Hullu hermosairas vai ihan vaan äiti ja ihminen?

Itkua, riitelyä, ärsyttämistä, vastaanhangottelua, riehumista, huutamista, räkätystä, soosaamista.. Äiti pyytää lasta syömään aamupalaa, toista lopettamaan kiusaamisen, kolmatta olemaan kiljumatta. Pyytää olemaan riehumatta ja huutamatta. Älä potki, älä ärsytä, olkaa hiljempaa, pistä vauhtia, pistä vauhtia.. Kaikki menee kuuroille korville ja lopulta se vaan katkeaa. Pinna siis.

Tänä aamuna sain kyllä tuntea itseni ihan maailman paskimmaksi ja surkeimmaksi mutsiksi. Meillä oli oikein loman jälkeinen maanantaiaamu aivan selvästikkin, ja pienin kolmikko teki parhaansa toistensa ärsyttämisessä ja riehuttamisessa. Koitin parhaani mukaan pysyä tyynenä ja rauhallisena, pyysin rauhoittumaan, olemaan kiusaamtta, potkimatta, lällättämättä, huutamatta yms. Mutta ei. Kuin kuuroille korville olisin puhunut. Sit vaan naksahti.

Opsukka lähti käsikynkkää jäähylle, paiskasin lastenhuoneen oven kiinni, liian kovaa. Suusta pääsi sammakoita kitarisat vähintäänkin punaisena. Marssin keittiöön, heitin maitokupin tiskialtaaseen ja se perhana meni rikki! Tuhansiksi säpäleiki pitkin tiskipöytää ja lattiaa, maidon jämät pärskähti pitkin lääniä. Samaan aikaan karjuminen muuttui epätoivoiseksi itkuksi. Juoksin vessaan ja läimäytin oven kiinni perässäni ja itkin, huutorääkyitkua pahimpaan vitutukseen.

Ja lapset oli hiljaa.

Hetken päästä olivat kaikki kolme silittelemässä  ja pyytämässä anteeksi. Itkin vielä kovempaa. pyysin anteeksi lapsilta ja vollotin silmät turvonneina.

Miksi pitää menettää pinna? Olenko hullu hermosairas vai vaan tavallinen mutsi, jonka sietokyvylle tilanne oli liikaa.?

Mulla oli niin paha mieli koko aamun että aivan oksetti. Samalla koitin miettiä mitä olisin voinut tehdä toisin.

Jos joku vanhempi tulisi kertomaan mulle vastaavan stoorin, niin varmasti silittäisin selkää, hymyilisin lohduttavasti ja sanoisin että älä ole liian ankara itsellesi. Kaikilla palaa joskus pinna. Olet pyytänyt anteeksi lapsilta ja nyt annat anteeksi itsellesi. Niin se ois helpppo sanoa.

Mutta mä olin nyt se hullu hermosairas. Ei se ole niin helppoa antaa anteeksi.

Terkkuja
Nadja

Ihan(a) kamala uhma

Vaikka tietää että se kuuluu asiaan, on ohimenevä vaihe ja  on kehityksen kannalta jopa tärkeää.

Vaikka tämän kaiken ymmärtää ja tiedostaa niin onhan se nyt ärsyttävää ja hermoja raastavaa! No joo joskus kyllä naurattaakin :D Mutta silloin kun se pistää ärsyttämään, niin se TODELLA ottaa kupoliin :P Nimittäin uhmaikäisen lapsen uhmakohtaukset <3 !

Omasta mussukasta, aurinkoisesta kullanmurusta voi kuoriutua ilkikurinen räkänokka, raivopäinen tavaroita paiskova monsteri tai huutopotkuitku-draamailija <3

Mä oon joskus oikein miettinyt että miksi lapsi haluaa "tahallaan" suututtaa vanhemmat, tehdä toiselle kiusaa tai tehdä jotain kiellettyä -> noin sata kertaa kiellettyä. Miksi pitää pyristellä niin hirrveesti vastaan? 

Ainhan kaikkeen löytyy syyt ja teoriat yms. olen lukenut aiheesta paljonkin mutta ei aina huvita tai EHDI miettiä teorioita. Tilanteet saattaa tulla ihan puskista ja olla yllättäviäkin ja siinä sadasosasekunnissa tulee vanhemman päättää kuinka tätä asiaa lähdetään viemään läpi fiksuna ja turvallisena aikuisena.

Näin söpöliinistä sydäntenmurskaajasta kuoriutuu tarvittaessa oikein uhmailijoiden kingi! Supermonsteri-Onni <3

Ja tämä kaunis päivänsäde onnistuu tuosta vaan järjestämään korvia huumavan konsertin <3

Tässä muutama oma "selvitymiskeino" :

-Jos mun pitää kieltää tai puuttua "tilanteeseen", pyrin aina menemään lapsen lähelle, jos mahdollista niin otan ihokontaktin (otan syliin tai pidän olkapäistä tms. ) ja aina katsekontaktin. Meillä ainakin on sen verran kovapäistä <3 porukkaa että huoneen toiselta laidalta huutelu ei auta yhtään.

-Jos lapsella on itkuparkutinttakohtaus, johon ei pysty tarjoamaan apua/helpotusta, annan lapsen itkeä itkunsa rauhassa. "Lopeta itku" "Ei saa itkeä" -hokemiset on ainakin meillä ihan turhia, siinä vaan suututtaa itsensäkkin. Jossain vaiheessa aina "itku on valmiiksi itketty" ja sitten voidaan rauhassa lohduttaa ja jutella asiasta <3

- Jos lapsi saa itkuparku-kohtauksen esim kaupassa, toimin ihan samalla tavalla. Nostan lapsen kärryihin ja saa siinä vollottaa jos vollotuttaa. Vollotuksen loputtua saa sitten halailla :)

-Jos huonoa käytöstä, uhmaamista, raivokaohtauksia tulee esim puistossa tai kyläreisulla, niin lähdemme kylmästi pois pelipaikalta. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin oman lapsen uhmakohtaus ja puoli puistollista pällistelijöitä ja väliin huutelijoita :D Vaikka hyvää tarkoittaisivatkin. Siinä vaiheessa on aina hyvä idea sanoa pikaiset heipat ja toivoa että ensi kerralla sujuu paremmin :)

-Koitan parhaani mukaan selvitä tilanteesta rauhallisesti ja kääntää vaikkapa mielenkiinnon tai puheenaiheen johkin ihan muuhun. 

Mimosan varoittava ilme.. "Älä ala mulle tai mä alan sulle" :D 

Kaikista kurjinta on jos itse menettää malttinsa. Niin käy varmasti ihan kaikille vanhemmille joskus ja omalta kohdaltani voin kertoa että kurkku suoranakin on tullut karjastua! Muutamatkin kerrat :P Varsinkin jos kaikilla lapsilla on yhtäaikaa joku hullusti, pienemmät kiukkuaa ja isommat riitelevät keskenään. Hohhoi :D 

Onneksi omat lapset on niin ihanan rakkaita että kiukku/uhmakohtaukset unohtuvat niin nopeasti kuin alkavatkin <3 Ja kaiken se äidin rakkaus onneksi kestää :) 

Uhmaiästä olen kirjoittanut aiemminkin, postauksen löydät: täältä <3

Millaisia uhmiksia teiltä löytyy? Entä teidän poppis-keinonne tilanteiden "selättämiseen" ?

"Syliin suurimpaan, mahtuu koko maailma
kaikki itkut ja halipuuskat
sydän sydäntä vasten, harmi katoaa halaukseen
Äidin syli, ihon pehmeys ja tuoksu, korvaan tuttu pupumpupm"

Terkkuja

Nadja

Erilaisia uhmiksia!

Meidän Mimosalla alkaa uhmaikä selvästi nostaa päätään. Yleensä sopuisa, ja herttainen tyttö saa semmosiakin monsterikohtauksia että korvatulpille olisi vähintäänkin terveydellistä käyttöä! 

Herttaisimmatkin tytöt saavat karjua ja ilmeillä maailmalle <3

Mimosan tapa kohdata pettymyksiä on siis korvia huumaava ja raastava itku. Esim. eilen illalla ulkona ollessamme Mimosaa olis kovasti kiinnostanut leikkiä parkkipaikalla. Useamman kerran ohjasin tyllerön takaisin pihaa kohti ja kerroin kuinka ei ole turvallista leikkiä autojen seassa. Lopulta siinä mentiin siksakkia pihan ja parkkiksen välissä kunnes lopulta nappasin Mimon kainaloon ja lähdin kuskaamaan sisälle. Siitähän RIEMU REPESI :P
Suoraa huutoa kesti n. 20min. Itkiessään Mimosa ei hyväksy lohdutusta, ei halua tulla syliin, ei pysty keskustella tms. Ainut keino saada tyttö rauhoittumaan on antaa hänen vaan itkeä. 
Tytön karjuessa valmistin iltapuuron ja välillä koitin hieroa sovintoa. 
Kun sain puuron jäähdytettyä, niin salamaniskusta Mimosa rauhoittui, tuli halaamaan ja alkoi reippaasti syödä puuroansa.
Tätä fröökynää on siis ihan turha yrittää lepytellä :D Hän tietää itse koska on itkunsa valmiiksi itkenyt ja that`s it <3

Tämä kuva napattiin noin 2 minuuttia leppymisen jälkeen <3 taas on kaikki hyvin kun on saanut vähän rääkyä :D <3

Rauha maassa, kaikki hyvin <3

Esikoisella oli aikanaan hyvin samanlainen tyyli draamailla. Muistan usemmankin kerran nämä "ihanat" kaupungilla saadut hepulikohtaukset :D Poitsu saattoi heittäytyä lattialle kun ei saanut tikkaria ja siinä sitten puoli kaupunkia vähintäänkin sai kuulla tästä kaltoinkohtelusta <3

Onneksi nämä kiukkupussit ovat sitten leppyessään TODELLAKIN leppyneitä, itku saattaa lennossa vaihtua nauruun :) Kutsutaanko heitä sitten vaikka tempperamenttisiksi ;) <3

Löytyy meiltä kotoa myös mököttäjää, mottaajaa, ja vänkäjaakkoa.. 
Pienet lapset kohtaavat useita pettymyksiä päivässä, ja kaikilla on omat keinonsa niiden selättämiseen. Aikuisen tehtäväksi jää olla lapsen tukena ja auttaa sekä ohjata oikeaan suuntaan parhaansa mukaan.
Toisen lapsen kanssa sitä saa tuntea onnistuvansa vanhempana mitä mainioimmin ja toisen lapsen kanssa koetellaan vanhemmuutta enemmänkin.

Tässä kuvassa mökönassu Onni <3 Onnia ei huvita mennä kauppaan, ei sitten yhtään!

Yhtä kaikki: Vaiheita tulee ja menee, välillä uhmataan ja kokeillaan rajoja, ja välillä on seesteisempiä kausia :) 
Se on elämää se ja hyvä niin <3

"Syliin suurimpaan, mahtuu koko maailma
kaikki itkut ja halipuuskat
sydän sydäntä vasten, harmi katoaa halaukseen
Äidin syli, ihon pehmeys ja tuoksu, korvaan tuttu pupumpupm"

Terkkuja
Nadja