Uskalla unelmoida!

Lapsena olin semmoinen pää pilvissä kulkeva haaveilija. Haaveilin milloin mistäkin. Haaveilin vauvoista, omakotitalosta, näyttelijän ammatista, interreilistä, omasta maatilasta..
Välillä selailin tuntikaupalla Elloksen kuvastoja ja haaveilin millaisia vaatteita käyttäisin aikuisena, miltä näyttäisin, millainen mies minulla olisi ja kaksi lasta tietenkin. Tyttö ja poika, kaksoset. Nyt näitä Elloksen katalogihaaveita muistellessani tajuan että mun suosikki "miltäNadjanäyttääisona" oli Anne Kukkohovi :D Niin kaunis ja fresh, siltä mä halusin näyttää. Leveä hymy, valkoiset hampaat, "tavallisen kaunis" ja tuulen pelmottamat hiukset <3

Haaveilin toki monista muistakin jutuista, koulumatkat jotka kuljin kävellen olivat myös oikein haaveilijan verratonta unelmointiaikaa.. Haaveilin asuvani siinä yhdessä kaksikerroksisessa prameassa kivitalossa, ja kuvittelin mielessäni mitä kaikkea sisältä löytyisikään.. Ainakin poreamme, takkahuone, terassilla valkeat rottinkikalusteet ja kauniita kukka-asetelmia.

Haaveilu on aika jännää.. Joskus sitä haaveilee täysin hypoteettisista jutuista kuten lottovoitosta tai miljoonahuviloista meren rannalla. Joskus haaveet saattavat olla taas semmosia saavutettavissa olevia, esim. lomamatka, uusi koti, opiskelu, vauvahaaveet.

Mä olen huomannut itsessäni yhden merkillisen piirteen ihan hiljattain. Mä olen lakannut haaveilemasta, mä en oikein uskalla tai halua. Mä huomasin sen oikein konkreettisesti tässä elämäntapamuutos-projektissa. Mä en ole uskaltanut asettaa itselleni tavoitetta, mulla ei ole mitään tavoitevaatteita, en haaveile vaatteista joita voin pian käyttää. Ja mä pelkään että mä olen jotenkin kyynistynyt tähän maailmaan. Voiko olla totta? Ihan kamala ajatus!! Kait tää on joku vaihe vaan, ja oikeastaan tälle vaiheelle on nyt tultava muutos!
Ennen selasin mainoksia ja kataloogeja posket punaisina ja haaveilin kaikesta mitä haluan hankkia, asuntolehteä plärättiin vessanpöntöllä niin että jäi punainen rinkula peffaan, matkailuprosyyrit olivat tahmaisia sormenjälkiä ja kaffitahroja täynnä.

Mä olen aina ollut sitä mieltä että elämässä pitää olla unelmia, pitää haaveilla. Eihän muuten voi saavuttaa mitään. Tähänkö minä nyt haluaisin jäädä jumiin? En todellakaan. Enkä nyt tarkoita sitä että asiat olisivat huonosti, mutta paljon on saavutettavaa, paljon on mahdollisuuksia. Ja ne toteutuvat jos siihen uskoo, jos ne on päämääriä. Pitää haaveilla jotta ne saa muutettua todeksi <3

Millaisista asioista te haaveilette? Tai onko niitä haaveita ylipäätään?

Terkkuja
Nadja

Mun oma tähti

En kestä, mun sydän tikahtuu oikeesti <3
Meidän Emilistä tulee laulaja. Niin se coolisti vaan ilmoitti mulle tossa pari päivää sitten. Katsoi suoraan syvälle silmiin, pikkasen hymyili, mutta ilmeestä näki että tässä ei nyt mitään pelleillä :D

Aatelkaa, näin sitä 9-vuotias nuori mies vaan päättää. Peace of cake, mä teen hittejä.
Nyt meillä onkin täälä aikamoista starailua kotona, kuljetaan singstar mikki kädessä, treenataan ja bailataan biisejä <3 Mimosa ja Onni tietty perässä kitaroiden ja kattilarumpujen kanssa. Meil on oikeen bändi täälä omasta takaa, hihhiii <3

Näinkin suuren luottotehtävän sain Emililtä kun hän pyys mua sanoittamaan ekan oman biisin. Mua niin huvitti kun koitin päästä 9-vuotiaan pojan sielun elämään kiinni ja lisätä siihen vähän ihastumista ja kaikkee ihanaa <3 Sävellyksen Emil aikoo hoitaa itse kunhan vaan on sisäistänyt tän tekstin ekaksi, kuulemma <3
Tässä tämä, ehkäpä kuulet sen joskus radiosta?

"Mä oon lefti, sä oot baby mun raitti
Oot niin kiva ku kupliva spraitti
Mul ei oo päiväkirjaa, mut jos ois,
Sä oisit sen tähti, my first choise
Mun first choise, kupliva spraitti
Baby, mun kupliva spraitti

Frendien kans kun hengaan
sä hypit tyttöjen kans lengaa
Mä vähä säbätemppuja näytän,
sua tsiigaan, nääthän? 

Mä oon lefti, sä oot baby mun raitti
Oot niin kiva ku kupliva spraitti
Mul ei oo päiväkirjaa, mut jos ois,
Sä oisit sen tähti, my first choise
Mun first choise, kupliva spraitti
Baby, mun kupliva spraitti"

Ihania maanantainaaton terkkuja
Nadja

Kauan kadoksissa ollut unelma! Nyt taas muistan mitä mä oikeesti halusin..

Jos te nyt pääsisitte lukemaan omia kirjoituksianne ala-aste aikaisten kavereiden ystäväkirjoista niin muistatteko yhtään mitä olisitte kirjoittaneet haaveammatin kohdalle? Oliko joku yksi, esim kampaaja tai lääkäri tai kaupantäti mikä ois aina toistunut vuodesta toiseen vai vaihtuiko ammattihaaveet päivän ja fiiliksen mukaan?

Jos lukisitte ala-asteikäisen Napasen kirjoituksia, haaveammatin kohdalla lukisi aina näyttelijä tai laulaja.(Tai joo, kerran 10-11-vuotiaana kirjoitin lähetyssaarnaajaksi Kiinaan, mutta se oli semmonen hetken hairahdus :D ) Mä olin semmonen lapsi joka oli aina pää kolmantena jalkana änkeemässä itseään kaikkiin näytelmiin, kuoroihin, esityksiin, kilpailuihin, ihan kaikkeen missä sai ees jollain tapaa olla esillä. Varmaan jopa ärsyttävyyksiin asti :D Mutta olin semmonen reipas ja itsevarma niin kyllä mut aina iloiten mukaan otettiinkin kaikkiin projekteihin (tai ainakin mä luulin niin :D).

Mä olin niin varma siitä että musta tulee oikeesti näyttelijä tai jonkin sortin taiteilija että en nähnyt edes mitään muita vaihtoehtoja, eikä mun haaveissa ollut yhtään mitään utopistista. Musta tulee taiteilija ja piste, helppo nakki, peace of cake.
Mä teinkin töitä haaveiden eteen ja yläasteella vielä valitsin valinnaisaineiksi tanssia ja ilmaisutaitoa, kunnes sitten jonain päivänä hokasin et eihän se ookkaan mitenkään sanottua että musta oikeesti vois tulla jotain semmosta mistä haaveilin. Mun kaveriporukassa ei ollut muita joilla olis ollut samankaltaisia haaveita ja yleensäkkin kaikki taiteelliset tai teatterista kiinnostuneet leimattiin ihmehipeiksi, ja niitä pidettiin outoina ihan suoraan sanottuna. Mä en halunnut olla outo, ja pikkuhiljaa omat haaveet ja unelmat vaan kuoli pois. Amikseen mentäessä mä en enään uhrannut pienintäkään ajatusta mun suurimmalle haaveelle. Sitä ei enää ollut. 

Perhana. Mä oon tänä viikonloppuna herkistynyt ajattelemaan mun menetettyä unelmaa, ja funtsinut että voi paska kun joku, JOKU olis vaan tullut sanomaan mulle että älä luovuta, älä mee virran mukana. No turha sitä on enään itkeä.
Mut mä haluaisin jollain asteella herättää mun haaveet henkiin. Mitä se vois olla? Ehkä jotain kurssia, tai harrastajateatteria? En ole vielä ehtinyt oikeen tutkia mitä kaikkia mahdollisuuksia on harrastaa esim teatteria , näin aikuisena, mutta kyllä mä jotain keksin. Mä haluan elämässä heittäytymistä ja luovia ihmisiä mun ympärille, haluan kokeilla omia rajojani ja mihkä mun rahkeet riittää. Keep on dreaming <3 Niin mä teen nyt <3

Kuvat Norudemu

Onko teillä jotain jo unohtuneita tai kuihtuneita haaveita, joita kaivelemalla voisit ehkä löytää taas palan omaa itseäsi? Semmosia vaikka juurikin lapsuusiän unelmia jolloin vain taivas oli rajana ja joihin "todellinen maailma" ei ollut vielä päässyt puuttumaan? Mä olen ihan yllättynyt kuinka herkäksi tämä funtsailu on mut vetänyt.. Isoja asioita <3 Mutta uskon että vähän "repimällä" oppii taas tuntemaan itseään paremmin.

ps. jos ootte missanneet ihanan Taikalinnan talvihattuarvonnan, niin Täällä <3 ehdit vielä osallistua! Arvonta päättyy tänään sunnuntaina klo 22.00!

Terkkuja
Nadja

Arkisia unelmia

Pienenä tyttönä haaveilin paljon. Haaveilin tulevani kuuluiskasi näyttelijäksi, että asuisin lämpöisessä maassa ihanassa kartanossa. Haaveilin maailmanvalloituksesta ja -parantamisesta.
Ihania hattarahaaveita <3 suotakoon ne pikkuselle Nadjalle :D

Tässä pikkanen Nadjuska haaveilee valeanpunaisesta kimaltelevasta tulevaisuudestaan <3

Pilvistä ollaan tipahdettu pikkuhiljaa alaspäin, en missään nimessä koe olevani katkera etten nyt asukkaan kartanossa, tai etten olekkaan musikaalitähti :D
Elämä on vienyt minua ja haaveitani juuri oikeaan suuntaan, oma perhe on antanut mulle niin maailman suurinta onnea, että eipä pikku-Nadja tiennyt sellaista olevankaan.

Tässä yksi harvinaisista kuvista johon olen saanut kaikki lapset aloilleen :D joulu 2013 <3 Mun tärkeimmät <3

Juuri nyt haaveilen siitä, että saisimme vihdoin, vuosien repaleisten öiden jälkeen nukkua yöt läpeensä! Mimosa herättelee vielä yössä n.2-5 kertaa.. Haaveilen hehkuvan kuparisesta kesätukasta <3 Haaveilen perheen yhteisestä kesälomasta ja Espanjan reissusta <3 Unelmoin myös, että kirjoitukseni tavoittaisi ihmisiä ja herättäisi ajatuksia :) Haaveet ovat tipahtaneet sieltä otsonikerroksien tuntumasta enemmänkin "pikkusiksi muumipilviksi", joiden kyytiin voi hypätä, ja kyydistä pääsee poiskin itseään telomatta :D



Vessassa voi haaveilla hyvinkin arkisia juttuja :D 

"Haaveita sädehtiviä , kumpuavalla pilvellä.
 Sateenkaaren hehku antaa kauneimmat värit.
 Hyppää kyytiin, anna värien helliä<3 köllöttele pehmeässä pumpulissa.
 Nappaa kiinni unelmasta, laita taskuun talteen, pienet kiiltävät hattaraiset"

Terkkuja
Nadja