tämän projektin aikana että tästä haluan pitää kiinni. Mä olen löytänyt itsestäni jopa oikein salikärpäsen :D Tätä en olisi uskonut vielä muutama viikko sitten!
Ja vaikka itse kaiken varsinaisen työn olen tehnytkin, niin kyllä on kiittäminen WAWin upeaa porukkaa. Yksin en olisi tähän pystynyt, en mitenkään päin. Ja uskon että sama on aika monella parempaa kuntoa, oloa ja ulkonäköä halajavilla. Intoa ja tarmokkuutta löytyisi mutta itse toteuttamisen suunnittelu, ja siihen tarvittava opastus puuttuu. Yksin yrittäminen ja oikeanlaisen tuen puuttuminen voi käydä työlääksi ja innostus hiipuu.

Eli mitä koitan sanoa: Jos sulla on intoa ja halua tehdä elämäntapamuutos, tehdä se paras palvelu omalle itsellesi, niin pidä mielesi avoinna esim hoikistumiskursseille, jopa personal trainerin palveluille. Näin sanoo Napa joka vielä pari kuukautta sitten uskoi pystyvänsä tähän touhuun yksin, mutta saikin huomata ettei se onnistunut. Ja nyt oikenlaisessa ympäristössä, hyvillä avuilla, rohkaisevalla ja tsemppaavalla tuella, voin sanoa että tämä on niin siistii, ja jopa ihan helppoa!

Tsemii kaikille meille elämäntapamuutoksen tehneille ja sitä suunnitteleville <3 We can do it!!

Terkkuja
Nadja

Murrosikä, yht rimpuilua!

Blogilla siis, musta tuntuu et nyt eletään Napsahduksia-blogissa ihan selkeetä murrosikää. Mä luulen et tän kuuluukin tulla. Täs on menty aikamoista haipakkaa ja pikajuoksua yks vuosi. Hypätty tyhjältä paperilta keskelle menoa ja meininkiä.

Mä oon alkanut (siis nopeekäänteisenä ihmisenä ei ole kyse nyt viikoista vaan ihan parista päivästä) kyseenalaistaan sitä miksi teen tätä. Lohkasen aika järettömän ison siivun mun elämästä ja ajasta tälle blogille. Mitä mä haluan saavuttaa? Onko tässä mitään järkeä? Nyt on vuosi pulkassa, alanko toistaan itseäni?

Mä koen myös törkeen huonoa omaatuntoa ja saan stressiä siitä jos en ehdi tai pysty postaamaan sillä temmolla mitä olen itselleni sanellut. Sit mä pimputan puolipaniikissa ja henkihieverissä, silmät retkottaen ja sydän hakaten vaikka puoleen yöhön jotain juttua "mikä mun on pakko tehä". 

Mikä pakko? Kuka käskee? No minä ite. Taidan olla itelleni se pahin tyyppi.

Toinen juttu mitä oon miettinyt on se että ketä muka kiinnostaa?  Tavallisen ihmisen tavallinen elämä ja tavalliset jutut. Mä en sisusta ihmeellisemmin, en ole erityisen muodikas, en tee käsitöitä, en ole (enkä tule olemaan) raskaana jne. 

Mua on jopa hetkellisesti ällöttänyt tää blogi, ja bloggaaminen. "Kaikki bloggaajat on teeskentelijöitä, kiillottavat omaa pintaansa, arkeensa, kotiansa. Kuka on hauskin, fiksuin, syvällisin, kaunein, trendikkäin jne jne"

Mä tiedän että nuo ajatukset on ihan yhtä perseestä ku tää bloggauskin (haha, huono vitsi) Mä tunnen henk koht muutaman ihanan bloggaajan ja he ovat kyllä kaikkee muuta kuin teeskentelijöitä, mutta nää asiat nyt vaan pyörii mun päässä. En tiä pystyykö joku saamaan näistä kiinni?

Eli nyt näine kamppailujeni mä otan pienen etäisyyden tähän mun blogiin ja haistelen omia ajatuksiani. Eilen mä ryvin ihan pohjamudissa, enkä ois voinut kuvitellakkaan että kirjotan nyt aamulla postauksen. Eli saa nähdä tuuletanko ajatuksiani päivän tai viikon? Tai enemmän.

Oikeestaan tämän postauksen kirjoitus tuntuu nyt äärimmäisen hyvältä. Mun oikeita ajatuksia. Ei feikkii, turhia poseja, oikeita kuvakulmia, nokkelia sanakäänteitä tai muutakaan. 

ps. Kiitos rakkaalle Norudemu-systerille kun jaksat kuunnella mua ja mun tuskia :D <3 <3 

Terkkuja

Nadja

Äiti-poika laatuaikaa, lätkää, suuria tunteita! kuvapostaus +video retrohotlasta

Hei, niin ihana ihana viikonloppu takana <3 rutkasti äiti-Eemu laatuaikaa, jääkiekkoa, omia rakkaita staroja, suuria tunteita, unohtumattomia hetkiä.

Tää oli nyt Emilin kolmas "koko kausi" jääkiekkoa paketissa ja on ollut aivan huikeeta seurata eturivistä näiden lasten kehittymistä ja yhteen hitsautumista. Pikkusista höpönassu kiekkokoululaisista on tultu aimo harppaus näihin upeisiin urheilijanalkuihin. 

Meidän reissu starttas perjantaina klo 17 Vaasan jäähallilta kohti Raumaa,  F1:sten Eurosport kutsuturnausta.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja aikamoisia jännitysnäytelmiä saatiin nähdä! Tämä oli useimmalle pelaajalle ensimmäinen kerta koko kentän turnauksessa, mutta hienosti lapset klaarasivat. Enemmänkin me mammat oltiin ihan pihalla paitsion, ja pitkän kiekon ja mitä näitä nyt onkaan-juttujen kanssa :D Onneks oli muutama pitkän linjan hockeymama selventämässä tilanteita :D 

Oli jäähyt ja rankut ja kaikki niinkuin ihan "oikeassa jääkiekossa". 

Ja mun on pakko myöntää et aina kun nään nuo lapset yhdessä, valmistautumassa peliin, kättelemässä jäällä, tuulettamassa maalia jne.. Aina mun sydämessä läikähtää ja mä oon niin onnellinen että mun lapsi saa kokea tuon "Me-hengen" , joukkueurheilun parhauden <3

Launatai - päivä oli huippua päättää mitalit kaulassa, masu täynnä ABC:n maittavaa sapuskaa arpajaisvoittojen kanssa :D Emil voitti muutes aika huippuja palkintoja arpajaisista, kuten kuvassa näkyvän Arabian "Runfree Selma-norsun" ja Rauman Lukko-lätkäkirjan. 

Kiitos kaikille mukana juhlijoille <3 :D Ja Rauman Lukon junnuille hyvistä turnausjärjestelyistä! 

Kurkkaa myös video meidän tunnelmista "retrohotlassa" :D

Terkkuja
Nadja

Kasvattaisinko taulukkolasta? Ajatuksia omasta lapsentahtisesta kasvatuksesta

Kyllä pitäisi lapsen osata

-hymyillä kuukauden iässä
-kääntyä viiskuisena
-kävellä, puhua lyhyitä lauseita, puhaltaa synttärikynttilät yksivuotiaana
-olla päiväkuiva, pyytää anteeksi, hyppiä tasajalkaa kaksivuotiaana
-leikkiä itsenäisesti, pyöräillä appareilla, pukea ja riisua, koota palapelejä kolmevuotiaana
-leikata saksilla, piirtää mallista muotoja, hyppiä yhdellä jalalla neljä vuotiaana

On se nyt kumma jos ei osaa

-pyöräillä ilman apupyöriä, laskea kolmeenkymmeneen, ja kirjoittaa omaa nimeään viisivuotiaana
-luistella, hakata naulaa, tavata sanoja, ratkaista tehtäväkirjoja kuusivuotiaana
-olla yksin kotona kesäloma, valmistaa nuudeleita ja lukea 100-sivuisia kirjoja 7-vuotiaana

Ja siinähän jo jotain pahasti vialla

-jos kahdekasanvuotias ei uskalla käydä yksin lähikaupassa tai lauleskelee torilla
-jos yhdeksänvuotias leikkii nalleilla eikä halua olla yksin kotona
-jos kymmenvuotiaana ei harrasta urheiluseurassa, soita nokkahuilua tai osaa valmistaa sokerikakkua.

Meidän raksujen katutanssit Taiteiden yössä, laulu ja nauru raikas ja "Mama so proud" <3 

Hmmm

Samaan aikaan kun haluamme vaalia lapsuutta, tahdomme antaa lapsille ainutkertaisen, hetken perhosena liitelevän lapsuuden..
Samaan aikaan normit ja taulukot pistävät meitä puskemaan vauvaa tai lasta eteenpäin. Eteenpäin kohti uusia saavutuksia, kohti nopeampaa itsenäistymistä, lapsuuden ja leikin kadottamista.

Miksi se kummastuttaa 

jos kymmenenvuotiaan pojan sänky pursuaa nalleja? Jos koululainen laulaa tai tanssii kadulla?
Jos viisvuotias käyttää yöllä vaippoja tai neljävuotias juo tuttipullosta?
Mitä jos lapsi ei halua pyöräillä?

Kännykällä nappastu kuva pääsiäiseltä, Onni-onnellisin 5v, pikkusiskon rohkaisemana uskalsi ensimmäisen kerran polkupyörän päälle. Oi sitä riemua <3 Ja ilman painostusta.

Mä olen itse koittanut koko ajan päästä kauemmas noista taulukoista ja normeista. Olen opetellut kuuntelemaan lapsiani,kannustamaan uusissa ja jopa pelottavissa asiosssa, mutta myös olemaan stressaamatta jos soku asia ei ota luonnistuakseen.

Lasten erilaisuutta ja lapsuusajan ainutlaatuisuutta pitäisi mun mielestä korostaa paljon enemmän kuin taulukoita. 

Jos mietin itseäni äitinä kymmenen vuotta sitten, olin huomattavasti enemmän altis ohjeistuksille ja muiden tekemille määräyksille, jotka koskivat kuitenkin omia lapsiani. Mutta kun eihän se mene niin että joku terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen ammattilainen tietäisi ja tuntisi justiinsa mun lapsen. Minä olen itse ammattilainen omien lasteni kanssa. Justiinsa niin epäammattimaisen ammattimainen kun on tarkoitus ollakkin.

Tottakai on hienoa että kasvatukseen saa tukea ja on olemassa suuntaa antavia opuksia yms, mutta niitä ei tarvitse eikä saakkaan sanasta sanaan lukea tai uskoa. Mun lapsi on mun ja niin kauan kun mukana on maalaisjärki, rakkaus ja halu/kyky kuunnella omaa lastaan, niin kauan ollaan just sillä oikealla tiellä.

Mä suoraan sanottuna nautin siitä että mun kaikki lapset ovat niin erilaisia, yhdellä yleispätevällä  oppaalla en olisi ikimaailmassa pystynyt kasvattaamaan/olla kasvattamatta ja ohjaamaan mun lapsia niin yksilöllisesti kuin haluan lapsiani kasvattaa.
Mä haluan ennenkaikkea nauttia lasteni upeista persoonista, heidän eri vahvuuksistaan ja kannustaa heitä luottamaan itseensä, omiin kykyihin. Kannustaa heitä olemaan omia ihania itsejänsä ja nauttimaan elämästä. Leikkimään ja oppimaan uutta, omaan tahtiin.

Mitä ajatuksia teissä herättää lapsen tahtinen kasvatus? Kasvatus taulukoiden mukaan tai siihen pyriminen? Vapaakasvatus? Tai lapsen kasvatus ylipäätään :)

Terkkuja
Nadja

ps. Napa näpsäkäksi palaa tauoltaan ensi torstaina  ja  Amatööriammattilaisen imtysvinkit part 3  näkee päivänvalonsa viikonloppuna <3 Tulossa lähipäiviin myös huisi arvonta!

Wau, nyt se on täälä, kevät!

Aurinko, terassi,  paljas asfaltti, pinkit lenkkarit. 

Kahvikuppi ja hyvä kirpparilöytö.

Kärpäset heräilemässä talon seinustalla, auringon sipsutellessa suloista lämpöä.

Lasten huutonaurua trampalla, kurasta suttuset ja pomppuilusta punaset nassut. Hiekalle ja nihkulalle haisevat kakarat.

Katupölyn kutittaessa vielä nenää, suljen silmät ja tunnen lähestyvän kesän. Voin haistaa leikatun nurtsin ja maistaa rouskuvan hiekan eväsleipien välissä. 

Voin tuntea lempeän tuulen,  ja paahteesta kuumenneen ihon .

Niin moni asia on saanut mut tänään iloiseksi.  Ihana heräilevä luonto, lämpö, valo... Mä olen niin valmis tähän! Tervetuloa kaunis kevät ja kesä kultainen ollaan redi heti kun sinäkin oot <3

Terkkuja

Nadja

Silmätulehdus + maaliskuun 23pvän masis = kulahtanein päivä ever!! + videoterkut "ojan pohjalta"

Omg, nyt on viimeistäänkin viime viikonlopun loistokkuus, sushit ja skumpat karisteltu pois Napasen hartioilta. Kaiken (mun mittapuulla, haha) glamöörin tilalle on astellut akuutti, laatua PAHA silmätulehdus ja hetkellinen maaliskuunmasis!
Taas rämmitään syvissä ojissa, silmät paisuneina ja vuotavina, olisin edes karhu niin sais hyvällä omalla tunnolla nukkua tästä pari viikkoa, tai kunnes asteet kipuaa hiukan aurinkoisemmille lukemille.. Mutta ku EI..

Mä olen nyt hoitanut tätä mun silmää alkuun ihan kraanavedellä, pyyhkinyt niinkuin ohjeissa sanotaan silmän ulkonurkasta sisänurkkaan mutta ei auttanut, paheni vaan. Sen jälkeen keitetyllä vedellä sama ja nyt J kultainen toi mulle apteekista ihan kunnon steriloitua silmävettä. Oikeen tommosessa, sanoisin jopa vaikuttavassa lasipullossa. Helpotusta toivon tähän vaivaan mahdollisimman pian sillä
A) mä näytän kauheelta
B) silmä on oikeesti kipee ja inhottavan vuotava
C) en halua lähteä terkkarille jonottamaan (pakko mennä huomenna jos kotihoito ei auta)
D) mulla on huomenna jäähallilla kiskavuoro ja veikkaan et tämmösenä en voi sitä hoitaa.

Sit vielä loppuun pitää mainita kuinka ihanaa/kamalaa on räytyvänä hillua aamusta iltaan yöppäri päällä, makoilla sängyllä, sohvalla, olkkarin matolla.. (mul on ihan semmonen matomainen olo, kun luikertelen tääl ympäriinsä). Syödä sairaan hyvää ja kaloripitoista jädeä ja ahdistua entisestään.. Sitä jätskiä löytyy myös lakanoilta ja mun rinnuksilta. Kämppä räjähtää tasasen tappavaan tahtiin..

Ai että ja pääsiäinen kolkuttaa!! Kaiken tän keskellä mulla on kuitenkin ohraset kasvamassa :D Niissä on niinku se toivo! Mullasta nousevat vihreät versot, ehkäpä minäkin nousen niiden kanssa :D <3

Jos teillä on jotain hyviä tipsejä silmätulehduksen hoitoon kotikonsteilla niin oikein tack gärna, otan vastaan <3 alla vielä säälittävät videoterkut pipiseltä..

RäytyviäTerkkuja
Nadja

Irtiotto arjesta, jotain salaperästä +kuvapläjäys

Klo 5.35, Vaasan rautatieasema, Napa ja sen systeri Norudemu, matkalaukkuja, kameralaukkuja läppärilaukkuja ja noh.. laukkuja :D Hermostunutta hihitystä, odotusta ja reipasta seikkailumieltä. Siittä se sitten lähti, meidän "irtiotto" arjesta. 

Junamatka sujui paremmin kuin hyvin termarikahvia juoden ja eväitä syöden. Kuinka monta eväsbreikkiä vois olettaa vajaalle neljälle tunnille mahtuvan? Voin kertoa että kyllä helposti pari-muutama :D Ja tietty lakattiin kynsiä ja läträiltiin käsivoiteilla jne, semmosta perus <3 hihiii

Eka stadipäivä sujui mukavasti kauppoja koluten, tuliaisia hamstraillen ja syöden. Menetin mun sushi-neitsyydenkin (joo miettikää mikä nörtti!!), mä olen aivan myyty! Voisin hyvinkin kuvitella eläväni pelkällä sushilla koko loppuelämän, peace of cake :D
Käytiin myös tosi jänskällä metroajelulla ja törmättiin jos jonkinmoiseen tallaajaan.. Siinä sitä oikein vilisi ihmiskohtalot, tarinat, elämät.. Riitti Napasella katseltavaa ja pohdittavaa...
Jännittävän matkustuspäivän jälkeen maistuikin uni Hotel Arthurin pehmeissä lakanoissa.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena kun yks hyperaktiivinen aamutyyppi kiskas uinuvan Napasen sängystä suoraan aamujumpalle ja suklaanaamiot oli myös oleellinen osa tätä päivään valmistautumista, hihii. Kyllä tommonen koko kropan venyttely pitäsi joka aamu tehdäkkin! Aivan huippuvetreä olo oli hypähdellä hotellin aamiaspöytään.. 

Tästä alkaakin seikkailun kohokohta <3 Meillä nimittäin oli ihan oikeesti myös "duunia" tällä reissulla, erittäin miellyttävää duunia :D Tavattiin joukko upeita bloggaajia koulutuksen ja virkistäytymisen merkeissä. Koulutus järjestettiin Hub 13 mageissa tiloissa josta jatkettiin matkaa tunelmalliseen Tony`s deli-ravintolaan.
Koulutus oli jäätävä, ruoka maistuvaa ja ihmiset joita sain kunnian tavata olivat kaikki niin upeita että sydän läikähdellen täälä muistellaan <3

Ihanasta viikonlopusta soikeena kiitän kaikkia ihania bloggaajia :

Nora/ Norudemu

Såfin/Lapsiparkki

Terhi/Äiti ja Melukylän lapset

Selina/Kun äiti kelaa

Ilona/ Ihan vaan tavismutsi

Sari/By Sari Kaariste

Bubble Bath Time

Tämmönen seikkailu Napasella, aikamoista :D Kuis teidän viikonloppu sujui? <3

Terkkuja

Nadja

Perjantain aatonaaton tunnelmia, ja pikkureissun odotusta

"Junassa istun ootan uutta. Jotain tuttua ja turvallista mukana,
Näinhän me aina reissataan, systerit siinä vieri vieren
Yhessä me löydetään, yhessä me osataan.
Muistetaan käyttäytyä, silleen sopivasti"

Tolleen mä varmaan ajattelen istuessani perjantain aamujunassa kohti uusia juttuja.
Uusia (ja jokunen "vanhakin", haha) ihmisiä, odotettuja kohtaamisia.
Inspiraatioita, elämyksiä ja toivottavasti roppakaupalla uutta tietoa :)

Pitää vielä selventää että tulemme istumaan aivan liian aikaisessa aamujunassa :D Mut ei se haittaa, meillä nihlisteillä on tietty omat termarikahvit mukana jota saakin siinä muutaman tunnin rauhassa hörppiä ja heräillä kivaan päivään! Saadaan meikata junassa ja tehdä viime hetken sotasuunnitelmia. Juoruilla polttavimmat kuulumiset (haha miettikää että puhutaan päivittäin öbaut pari kpl puolen tunnin-tunnin puheluita ja aina sitä stooria vaan riittä!!), lakata kynsiä ja ja ja ja...

Mä jätän ton reissun syyn ja kohteen nyt vähän ärsyttävästi "auki ja levälleen" mutta meijän systereiden reissusta tuutte varmasti kuulemaan vielä tuonnempana ;)

ps tän päivän terkut on aika pikaset koska meillä on Mimosa edelleen kipeenä ja on siis verottanut tietty aikatauluja myös bloggaamiselta, lapset ensin you know <3 <3 Ensin oli Mimolla lähes viikon kestänyt vatsatauti ja siihen samaan syssyyn sai vielä jostain mistälie KUNNON nuhakuumetaudin.. Noh, tästä kun taas selvitään niin eiköhän olla kevään sairastelut nähty, toivottavasti :)

Kivaa keskivikko (onhan nyt keskiviikko??) iltaa kaikille <3

Terkkuja
Nadja

Napa näpsäkäksi: Salille 12 vuoden jälkeen! Jännitys vaihtui huippufiilikseksi

Huhhei! Tännän oli suuri päivä Napaselle, pieni päivä ihmiskunnalle :D Mä nimittäin repäsin ja marssin reippaana flikkana kuntosalille 12 vuoden tauon jälkeen! Mua jännitti ihan törkeesti :D Ajatus astua "vieraalle maaperälle" voi olla jopa niin jännittävä ettei sitä askelta uskalla ottaa, mutta suosittelen että olkaa rohkeita ja lähtekää testaan jos ajatus kuntoilusta kuntosalilla kiehtoo.

Mun suurin huoli tuossa kuntosalille menossa oli ehkä ajatus että sielä on joku "oma porukka" mihin ei pääse mukaan. Tai että kaikki on niin professionale hienoissa asiaankuuluvissa "jumppa-asuissaan" ja sitä tuntis ittensä jotenkin tallukaksi. 

En tietäisi kuinka toimia, en osaisi käyttää laitteita, henkilökunta olisi vaikeasti lähestyttävää "pintaliitoporukkaa" jne. 

 
Pitää kyllä sanoa että kaikki mun pelot ja ennakkoluulot karisi heti alkumetreillä romukoppaan. Mut otti vastaan Vaasan Kivihaan Waw, Wellness Planetissa ihana Jossu ja yhteinen sävel löytyi heti. Juttelimme paljon asiasta ja asian vierestä, mulle tuli olo että minua kuunnellaan, minua arvostetaan ja minusta ollaan kiinnostuneita asiakkaana ja ihmisenä. Pointsit siis vastaanotosta!
Sain kattavan esittelyn hyvinvointikeskuksen tiloista ja sen jälkeen ei muuta kuin lets work out :D

Ja mullahan oli mukana myös oma personal trainer <3 Mutsin kanssa treenailtiin yhdessä ja ai että oli kivaa! Treenin jälkeen oli todellakin upea fiilis, ja tunne että kyllähän tätä voisi haluta lisää ja säännöllisesti! Vielä kun saisi järjestettyä saleiluun tarpeeksi aikaa.

Tässä muistilista hankinnoista kuntosalille halajaville:
-kengät, sisäkäyttöön sopivat
-treenivaatteet jotka hengittävät ja joilla on mukava treenata
-juomapullo
-pikkupyyhe (hikipyyhe) ja pyyhe jos käyt suihkussa

("turhat" valmistelut joita tein:
-säärikarvojen ajelu
-varpaiden kynsien lakkaus
-"salimeikki")

Treenin jälkeen maistui ihan superfresh smoothie, johon laitoin maustamatonta jugurttia, pakastepuolukoita, omenaa ja  hunajaa <3

Loppuynnäys= lähtekää salille, olkaa omia itsejänne, älkää turhaan jännittäkö, olkaa reippaita ja rohkeita <3

Tässä vielä video päivän treenitunnelmista:

Pumppipamppiterkkuja

Nadja

Hullu hermosairas vai ihan vaan äiti ja ihminen?

Itkua, riitelyä, ärsyttämistä, vastaanhangottelua, riehumista, huutamista, räkätystä, soosaamista.. Äiti pyytää lasta syömään aamupalaa, toista lopettamaan kiusaamisen, kolmatta olemaan kiljumatta. Pyytää olemaan riehumatta ja huutamatta. Älä potki, älä ärsytä, olkaa hiljempaa, pistä vauhtia, pistä vauhtia.. Kaikki menee kuuroille korville ja lopulta se vaan katkeaa. Pinna siis.

Tänä aamuna sain kyllä tuntea itseni ihan maailman paskimmaksi ja surkeimmaksi mutsiksi. Meillä oli oikein loman jälkeinen maanantaiaamu aivan selvästikkin, ja pienin kolmikko teki parhaansa toistensa ärsyttämisessä ja riehuttamisessa. Koitin parhaani mukaan pysyä tyynenä ja rauhallisena, pyysin rauhoittumaan, olemaan kiusaamtta, potkimatta, lällättämättä, huutamatta yms. Mutta ei. Kuin kuuroille korville olisin puhunut. Sit vaan naksahti.

Opsukka lähti käsikynkkää jäähylle, paiskasin lastenhuoneen oven kiinni, liian kovaa. Suusta pääsi sammakoita kitarisat vähintäänkin punaisena. Marssin keittiöön, heitin maitokupin tiskialtaaseen ja se perhana meni rikki! Tuhansiksi säpäleiki pitkin tiskipöytää ja lattiaa, maidon jämät pärskähti pitkin lääniä. Samaan aikaan karjuminen muuttui epätoivoiseksi itkuksi. Juoksin vessaan ja läimäytin oven kiinni perässäni ja itkin, huutorääkyitkua pahimpaan vitutukseen.

Ja lapset oli hiljaa.

Hetken päästä olivat kaikki kolme silittelemässä  ja pyytämässä anteeksi. Itkin vielä kovempaa. pyysin anteeksi lapsilta ja vollotin silmät turvonneina.

Miksi pitää menettää pinna? Olenko hullu hermosairas vai vaan tavallinen mutsi, jonka sietokyvylle tilanne oli liikaa.?

Mulla oli niin paha mieli koko aamun että aivan oksetti. Samalla koitin miettiä mitä olisin voinut tehdä toisin.

Jos joku vanhempi tulisi kertomaan mulle vastaavan stoorin, niin varmasti silittäisin selkää, hymyilisin lohduttavasti ja sanoisin että älä ole liian ankara itsellesi. Kaikilla palaa joskus pinna. Olet pyytänyt anteeksi lapsilta ja nyt annat anteeksi itsellesi. Niin se ois helpppo sanoa.

Mutta mä olin nyt se hullu hermosairas. Ei se ole niin helppoa antaa anteeksi.

Terkkuja
Nadja

Diagnoosi: aivomöykkyinvalidi

Miks se onkaan niin vaikeeta? Sanoa miltä tuntuu oikeesti ja avata sydäntä.

Mä oon oikeesti niin huono puhumaan. Maailman huonoin ehkä. Samaan aikaan mä olen kuitenkin todella herkkä ja mun mielessä pyörii paljon asioita, joskus jopa liikaakin.
Mun tapani käsitellä asioita on kirjoittaa. Ja olen jopa niin naurettava että jos mun pitää kertoa esim jollekkin läheiselleni jotain asioita, siis semmosia oikeita omia ajatuksiani, tunteita, niin mielummin kirjoitan vaikka megatekstiviestin tai sähköpostin kuin kerron asian ääneen. Saatan jopa suuttua ja tuskastua siitä jos mua pyydetään puhumaan

Mä en oikein tiedä onko se jotain pelkuruutta vai mistä asia johtuu, mutta tämmöinen vaan oon. Joskus mä koen itseni jopa kylmäksi tän takia, tai tiedän että en ole, mutta pelkään että mun läheiset ajattelevat näin.

Musta tuntuu että mä olen jonkun sortin invalidi, aivomöykky-invalidi.
Mulla on oma kolo mun päässä minne kasaan möykkyyn kaikki mun oikeat ajatukset , tunteet, kaikki ne sanat joita en saa syljettyä ulos suusta. Ne mitkä saattavat saada kyynelet silmiin ja leuan väpättämään.

Tänään mä oikein .tiedostin tän kun olin lenkillä ja katsoin aamuun heräävää talvista meren rantaa, sumuista horisonttia, samaan aikaan korvissa soi yks aika kaunis puhutteleva biisi ja mulla tuli itku. Itku elämän kauneudesta, rakkaudesta ja suruista. Kuljin silmät kyyneleistä sumussa ja päätin että mun on pakko alkaa puhua. Pakko kertoa rakkaudesta, huolista, onnesta, surusta. Antaa oikeiden tunteiden tulla , ja näyttää ne myös.

Joten au revoir aivomöykky, ehkä ei nähdä enää koskaan ! 

Terkkuja
becoming ex aivomöykky-invalidi 

ps. Tänään on ollut muutes oikein kiva himastelupäivä, kaikki lapset kotona, ruuanlaittoa ja siivoilua + iltapäivällä käytiin oikein kaupungilla pikkusen shoppailemassa pikkasten ja esikoisen kanssa :) Enää pari päivää ja lähdetään reissuun, jihuu!!!

Kui se meni? Miten mun piti? Pitääkö mun?

Näinkö se meni..

Seiso suorana, peppu sisään.. eiku vatsa sisään peppu ulos..
Muipista huulia , hymyile silmillä, "intensiivinen katse"
kutsu luo, anna ymmärtää, mut älä ymmärrä antaa..
Anna korkojen hakata tiukasti maahan, lantio keinuen, itse rentona mukana heiluen.
Äh, siis ei saa heilua vaan määrätietoisesti purjehtia
Hurmaa ihmiset tyylillä ja taidolla, ei oo välii feikillä vai aidolla

Mutta ku mä haluan..

Juosta jos huvittaa, tanssia lambadaa
nauraa niin että hampaat näkyy, ikenet ja kieli
Halun tehdä siltakaatoja aamuyöllä,
itkeä tähtiä taivaalla, pieniä kirkkaita, suurta avaruutta uhmata
En halua antaa ymmärtää mitään. Mut annan jos tekee mieli

Ja sit mä..

Laitan olkkarissa musaa kovempaa, tanssitaan lasten kanssa makarenaa
syödään popcornia sängyssä, luetaan satuja pikkunen sylissä
nautin tästä hetkestä enemmän kuin mistään, perheestä, lapsista mun ihmisistä
Skål på den saken , kupliva juoma on cokista ja spraittia,
Elämän parasta antia <3

Tässä poseeraa Napanen n. vuonna -86-87, Just niinku huvittaa!

Makoisaa ja kuplivaa maanantaita kaikille, nautitaan elämästä just niikuin se itselle parhaiten sopii <3

Terkkuja
Nadja

Mitäpä jos?

Mitäpä jos voittaisin lotossa?
Lähtisin reisuun, heti, hiukset hulmuten! lämpöiseen ja ihanaan paikkaan <3 Ostaisin vain luomu-ja lähiruokaa. Ostaisin ison talon merenrannalta ja jahdin johon mahtuisi keposesti nukkumaan ja hengaamaan meidän koko perhe. Nauttisin samoista asioista kuin nytkin , mutta rahan tuomia etuuksia hyödyntäen. Istuskelisin paljon kahviloissa seurustellen ja tuntisin oloni tärkeäksi tekemällä vapaaehtoistyötä <3

Mitäpä jos olisin mies?
No rakastaisin naisia ja naiset rakastaisivat minua :D Olisin oikeesti todella hyvä mies, ehkä jopa parempi mies kuin nainen? Vois olla jopa tunkua :D

Mitäpä jos menisin käsityökurssille?
Saisin luultavasti hävetä silmät päästäni tumpeloita nakkisormiani, kikattelisin takarivissä, kertoisin kovaan ääneen huonoja vitsejä ettei kukaan vaan huomaisi etten osaa _mitään_! Toisin kotiin kurssin jälkeen vain keskeneräisiä töitä enkä varaisi paikkaa jatkokurssille.

Mitäpä jos menisin armeijaan?
En pitäisi aamuherätyksistä enkä komentelusta.  Luultavasti nauttisin metsäleireistä, olen nimittäin aikamoinen leiri-ihminen. Niistä maastovaatteista tosin en tykkäisi.  Tykkäisin myös yhteisöllisestä elämäntyylistä ja saisin luultavasti muutaman ihanan ystävän jonka kanssa sais nauraa pissat housuissa, ja leikkiä pyjamapartyja ennen nukkumaanmenoa <3 Sitähän se olis?

Mitäpä jos olisin maatalon emäntä?
Meillä olisi paljon eläimiä, ehdottomasti semmosia luomusti kasvatettuja. Meiltä löytyisi varmasti "karvajalkakanoja" , aasi tai aaseja, hevosia ja lampaita. Luultavasti perustaisin kaikille eläinvauvoille ja äideille "vauvalan" jossa pikkuiset saisivat mahdollisimman hyvän startin elämälle <3 En ehkä kasvattaisi mitään (siis syötävää) , koska onnistun enemmänkin tuhoamaan kaiken vihreän ympäriltäni.. paitsi meidän rakkaan kirjovehkan, se on semmoinen sitkeä, teki jopa kukan jokunen aika sitten <3

Mitäpä jos tulisit meille illalla kylään? 
Suosittelisin ottamaan mukaan mahdollisesti korvatulpat ja rutkasti huumoria. Bongaisit pari teiniä lojumassa olkkarissa meidän sängyillä, pienimmät suhailisivat nakupelleinä ja keskimmäinen soutais ja huopais näiden kahden porukan välillä. Yhtäkkiä voisit huomata että lapset kuvaavat yhdessä "joogahaasteita" ja seuraavassa kuvassa vois tulla kännykästä poppia minkä tahtiin koko porukka enemmän tai vähemmän jammailee.. Pienet nakupellet saattaisivat välillä vilahdella ohi joko laskettelukypärä päässä tai monot jaloissa. Älä säikähdä jos jostain kulman takaa lennähtäisi amerikkalainen jalkapallo tai saisit sählymailasta varpaille. Kaiken tämän keskellä voisimme istuskella mukavasti keittiönpöydän ääressä ja juoda kupposet kuumaa... Tai sitten voisimme vaikkapa lähteä kävelylle :D <3

Mitäpä jos kysyisin nämä kysymykset sinulta? <3

Niin semmosia hypoteettisia kysymyksiä ja vastauksia tähän keskiviikkoaamuun :D
Hyviä hetkiä päivääsi <3

Terkkuja
Nadja

Oma kehu haisee! Saako lapsestaan olla ylpeä?

No tottakai saa olla ja pitääkin olla :D Mä saan olla joka päivä ylpeä mun lapsistani. Pienistä asioista ja vähän suuremmistakin asioista. Joinain päivinä voin kokea olevani vähän vähemmän ylpeä (varsinkin nämä isot poitsut saavat välillä maman verenpaineet nousemaan ja joskus jopa surua puseroon) , mutta sekin kuuluu elämään ja silti kaikessa epäylpeydessänikin olen ylpeä siitä että saan olla juurikin tästä lapsesta not so ylpeä :D Uskon että kaikkien vilkasluontoisten kouluikäisten poikien äidit tietävät tämän tunteen <3

Mutta asiaan. Vaikka mä olen ylpeä lapsistani ja heidän pienensuurista saavutuksistaan, koitan silti olla tietoisesti ns brassailematta omilla lapsillani. Varsinkin sosialisessa mediassa törmää näihin "lastenhehkuttaja"-hahmoihin joiden päivitykset ovat täynnä lasten saavutuksia, erinomaisuutta, kiitettäviä kokeita, erityismainintoja, kunniakirjoja ja pokaaleja ym ym. Ja vaikkei lapsi nyt niin erinomainen olisikaan niin sitten vaikka vähän väritetään tilastoja :D Tiedättekste näitä?

Tottakai jokaisella on oikeus kirjoittaa vaikka jokainen lastensa nasahdus ja kuvata jokainen kympin arvoinen koe ja täydellinen ensimmäinen itse tehty täytekakku (noin esimerkiksi) mutta mitä sillä saavutetaan? (hehkutettaisiinko keskinkertaisuutta???)
No tämmönen kelailija kun olen niin nythän voisin seuravaksi miettiä että mitä ihmettä sitä nyt yleensäkkään millään julkaisulla saavutetaan :D Ai apua, mä en sais varmaan miettiä liikoja..

Eilen illalla kun nuo mun kaksi jäbää saivat kuningasidean juosta pakkasessa taloa ympäri ilman paitoja, kierivät lumessa ja toinen oli ilman kenkiä (siis joku jääkiekkohypetysilottelutuulettelu heillä oli), ja ääntähän näistä lähti enemmän kuin pienestä kylästä... Niin mietin että nyt voisin olla "epäylpeä" tästä tilanteesta, mutta ei, en ollut. Mä olen ihan helkkarin ylpeä siitä että mun lapset ovat sponttaaneja, rohkeita ja heittäytyvät elämään ja nauttimaan hetkistä.
Yhtälailla mä olin ylpeä kun pikkasempi jäbäleissöön sai keväällä paras kaveri-stipendin ja kun jääkiekkovalmentaja antoi sarjapeleissä hienot argumentit tsempparipalkinnon pokkaamiseen. Ja yhtälailla olen ollut ylpeä kun isompi jäbäleissöön on osoittanut lahjakkuutta kielten opiskelussa, tai kun tulevana perjantaina päästään Kaupungintalolle nuorten urheilijoiden palkitsemistilaisuuteen.

Mutta pointti oli tässä nyt se, että pitääkö lasten olla aina yli-ihmisiä ja yli-suorittajia että heistä voi olla ylpeä, että heidän saavutuksistaan voi kirjoittaa? Tai miksi niistä edes pitää kirjoittaa?
Lapsista on mun mielestä tulossa aikuisten egon jatkeita, niillä taistellaan häijyä peliä. Kilpailua käydään, kenen oma on paras, ainutlaatuisin, lahjakkain ja kaunein.

Ootteko te huomanneet vastaavaa?

Pohtivia Terkkuja:
Nadja

Napa testaa: Torju talviväsymys näillä keinoilla!

 Aiemmin viikolla haastoin itseni ja kaikki kynnelle kykenevät mukaan "Kauneushaasteeseen", Lähtötilannehan oli harmauteen ja elämään nuupahtanut Napanen, ja mietin voisinko itseäni rakastamalla, hoitamalla ja ehostamalla olla virkeämpi? Voit lukea postin täältä <3.

Oon nyt siis tietoisesti tehnyt mielekkäitä asioita, keskittynyt enemmän itseeni ja voin sanoa että kyllä kannattaa!

Tässä listamuodossa mitä kaikkea olen mm tehnyt piristääkseni itseäni <3
-"Huoltotoimenpiteitä", kuten kropan ja kasvojen kuorintaa + ahkeraa rasvoilla läträilyä, jalkahoito, kulmien nyppiminen, ihokarvojen (lue talviturkin!!) fixailu
-"Hemmottelua", kuten kasvonaamio, hyvä ruoka, kaffittelu kaverin luona, shoppailua isojen kanssa, treffit iskän kanssa, hidas lauantaiaamu, ulkoilua
-Jokapäiväinen tunnelmankohotus, kuten kevyt meikki, hiustenlaitto, "oikeat" vaatteet päälle (eikä niitä kulahtaneita kalsareita ja elähtänyttä paitariepua) , huolitellut kynsilakat, tietoisesti positiivinen mieli, kaiken kruuna ihana vartalotuoksu <3

Mun on pakko sanoa että tämmösenä fiilisihmisenä näillä kaikilla toimenpiteillä on ollut vaan ja ainoastaan positiivinen ja hyvä vaikutus mieleen sekä virkeyteen. Tätä tsemppiä koitan nyt pitää yllä, koska kevääseen on vielä matkaa, eikä tässä voi alkaa muumioitumaan siihen saakka että aurinko taas herättää :D <3

Positiivisia, kauniita ajatuksia kaikille teille <3

Terkkuja
Nadja

Rakasta itsesi kauniiksi, haaste mulle ja sulle !

Väsynyttä, elähtänyttä ja kulahtanutta muijaa tarjolla! Nyt on vissiin taas "joku" aika vuodesta, kun oikeesti tuntuu että ei vaan huvita! Ihan satavarmana nää sateiset ja harmaat jäätikkö-kelit on yksi syy miksi vireystaso ei oo ihan halutulla asteella, ei huvita ulkoilla tuolla, könnätään sisällä ja riudutaan. Tai oikeestaan aamupäivät menee ihan jees ja on virtaa vaikka ja mihin mutta iltapäivästä Napa nuupahtaa.. :P 

Tänään tuola tylsyyttääni lötkötellessäni aloin miettiä et -Ei tää käy! Kyllä jostain nyt pitää saada energiaa. Ja päätinkin haastaa itseni ja toki kaikki muutkin ihanat kulahtaneet <3  Kauneushaasteeseen! Siis mä mietin että haluan kokeilla kuinka vaikuttaa omaan mieleen ihan tämmöset asiat kuin itsensä hoitaminen, huoltaminen ja pieni ehostautuminen. Voisko sitä olla iloisempi jos on pikkasen meikkiä nassussa, hiukset harjattuna ja kivat vaatteet päällä? Kynsissä lakkaa ja korvikset korvissa vaikkei niin olis mihkään menossakaan? Ja koittaa keskittyä siihen että tiedostaen ajattelis positiivisia kauniita asioita ja tavoittelis hyvää mieltä, rakastaisi oikeen itteensä <3

Mä aloitin tänään illalla jo huoltotoimenpiteillä :D Nassu on kuorittu ja kostutettu, kroppaa on hoonattu ja puunattu ja nyt on ihanan tuoksuiset vartalovoiteet sileällä iholla.
Heti aamusta ajattelin valita kivat vaatteet (jos löydän jotain :D) ja käyttää 15min ehostukseen.
Ja think piknk <3

Kolme päivää kauniita asioita, itsensä hoitamista , hellimistä ja rakastamista <3 , En usko että nyt ainakaan paskamaisempi mieli voisi tulla :D Lets see! Sunnuntaiksi lupaan koosteen mun Beauty Challengesta <3 Insta varmasti päivittyy teemalla tässä jo aiemmin joten sinne vaan seuraamaan!

Kauniita Terkkuja
Nadja