Diagnoosi: aivomöykkyinvalidi

Miks se onkaan niin vaikeeta? Sanoa miltä tuntuu oikeesti ja avata sydäntä.

Mä oon oikeesti niin huono puhumaan. Maailman huonoin ehkä. Samaan aikaan mä olen kuitenkin todella herkkä ja mun mielessä pyörii paljon asioita, joskus jopa liikaakin.
Mun tapani käsitellä asioita on kirjoittaa. Ja olen jopa niin naurettava että jos mun pitää kertoa esim jollekkin läheiselleni jotain asioita, siis semmosia oikeita omia ajatuksiani, tunteita, niin mielummin kirjoitan vaikka megatekstiviestin tai sähköpostin kuin kerron asian ääneen. Saatan jopa suuttua ja tuskastua siitä jos mua pyydetään puhumaan

Mä en oikein tiedä onko se jotain pelkuruutta vai mistä asia johtuu, mutta tämmöinen vaan oon. Joskus mä koen itseni jopa kylmäksi tän takia, tai tiedän että en ole, mutta pelkään että mun läheiset ajattelevat näin.

Musta tuntuu että mä olen jonkun sortin invalidi, aivomöykky-invalidi.
Mulla on oma kolo mun päässä minne kasaan möykkyyn kaikki mun oikeat ajatukset , tunteet, kaikki ne sanat joita en saa syljettyä ulos suusta. Ne mitkä saattavat saada kyynelet silmiin ja leuan väpättämään.

Tänään mä oikein .tiedostin tän kun olin lenkillä ja katsoin aamuun heräävää talvista meren rantaa, sumuista horisonttia, samaan aikaan korvissa soi yks aika kaunis puhutteleva biisi ja mulla tuli itku. Itku elämän kauneudesta, rakkaudesta ja suruista. Kuljin silmät kyyneleistä sumussa ja päätin että mun on pakko alkaa puhua. Pakko kertoa rakkaudesta, huolista, onnesta, surusta. Antaa oikeiden tunteiden tulla , ja näyttää ne myös.

Joten au revoir aivomöykky, ehkä ei nähdä enää koskaan ! 

Terkkuja
becoming ex aivomöykky-invalidi 

ps. Tänään on ollut muutes oikein kiva himastelupäivä, kaikki lapset kotona, ruuanlaittoa ja siivoilua + iltapäivällä käytiin oikein kaupungilla pikkusen shoppailemassa pikkasten ja esikoisen kanssa :) Enää pari päivää ja lähdetään reissuun, jihuu!!!