No tottakai saa olla ja pitääkin olla :D Mä saan olla joka päivä ylpeä mun lapsistani. Pienistä asioista ja vähän suuremmistakin asioista. Joinain päivinä voin kokea olevani vähän vähemmän ylpeä (varsinkin nämä isot poitsut saavat välillä maman verenpaineet nousemaan ja joskus jopa surua puseroon) , mutta sekin kuuluu elämään ja silti kaikessa epäylpeydessänikin olen ylpeä siitä että saan olla juurikin tästä lapsesta not so ylpeä :D Uskon että kaikkien vilkasluontoisten kouluikäisten poikien äidit tietävät tämän tunteen <3
Mutta asiaan. Vaikka mä olen ylpeä lapsistani ja heidän pienensuurista saavutuksistaan, koitan silti olla tietoisesti ns brassailematta omilla lapsillani. Varsinkin sosialisessa mediassa törmää näihin "lastenhehkuttaja"-hahmoihin joiden päivitykset ovat täynnä lasten saavutuksia, erinomaisuutta, kiitettäviä kokeita, erityismainintoja, kunniakirjoja ja pokaaleja ym ym. Ja vaikkei lapsi nyt niin erinomainen olisikaan niin sitten vaikka vähän väritetään tilastoja :D Tiedättekste näitä?
Tottakai jokaisella on oikeus kirjoittaa vaikka jokainen lastensa nasahdus ja kuvata jokainen kympin arvoinen koe ja täydellinen ensimmäinen itse tehty täytekakku (noin esimerkiksi) mutta mitä sillä saavutetaan? (hehkutettaisiinko keskinkertaisuutta???)
No tämmönen kelailija kun olen niin nythän voisin seuravaksi miettiä että mitä ihmettä sitä nyt yleensäkkään millään julkaisulla saavutetaan :D Ai apua, mä en sais varmaan miettiä liikoja..
Eilen illalla kun nuo mun kaksi jäbää saivat kuningasidean juosta pakkasessa taloa ympäri ilman paitoja, kierivät lumessa ja toinen oli ilman kenkiä (siis joku jääkiekkohypetysilottelutuulettelu heillä oli), ja ääntähän näistä lähti enemmän kuin pienestä kylästä... Niin mietin että nyt voisin olla "epäylpeä" tästä tilanteesta, mutta ei, en ollut. Mä olen ihan helkkarin ylpeä siitä että mun lapset ovat sponttaaneja, rohkeita ja heittäytyvät elämään ja nauttimaan hetkistä.
Yhtälailla mä olin ylpeä kun pikkasempi jäbäleissöön sai keväällä paras kaveri-stipendin ja kun jääkiekkovalmentaja antoi sarjapeleissä hienot argumentit tsempparipalkinnon pokkaamiseen. Ja yhtälailla olen ollut ylpeä kun isompi jäbäleissöön on osoittanut lahjakkuutta kielten opiskelussa, tai kun tulevana perjantaina päästään Kaupungintalolle nuorten urheilijoiden palkitsemistilaisuuteen.
Mutta pointti oli tässä nyt se, että pitääkö lasten olla aina yli-ihmisiä ja yli-suorittajia että heistä voi olla ylpeä, että heidän saavutuksistaan voi kirjoittaa? Tai miksi niistä edes pitää kirjoittaa?
Lapsista on mun mielestä tulossa aikuisten egon jatkeita, niillä taistellaan häijyä peliä. Kilpailua käydään, kenen oma on paras, ainutlaatuisin, lahjakkain ja kaunein.
Ootteko te huomanneet vastaavaa?
Pohtivia Terkkuja:
Nadja
Pitäis olla ylpeä ja antaa kiitosta arkipäiväiväisistä asioista, ettei tule lapselle se tunne että pitää saavuttaa aina jotain suurta ja mahtavaa ennen kuin kelpaa. Hauskat pojat teillä, meillä ei sais isompaa pakkaseen :D Pienempi saattas tehdäkin ton :D! Ihanat!
VastaaPoistaNo näinpä. Se mikä merkitsee lapselle, on vanhemman suora palaute hänelle, niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Ei se kuinka moni tykkää vanhemman julkaisusta facebookissa tai kuinka monelle saa lyötyä luun kurkkuun kahvipöytäkeskustelussa. Munkin mielestä tärkeintä on just arvostaa lasta arjessa omana itsenään eikä sen perusteella mitä saavuttaa.
PoistaJa osaltaan ton kilpailuvietin vuoksi musta tuntuu, että lapset ei ehdi olla lapsia, vaan niillä on hirveä kiire kasvaa aikuisiksi. Vaikeaahan se varmaan on pitää omia lapsia vielä lapsina jos kaikki saman ikäiset ympärillä ovat jo esiteinejä.
VastaaPoistaHehkuttaa saa ja pitääkin ja ainahan sitä on ylpeä omistaan. Mutta ymmärrän tuonkin, että ärsyttää joskus ne ketkä hehkuttaa jokaisesta pirkkopetterin uudesta tempauksesta.
Joo, siis ehdottomasti saa olla ylpeä, ja pitääkin olla. Outoahan se olisi jos ei iloitsisi oman lapsensa ainutlaatuisuudesta ja saavutuksista :) Mutta se ärsyttää että lapsilla ja heidän tekemisillään aletaan retostelemaan ja kilpailemaan kenen omalla nyt on eniten harrastuksia tai diploomeja :D
PoistaJep! Olen tähän samaan pohdintaan päätynyt itsekkin tuhannet kerrat! En vain voi ymmärtää sitä kun tuntuu että toiset elää ainoastaan lapsillansa/niiden kautta. Tunne kun tuntuu ettei koskaan ole mitään muuta kerrottavaa/kirjoitettavaa kuin "miten meidän PirkkoPetteri teki näin ja näin ja saavutti tämmöistä ja tämmöistä" ..Tulee itselle vähän hölmö olo, että olenko kummallinen kun itsellä on muutakin elämää ja puheenaiheita kun lapset (vaikka ensimmäinen onkin vielä masussa, mutta nuo karvalapset tuntuu olevan toisille ihan samanlainen jatke...) tai että tulenko olemaan jotenkin huono äiti kun en ajatellut prassailla oman lapseni saavutuksilla/tekemisillä pitkin mäkiä ja mantuja? Tottakai ymmärrän että halutaan jakaa ilon aiheet ja siihen myös lapset kuuluu, eikä se sinällänsä haittaa, mutta kun toisilla on se asenne että "eihän tuo nyt mitään mutta kun meidän Pentti sai sitä ja suoritti tätä..." Ja kun valitettavasti sellaisilla ihmisillä se homma ei lakkaa missään vaiheessa -_- Tiedän ihmisiä jotka jatkaa samaa vaikka omat lapset olisivatkin jo aikuisia ja pahimmassa tapauksessa jatkavat prassailua lapsenlapsien kautta! En vain ymmärrä miksi pitää niin sanotusti kilpailla sillä kenen jälkikasvu on paras missäkin ja tuntuu ettei nykyään arvosteta niitä toisia piirteitä, kuten itsekkin toit poikiesi kohdalla julki tuon spontaaniuden yms. Mitkä ovat minun mielestäni paljon enempi persoonaa kuvastavia asioita, kuin ne montako mitallia on mistäkin harrastuksesta saanut :)
VastaaPoistaTais tulla vähän sekava teksti, mutta toivottavasti siitä sai sen pointin irti :D
Tämä justiin, tämä kilpailuhenkisyys mikä huokuu. Aivan kuin lapset olisivat jotain aseita ja katsotaan kenen oma ampuu pisimmälle!
PoistaJa se että on iloinen siitä että lapsi oppii ryömimään, tai sanoo ensimmäisen kerran äiti, ei nyt pidä rinnastaa mitenkään tähän. Tai riittäähän näitäkin ; esim. joku postaa että "jee meillä lähdettiin nyt ryömimään 5kk vanhana" niin johan joku saattaa olla kommentoitamassa "joo meillä seisottiinkin jo tukea vasten tuon ikäisenä" . :D
Sain pointin irti oikein hyvin :)
Hehe olen juurikin ylpeä näistä spontaaneista jutuista, siitä vaikka että tytöt laski mäkeä talvipakkasella uimarenkailla ja uimapuvut päällä meidän takapihalla. Kivaa, että ovat reippaita, tiedän että tulevaisuudessa pärjäävät. Eivät ole kympin oppilaita, koska ei vaan kiinnosta, hyvin menee ne aineet jotka kiinnostaa. Kympin tyttöjä ovat silti kaikkinensa, juurikin täydellisiä, kun ovat pienestä pitäen olleet niin mahdottomia.
VastaaPoistaMukavaa päivää Nadja. <3
Hihii, ihania tyttösiä sulla :D Sopis hyvin tänne meidän porukoitten kanssa peuhaamaan :D <3
PoistaKympin kakruja tääläkin on vaikkei välttämättä kouluarvosanat sitä niin aina näyttäisikään. Tärkeintä on että yrittää parhaansa. Niin koulussa kuin elämässä yleensäkkin :)
Mukavaa päivää Tiia <3
Vaikka itsellä ei lapsia olekaan, ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä. Kyllähän oma lapsi on aina jokaiselle kaikki kaikessa, mutta välillä omiakin ystäviä tavatessa joudun kysymään, että mitä sinulle kuuluu. Kaikki kuulumiset kun tuntuu liittyvän aina lapsiin.
VastaaPoistaJoo, tätä on kyllä havaittavissa!
PoistaJuttelin hetki sitten oman äitini kanssa ja hän kertoi että oli tavannut erään ystävän jolta oli kysynyt kuulumisia, ja vastauksena olikin saanut ystävän tyttären kuulumiset :D
Ooo.. mä oon kyllä todella ylpeä omista penskoista! Siitä ei pääse mihinkään. Välillä oon niin iloinen ja ylpeä asioista, että haluaa jakaa jonkun tosi ison jutun, kuten esim. että lapsi oppi kävelemään jne. "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" You know?! Mutta sitten jossain välissä tässä kaikessa kehumisessa kulkee raja. Luulen, että tämä raja kulkee eri kohdissa eri ihmisillä. Se että lapsi sitten oppii pomppimaan yhdellä jalalla, kävelemään varpaillaan jne. on toki kiva juttu, muttei tätä ehkä tarvii ihan joka paikassa hehkutta.. :)
VastaaPoistaHei kyllä minäkin olen ylpeä, maailman suurin ylepyden aihe mulle tällä hetkellä elämää on omat lapset <3 :)
PoistaMutta varsinkin mitä isommiksi lapset tulee, sitä enemmän lapsia aletaan luokittelemaan koulumenestyksien, harratusten ja mielenkiinnonkohteiden perusteella, ja se on mun mielestä kylmää peliä se.
Kyllä minäkin innoissani saatan postata esim facessa ett "jee meidän emil teki hattutempun pelissä ja sai tsemppipalkinnon, olen niin ylpeä" tms mutta jossain vaiheessa just menee se raja että milloin touhu menee pelkäksi oman kuvan kiillotteluksi ja "kilpavarusteluksi" :)
Hienosti kirjoitettu neljän täydellisen lapsem äiti :)
VastaaPoista<3
PoistaJoo, toki pitää olla ylpeä, ja mielestäni sitä saa myös hehkuttaa (ehkä vielä vähän vieras piirre meissä suomalaisissa). Mutta ainakin itse sen hehkutuksen lisäksi kirjoitan niistä vähemmän ylpeyttä aiheuttavista asioista. Lapsiarkea ylä- ja alamäkineen - sydämen-kuvat-silmissä ihastelusta tukka pystyssä raivoamiseen.
VastaaPoistaHehkuttaminen on munkin mielestä tiettyyn pisteeseen asti ok, mä itse hehkutan yleensäkkin asioita ihan luonteenomaisesti. Mutta kyllä siinä menee joku raja koska homma kääntyy brassailuksi ja oman kuvan kiillottamiseksi. Mun mielestä :)
PoistaTottakai saa olla ylpeä, mutta juurikin noi "lastenhehkuttaja"hahmot on ärsyttäviä. Liika on liikaa tässäkin.
VastaaPoistaJeps :) Ja siis varsinkin tämä lasten "esineellistäminen" . Kenellä on "bigger & better" :P
PoistaMinusta on hyvä kehua ja olla ylpeä. Ja kertoa se lapsille ja miksei toisinaan muillekin.
VastaaPoistaMutta yli hehkuttamista en ymmärrä myöskään.
Todella hyvä ja ajatuksia herättelevä teksti !
Kiitos, ja siis justiin tuo että kyllä saa olla onnellinen lasten saavutuksista ja hehkuttaakkin, mutta semmonen kilpailuttaminen, diivailu ja vertailu on kaikista rasittavinta!
PoistaLapsia pitää ehdottomasti kehua ja kannustaa ja heistä pitää olla ylpeitä. Aina kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jakaa koko maailman kanssa.
VastaaPoistaJuurikin näin <3
PoistaHyvä kirjoitus. Totta kai saa olla ylpeä ja saa hehkuttaakkin, mutta sillain kohtuudella. :) Liiallinen hehkutus on ärsyttävää. Ja inhoan sitä kun lapsia vertaillaan nykyään ihan liikaa..jokainen on kuitenkin yksilö.
VastaaPoistaJep, tuo vertailu ja lasten saavutuksilla "kilpailu" on juuri se mikä on kurjaa.
PoistaNo saa olla ja pitää olla ja se pitää muistaa lapsellekin sanoa mutta lapselle pitää antaa oikeus myös tehdä virheitä ja olla joissakin asioissa huono niinkuin me kaikki muutkin tehdään.
VastaaPoistaNäinä! Tärkeintähän on tietysti kertoa se lapsen erinomaisuus lapselle itselleen <3 ja rakastaa ja olla ylpeä myös ihan tavallisista arkisista asioista :)
PoistaMä en ymmärrä näitä yli hehkuttavia ja huomiota kerjääviä vanhempia jotka suorastaan lyttäävät muiden lapset ja tuovat sitä oman lapsensa paremmuutta esille kaikessa. Luulen että se on vain sen aikuisen egon pönkittämistä juurikin. Mutta siis kyllä, lapsesta saa ja kuuluukin olla ylpeä. Itse meinaan ratketa välillä onnellisuudesta tai puhjeta kyyneliin pelkästään sen vuoksi että Henni oppi pomppimaan tasajalkaa tai sen vuoksi kun Helmi oli niin päättäväisenä ja intoa puhkuen tanssitunnilla :D
VastaaPoistaTäytyy sanoa että olipas taas hyvä kirjoitus! <3
Joo, näitä tämmösiä ääripäitä tässä kirjoituksella lähinnä hainkin.
PoistaJa tottakai just tämmösistä lasten uusista taidoista ja jutuista tuleekin olla ylpeä ja iloinen <3
Hyvä kirjoitus Nadja! Raja ylihehkuttamisen ja kertomisen välillä on toisinaan aika epäselvä, mutta kyllä sen helposti huomaa, kenelle se lapsi tai eläin tai joku muu juttu on kaikki kaikessa eikä muusta osatakaan puhua. Minua ärsyttää eniten juurikin se, jos kertoo jostain oman lapsen jutusta ja toinen ensimmäisenä kommentoi, miten oma lapsi jo siinä iässä teki sitä ja tätä. Juurikin se kilpailu. Suomalaisessa kulttuurissa ei vielä osata iloita toisten onnistumista, vaan niihin löytyy kyllä helposti negatiivista sanottavaa. Minusta terve hehkuttaminen on ihanaa ja sen sallin kaikille. Mutta olen huomannut, miten joillekin ihmisille on tullut myös päinvastainen reaktio. Törmään säännöllisesti erääseen äitiin, joka mollaa omaa lastaan myös lapsen kuullen. En muista yhtään kertaa, että olisin kuullut hänen sanovan lapsestaan jotain hyvää. Samoin eräät isovanhemmat tekevät tätä, poissa olevaa lastenlasta verrataan paikalla olevaan ja mollataan, miten se ei vieläkään osaa tätä juttua. Positiivisen palautteen antaminen oikeaan aikaan on aika arvokasta. Omista lapsistaan saa ja pitääkin olla ylpeä, mutta samalla muistaa, että on olemassa myös muutakin elämää.
VastaaPoistaJoo, vaikka raja voi olla hienoinen, niin kyllä sen silti näkee missä raja menee.
PoistaJa tuo kilpailu/vertailu on kyllä kaikista pahinta. Tai no oikeastaan tää lapsen lyttäys on kyllä ihan kauheinta ja traagisinta.. ;( Voi ei , kun tietäisivät miten hallaa tekevät lapselleen.. <3 :(
Hyvä postaus! Ja oon huomannut samaa! Itse olen eniten ylpeä niissä arkisissa tilanteissa, jossa lapsi osoittaa toimivansa fiksummin kuin edes osasin kuvitella . Toki on kiva jos lapsi saa kokeesta hyviä numeroita tai pärjää juoksu kisoissa, mutta en ole itse ole niitä kymppejä juuri kotio kantanut niin en myöskään oleta, että lapsistani nyt on pakko niitä kympin oppilaita tulla kun minä en ollut. Amerikan malliin, että jos äitistä ei tullut missiä niin lapsesta pitää jo lapsena tulla lapsimissi.. Ei ei ei! Olin ylpeä, kun Tuukan kaverin suksia oli pilkattu ja Tuukka oli puolustanut kaveria sanomalla, että jokaisella on omanlaisensa sukset! Hienoa , että Tuukka osasi puollustaa fiksusti ja sanoa viisaita eikä lähteä hauku takaisin linjalle ja , että minun poikani puolusti kun joku haukkui. Tämmöisestä asiasta olen enempi ylpeä kuin mikä on älykkyysmäärä :)
VastaaPoistaJuuri näin! Ja aivan hienoa toimintaa Tuukka! <3 Saat olla ylpeä <3
Poista