Uskalla unelmoida!

Lapsena olin semmoinen pää pilvissä kulkeva haaveilija. Haaveilin milloin mistäkin. Haaveilin vauvoista, omakotitalosta, näyttelijän ammatista, interreilistä, omasta maatilasta..
Välillä selailin tuntikaupalla Elloksen kuvastoja ja haaveilin millaisia vaatteita käyttäisin aikuisena, miltä näyttäisin, millainen mies minulla olisi ja kaksi lasta tietenkin. Tyttö ja poika, kaksoset. Nyt näitä Elloksen katalogihaaveita muistellessani tajuan että mun suosikki "miltäNadjanäyttääisona" oli Anne Kukkohovi :D Niin kaunis ja fresh, siltä mä halusin näyttää. Leveä hymy, valkoiset hampaat, "tavallisen kaunis" ja tuulen pelmottamat hiukset <3

Haaveilin toki monista muistakin jutuista, koulumatkat jotka kuljin kävellen olivat myös oikein haaveilijan verratonta unelmointiaikaa.. Haaveilin asuvani siinä yhdessä kaksikerroksisessa prameassa kivitalossa, ja kuvittelin mielessäni mitä kaikkea sisältä löytyisikään.. Ainakin poreamme, takkahuone, terassilla valkeat rottinkikalusteet ja kauniita kukka-asetelmia.

Haaveilu on aika jännää.. Joskus sitä haaveilee täysin hypoteettisista jutuista kuten lottovoitosta tai miljoonahuviloista meren rannalla. Joskus haaveet saattavat olla taas semmosia saavutettavissa olevia, esim. lomamatka, uusi koti, opiskelu, vauvahaaveet.

Mä olen huomannut itsessäni yhden merkillisen piirteen ihan hiljattain. Mä olen lakannut haaveilemasta, mä en oikein uskalla tai halua. Mä huomasin sen oikein konkreettisesti tässä elämäntapamuutos-projektissa. Mä en ole uskaltanut asettaa itselleni tavoitetta, mulla ei ole mitään tavoitevaatteita, en haaveile vaatteista joita voin pian käyttää. Ja mä pelkään että mä olen jotenkin kyynistynyt tähän maailmaan. Voiko olla totta? Ihan kamala ajatus!! Kait tää on joku vaihe vaan, ja oikeastaan tälle vaiheelle on nyt tultava muutos!
Ennen selasin mainoksia ja kataloogeja posket punaisina ja haaveilin kaikesta mitä haluan hankkia, asuntolehteä plärättiin vessanpöntöllä niin että jäi punainen rinkula peffaan, matkailuprosyyrit olivat tahmaisia sormenjälkiä ja kaffitahroja täynnä.

Mä olen aina ollut sitä mieltä että elämässä pitää olla unelmia, pitää haaveilla. Eihän muuten voi saavuttaa mitään. Tähänkö minä nyt haluaisin jäädä jumiin? En todellakaan. Enkä nyt tarkoita sitä että asiat olisivat huonosti, mutta paljon on saavutettavaa, paljon on mahdollisuuksia. Ja ne toteutuvat jos siihen uskoo, jos ne on päämääriä. Pitää haaveilla jotta ne saa muutettua todeksi <3

Millaisista asioista te haaveilette? Tai onko niitä haaveita ylipäätään?

Terkkuja
Nadja

Poikatyttöjä! ja tyttöpoikia?

Mä katselin tänään mun omia pikkasia ulkona leikeissään. 2v tyttö juoksee ja potkii palloa, työntää Plaston isoa kuorma-autoa, painii isoveljen kanssa ja taistelee leikkimiekoilla.
Tää ois nyt sitä mihin tyttöjä kannustetaan; saat potkia palloa, ostetaan nappikset, puolusta itseäsi, pärjää elämässä, tasa-arvoa tytöille.

Entäs sitten jos on kovin herkkä ja haaveileva poika? Kuljeskelis kauniisti laulellen, haistelis kukkasia, varpasillaan pyöris kuin balleriinat, laittais äitin korkkarit ja isosiskon pinnit ja pannat, babylipsejä piilottelis tyynyn alle.
Kannustetaanko tähän? Yleensä ei. Tai joo, kyllä taapero poika saa näin tehdä ja ihastellaankin ja hymähdellään mahdollisesti. Mutta entä kun poika on esikouluikäinen? Menee kouluun jne.

Liikunnalliset vilkkaat tytöt leimataan helposti poikatytöiksi, mutta sehän on vaan Cool! Siistii kun tyttö kiipee puuhun, potkii palloa pampulat päässä ja rökittää pojat 6-0! Voi näyttää vaikka vähän kieltäkin ja sekin on ihan yläfemman paikka.

Entä sitten rauhalliset, haaveilevat, herkät pojat? Kutsutaanko niitä tyttöpojiksi?
No ei. Tai en oo ainakaan kuullut. Sehän olis aivan liian kauhee sana. Sehän olis haukkumista!
Miksikä tätä poikaa joka keräilee kiiltokuvia ja värittelee Top Model lehtisiä-kutsuttais? Vai tapahtuisko tää kaikki sen verran salaa että kukaan ei ees huomais. Ei ole mitään herkkää, kauneudesta nauttivaa poikaa. Niistähän vois tulla isona vaikka hinttareita (ai kauheeta, mä inhoon tota sanaa)!

Miksi poikatyttö on ihan hyväksyttävä ja käytetty sana, mutta tyttöpoika-sanaa ei ole olemassakaan?

Terkkuja
Nadja

ps.mun mielestä lapset sais olla lapsia vaan <3 tytöt tyttöjä, vaikka ne näyttäis kieltä, ja pojat poikia vaikka niil ois pampulat päässä <3

Pidetään onnesta huolta

Ota onnesta koppi, tarraa siitä kii
rutistele pieneksi tolloksi ja piilota rintsikoihin, lähelle sydäntä
anna sydämen pomppia ja hengityksen laukata yhdessä onnen kanssa
Hengitä puhdasta ilmaa, tuulen silittäessä poskeasi.
Tuuli pyyhkii pois kyyneleesi, elämän iloiset kyyneleet, elämän suruisat kyyneleet
Anna itsellesi lupa olla kiltti.. sinulle . Halaa itseäsi ja muistuta, että sinulla on onni. 
Onni josta vain sinä itse voit pitää huolen <3

Onnea on.. onni piilossa rintsikoissa <3

Onneani oon tänään miettinyt, paljon. Monestakin eri syystä. Jo pitkään oon sen tiedostanut että minä itse teen oman onneni ja vain minä itse olen omasta onnestani vastuussa.
Monella mittarilla koen olevani onnellinen, mutta tiedän että on myös asioita joihin keskittymällä ja muutoksia tekemällä voin olla onnellisempi.
Mä olen nyt päättänyt keskittyä omaan onneeni ja sen parantamiseen elämän kaikilla osa-alueilla. 

Miettikää hetki onneanne. Onko helppo olla onnellinen? Välttämättä ei.. Mutta jos haluat saavuttaa onnen se on susta itsestä kiinni. Tai jos juuri nyt olet onnellinen niin muista pitää siitä huolta, vaali ja helli sitä <3 

Onnea kaikille toivoen <3
Terkkuja
Nadja