Sen sijaan näissä vesissä kahlaavan Napasen mietteet on ollut tänään ihmisten "helveteissä". Siis mikä on toisen helvetti vois olla toisen taivas , ja toisinpäin.
Oikeesti miettikää esimerkiksi jotain äitin pikku pullamössöä täälä meidän leveysasteilla, lempparipleikkapeliin on tullut naarmu ja se ei nyt enää toimi. Kyllähän siitä helposti pieni (tai aika isokin) helvetti nousee kun rääytään menetettyä peliä! Koko elämä on pilalla ja suolaiset kyyneleet valuvat pitkin hyvinvoivia poskia..
Samaan aikaan poika jokunen leveysaste alapuolella itkee kylmyyttä, nälkää, menetettyä lapsuutta. Hyppäisi pullapoitsun helvettiin taivashaaveissaan koska vaan!
Jossain päin maailmaa nainen on onnensa kukkuloilla ja koskettaa lähes taivasta tanssiessaan varpaillaan. hän on päässyt oikeeseen palkkatyöhön ja pystyy kustantamaan opiskelunsa! Se vaatii pitkää päivää muutaman vuoden, mutta se ei paina puntarissa,. Nuoren naisen unelma on täyttynyt ja hän saa mahdollisuuden opiskella!
Samaan aikaan jossain päin maailmaa itketään kun opiskelut ovat pappabetalar-meiningillä venyneet liian pitkiksi ja nyt pitäisi ruveta bilettämisen sijaan tekemään töitä! Ketä ikimaailmassa voi olla niin kauhea vanhempi että jättää reilu parikymppisen tyttärensä heitteille! "Nyt mä en ainakaan ikinä valmistu" itketään pehmoiseen valkeaan tyynyyn. Naisen maailma on murentunut, ja itkulle ei ole tulla loppua, tämä ei ole mahdollista!!
Kaksi ihan hypoteettista esimerkki-stooria.. Mutta joo, näitä mä olen tänään miettinyt..
Kenen tuska on oikeutettua? Kenellä on lupa olla surullinen ja mistä asiasta?
Saako äiti olla väsynyt tai vihainen lapsilleen kun maailma on täynnä lapsettomia? Saako itkeä katkennutta kynttä kun jossain itketään sodassa amputoituja sormia?
Yksi elämänviisaus jonka oon oppinut isältä on :
Tuska on aina vakio.
Kaikilla on omat ristinsä ja niitä me kannetaan. Toisen risti on painavampi kuin toisen, joku jopa kaatuu ristinsä alle. Mutta risti on silti olemassa, oli se sitten kevyt tai painava.
Mietteliäitä terkkuja
Nadja
