KAINIKSET :D

Tänään on ollut ehdottomasti kesän lämpöisin päivä tähän mennessä <3 Terassilla aurinko oikein ihanasti lämmitti ja ihan oikeesti aurinkoakin tuli tunnin verran otettua. Yleensä en siis ole laisinkaan mikään auringonpalvoja..

Ilme on tässä aavistuksen kärsivä?? mutta oikeesti nautin niin sydämen pohjasta ihanasta auringosta <3

Sitten tuli tää "heitto" meidän iskältä: (minä ihanasti venyttelen siinä auringon helliessä) 

-Hei sul on aika hyvät kainikset !

Ei juma KAINIKSET :D :D niin retro sana että en oo varmaan ikinä kuullutkaan! Ja siis joo, aikamoinen herätys, ei tämmönen "himahippi" taas nyt ole ollenkaan tajunnut että näitä kainiksia vois alkaa taas vähän "leikellä" haha :D 

No nyt ovat kyllä jo nää "kainikset" historiaa :D :D Ainakin hetken..

Nojoo, tuosta letkautuksesta päästiin eteenpäin <3 Aivan ihana fiilis kun pikkaraiset keskenään leikkivät hiekkiksellä ja pihassa <3 Oikeesti ihan huikea muutos viime kesään kun Mimosa oli vuoden ja jatkuvasti vahdittavissa, on toki vieläkin pieni ja arvaamaton, mutta rennommin saa kyllä ottaa. Ei tarvitse koko aikaa olla paimentamassa ja kieltämässä, vahtimassa että pysyy "hengissä", ei tukehdu pieniin kiviin tms :D

Nautitaan maltillisesti auringosta ja muistetaan hei nää kainikset :D

Terkkuja

Nadja

Tytöntylleröinen

Onko suloisempaa näkyä olemassakaan kuin pieni tylleröinen kesällä kukkien kanssa, tanssimassa ja nauttimassa <3

Haishee kukka :D Sanoo Mimosa, minimimmi 2vee <3

"Hiukset tuulessa heiluen, hymy kuin auringonsäteiden kulta,

Kesän kaikki kauneus pienen tyttösen silmin,

onni kukkasten sävyistä, lintujen suloinen sirkutus.

Perhosen lento, jäätelöstä tahmaiset tassut."

Terkkuja

Nadja

Not so "käsityöihminen"

Harmittavan monta kertaa olen saanut todeta tämän. Mä olen ikävä kyllä justiinsa se kenellä jäi jo ala-asteen käsityötunneilla lapaset ilman peukkua ja sukat ilman kantapäätä. Muut tytöt virkkasivat (oli kait se virkkausta??) hienoja tyynynpäällisiä ihaniin muhkeisiin tyynyihin, minä parkalainen sain aikaiseksi hätinnä miniatyyri-tyynyn nukelle <3 
En tiedä oliko vika oikeesti taidoissa vai olinko vaan niin hidas (tai oliko kivempaa höpötellä ja kikatella kaveredien kanssa?) että työt ei valmistunut :D

Noh, nyt niitä käsityötaitoja tai ompelukonetta oltaisiin vähintäänkin tarvittu. Meidän Maija läks tänään uimareiden Rollo-kipaliluihin/leirille Ouluun ja äideille jäi tehtäväksi viimeistellä lasten viestikarnevaali-puvut <3 Ihana ajatus tuunata ruskea majava-asu mieleiseksi <3 Hännänkin SAI valmistaa itse jotta siitä tulis oikein uniikki ja hieno <3 
Niin... meillä tosiaan ei ole sitä ompelukonetta eikä "jämäkankaita" joista vois valkata kivoimman kuosin häntään tms . 
Miedän perheen käsityötarpeet rajoittuu yhteen käyrään neulaan ja valkoiseen sekä vartavasten tätä projektia varten hankittuun ruskeaan (vihertävä nyt kuitenkin tais olla, oon vissiin värisokeakin!!)  lankarullaan.

Tässä meidän suurperheen "ompelulaatikon" sisälmys :D Neula-parka on saanut hiukan damagea mutta silti uskollisesti palvellut jo vuosikaudet <3

Häntäkankaaksi tuhlattiin yksi vaaleanpunainen lakana (täytteenä vanhasta pinnasängynsuojasta vanua ) ,  ja koristeeksi häntään kiepautettiin Mimosan rusettipanta <3 korvaan nappasimme kukkakoristeen Mimosan mekosta :D

Kättenjälki näkyy kauniisti, taatusti suomalaista käsityötä <3

Korvat kiinnitettiin itse ja kukkanen oli itse asiassa oikein nätti koriste <3

Eilen illalla häntää kiinnittäessä Maija-kulta tuli viereen ja sanoi:- Äiti, muut kyllä ompeli ton hännän koneella.. Voi että ku tunsin piston sydämessä, ei Maija sillä tarkoittanut etteikö olisi tyytyväinen, tykkäs kovastikkin vaaleanpunaisesta hännästä , mutta sai mut miettimään että pitäiskö se ompelukone OIKEESTI HANKKIA? 

Kysymys kuuluukin, onko kunnon äitillä ompelukone?? :D :D 

Hyvää viikonloppua kaikille :) Ja tsemiä mun Maijalle <3 sekä kaikille uimareille Rolloihin!!! 
Terkkuja
Nadja

Pää kiireessä?!

Oonko yksin tän mun "hulinapään" kanssa?
Tää aamu on mennyt kauheessa kiireessä ja asioiden järjestelyssä/suunnitelmissa!

TODELLISUUS: Oon istunut pitkän kaavan mukaan aamiaispöydässä, kahvia lipitellen: ajatellut imurointia, mattojen pesuja, pyykkivuoren purkausta, lenkille lähtöä, uusia postausideoita. 
Oon miettinyt tulevan syksyn koulun aloittamisia, lasten harrastuksia, itsellekin jotain harrastusta (oon käynyt mielessäni niin kokkaus- kuin tanssikurssilla).
Välillä oon käynyt hätäsesti täyttämässä astiksen (KAUHEESSA KIIREESSÄ!!), kerännyt lelut lattioilta (että lapset on taas saanut levittää ne), oon myös käynyt penkomassa lisää kirpparikamaa pöytään vietäväksi (saldo: yhdet pikkukorkkarit kokoa 24, joista Mimo ei tykkää, ja meidän koti on oikeesti täynnä kaikkee roinaa, enkö nää metsää puilta??)
Oon haaveillut/suunnitellut meidän tulevaa rantalomaa (tuskastunut vertailemaan hintoja ja käyttämään erilaisia typeriä hakukoneita, joten selailin hiukan facen kirppareita ja etsin meille lisää "tarpeellista" roinaa, just kun on jostain pääsemässä eroon!!)

Tässä kuvassa kulminoituu tää mun tän aamun hosuminen ja kiire <3 haha :D

Mä oon ollut tänä aamuna niin harvinasien kiireinen että oon vieläkin yöpuvussa, filtti hartioilla, hampaat ja hiukset harjaamatta. Lapset haluaa ulos mutta saavat nyt hetken vielä odottaa kun äitillä on ollut niin trafiikkia  <3 

Huoh, hiki ja hengästys tässä tulee, nyt mamsu kuosiin ja ulos lasten kanssa ettei mee koko päivä ihan harakoille :D :D

Vähemmän "kiireistä" keskiviikkoa kaikille toivottellen!
Terkkuja
Nadja

Pinna poiks!

Yleensä mulla on suht pitkä pinna, mutta silloin kun se on lyhyt, niin se todellakin on LYHYT! 
Tää päivä alkoi just silleen superinhottavasti kun tuli otettua esikoisen kanssa yhteen mitä typerimmästä asiasta. Tuli karjuttua kitarisat kipeiksi ja niin p-mäinen fiilis :P 
Mulla on myös tapana suutuspäissä paiskoa ovea (tänään tuli siis sitä oveakin paiskottua), ja siinä sitten  yläkerran ovea renkutettuani, lapset huus alakerrasta että nyt pimahti telkku, ei toimi vaikka mitä tekee :P Päässä pyöri vaan että, mitä ihmettä pimahtiko alakerran pistorasioista sähköt kun mä tärisytin niin kovaa tätä taloa??!!! Siis oisko se edes mahdollista??? Olin jo valmis ilmoittautumaan johonki "vihan hallinta-kurssille" vai mitä näitä nyt on, tai jotain lääkkeitä tms . Soitin J:llekin töihin että voiko näin käydä, vastaus:
-nojoo, kyllähän sä aika kovaa sitä ovee paiskot.. Just!! Kehotti kuitenkin tsekkaamaan sulakkeet,ja  ONNEKSI olikin vaan sulake mikä oli poksahtanut :D Huh.. 
Oon siis koko elämäni harrastanut tätä ovien paiskomista (silloin, suht harvoin kun suutun) Nyt pitää myöntää että ottaa niin paljon päähän ja HÄVETTÄÄ, tää oma kakaramainen käytös :( 

Käytiin pikkusten kanssa lepuuttelemassa hermoja luonnon helmassa ja kyllä se ulkona liikkuminen vaan puhdistaa ilmaa <3 :) (Rasun kanssakin sovittiin ja halittiin <3 ) 

Pikkaraiset piknikillä <3 Serkkupojatkin kuvassa :)

Äiteille kahvit luonnon helmassa <3

Opsukka <3

 Onko muita yhtä urpåja suuttujia kuin minä??? Vieläkin ahistaa tuo aamuinen meuhka, mutta kait sitä pitäis olla itselle hiukan armollinenkin :D Sanoinkin R:lle aamulla että äitikin on vaan ihminen <3 


Terkkuja 
Nadja

Lapset touhuamaan

Pyrin aina kannustamaan lapsia tekemään kaikkea uutta, kokeilemaan ja touhuamaan. En halua tappaa lasten luovuutta ja yritteliäisyyttä olemalla tylsä mutsi jolle ei sovi mikään. (Toki lennokkaimpia ideoita pitää vähän yhdessä funtsia :D ) Eilen isot lapset saivat hienon ajatuksen perustaa oma jenkkifutajoukkue! Naapurista löytyy juuri sopivia frendejä joten ei kun tuumasta toimeen :D Emil-kulta taiteili (ihanilla harakanjarpaillaan) mainoksia hoodeille vietäväksi <3 

Ekat treenit sekä valkuille että joukkueen pelaajille pidettiin pienemmässä piirissä meidän pihalla. Isot pojat toimi valkkuina, ja pikkuset E+F hikoilivat aikasta kovissa treeneissä; lämmittelyä, lihaskuntoa, tekniikoita, taklausharjoituksia :)

Ryhmä rämä <3

Valmennettavat kuuntelevat tarkkana valkkujen ohjeita..

.. ja demostraatio-esityksiä

Oli kyllä kiva seurailla lasten innostusta! Illan päätteeksi lapset vielä kohottivat joukkuehenkeä grillaamalla makkarat pallogrillissä ihan ite <3 

Viime kesänä lapsilla oli kirpparikärpänen ja pihakirppis väsättiin muutamaan otteeseen meidän pihaan. Nähtäväksi jää oliko tämä jenkkifuta yhden illan huumaa vai tuleeko tästä nyt tämän kesän JUTTU :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :) Ja nyt jo toivottais jo niitä rantsukelejä lomalaisille <3

Terkkuja

Nadja

Äidiksi 20-vuotiaana (vai 30-vuotiaana?)

Kun aloin odottamaan esikoista olin 19-vuotias nuori nainen.

Uskon että monen mielestä ( no hard feelings!! :D ) en ollut kypsä äidiksi. Jonkun mielestä saatoin olla jopa tytönheitukka joka hätinä osaa pitää huolen itsestään, saatika sitten toisesta ihmisestä.

Positiivinen raskaustesti ei oikeestaan pelottanut mua tippaakaan. Mä näin sen vain ja ainoastaan maailman parhaimpana ja ihanimpana asiana. En pätkääkään miettinyt sitä etteikö minusta olisi äidiksi, tiesin että on! Raskautta edettiin päivä kerrallaan eteenpäin ja nautin olostani, kasvavasta vatsasta ja kaikesta tulevasta ihanasta <3 Edes synnytystä en osannut missään vaiheessa jännittää, odotin vain iloisena ja luottavaisena että kaikki varmastikkin menee hyvin. 

Synnytys sujui hyvin ja vauva-arkikin lähti rullaamaan omalla painollaan. Rankkaa se oli mutta niin olin ajatellutkin sen olevan. Rakkaus omaa, maailman täydellisintä vauvaa kohtaan auttoi jaksamaan päivästä toiseen <3 Uudenlainen elämä oli alkanut ja nautin siitä täysin rinnoin, en muista että mulla olisi ikinä ollut mitään kaipuuta taakse jääneisiin nuoruusvuosiin, olin vain onnellinen että ne oli takana ja kaikki ihanuus äitinä edessä :D

Tässä kuvassa olen rv 36 <3 Oli niin ihana kasvatella vatsaa (ja koko kroppaa :D ) , raskauskiloja sain kaahittua reippaat 30kg!! Mutta se onkin jo toinen stoori :D <3 

Jos ajattelen että olisin saanut esikoiseni 30-vuotiaana, niin suurin ero olisi ollut mahdollisesti iän mukana tuoma "huoli ja pelko" tulevasta ; mitä jos kaikki ei menekkään hyvin? mitä jos synnytyksessä sattuu jotain? entä jos lapsi onkin sairas? Vaikka en todellakaan ole perusluonteeltani mikään "pelokas pessimisti" , niin on sitä oppinut sen verran nöyräksi elämässä, että mitään ei pidä enää itsestäänselvyytenä. 

Mitään asiaa tai valintaa en tekisi toisin. Niin odotusaikana kuin vauva-arjessakin (suurinpiirtein :D )  kaikki mitä tein kaksikymppisenä, voisin tehdä myös tänä päivänä. 

Kaikki naiset  joutuvat/saavat kasvaa äideiksi, oli esikoistaan odottava sitten 20 tai 40-vuotias. Se on ehkäpä maailman ihanin, antoisin ja rankin kasvu naisen elämässä. Itse olen vain ja ainoastaan tyytyväinen että sain kokea äidiksi tulemisen ihanuuden jo kaksikymppisenä. Se sopi mulle aivan täydellisesti :)

Mitä mieltä te olette, onko olemassa hyvää tai oikeaa ikää tulla äidiksi?

Terkkuja

Nadja