Mitä jos äiti ei jaksakkaan?

Voi riittävän unen tärkeys <3 Sitä ei voi mun mielestä yliarvostaa eikä ylikorostaa. Meillä nukutaan periaatteessa suht hyvin nykyään. Pari-kolme kertaa keskimäärin yössä Mimosa havahtuu unestaan ja vaatii tilkan maitoa tai joskus vaipanvaihdon. Se on mun mielestä vielä ihan ok, saan hyvin uudestaan unen päästä kiinni vaikka siinä välissä uni katkeaakin. Mutta viime yö oli vaihtelun vuoksi ihan kamala! Siis mun nykyisellä mittapuulla ihan kamala. Mimosa heräsi viime yönä n. 15 kertaa (en laskenut, muta enemmän kuin 10 ja vähemmän kuin 20) Itkeskeli ja kiehnasi sängyssä, halusi maitoa, ja väsyneenä sitten annoinkin sitä maitoa monta pullollista, ja vaippaakin vaihdeltiin pariin otteeseen. Välillä otin viereeni nukkumaan, ja taas takasin omaan sänkyyn jne. Ihan siis sekoilua koko yö. Nyt toki tuossa leikkii nukeillansa oikeen enkelinä eikä mikään vaivaa. Luulen että viimeset poskihampaat tekevät nyt tuloaan, ja siksi yö oli mitä oli.

Mutta siis että en jäis nyt tähän omaan muumio-fiilikseen ihan vellomaan niin pitää kyllä hattua nostaa kaikille tuhansille äideille jotka hääräävät ja soosailevat yöt läpeensä pikkuistensa kanssa. Ei siitä nyt kovin kauaa ole kun meilläkin oli ihan arkipäivää heräillä yössä se 10 kertaa. Kuinka sitä silloin jaksoi? Ja  nyt yksi huono yö on saanut mut ihan sijoiltaan???

Mä olen itse semmonen että tarviin unta  8-9h yössä, silloin mä jaksan ja voin hyvin. Mä tiedän myös miltä tuntuu kun ei saa nukuttua, kun vauva valvottaa. Kun alkaa pelkään öitä, pelkää ettei saa nukuttua, pelkää koska joutuu herätä seuraavan kerran.
Pahimmillaan siinä menee oikeesti "kuppi nurin", mä tiedän miltä tuntuu sairastua paniikkihäiriöön, elää sumussa, unohdella asioita, nukahdella pystyyn. Ja kaikki siksi että ihminen ei saa nukkua tarpeeksi!

Mun maailma ei siis ole nyt romahatamassa viime öisen jälkeen, no worry <3 Mutta lähinnä aloin miettiä kuinka moni pienen lapsen vanhempi (niin äidit kuin isätkin) elää jatkuvassa jopa vakavassa univajeessa. Kuinka iso juttu ois pyytää tuoreelta äidiltä vauvaa lainaksi ja kärrytellä pari tuntia raikkaassa ulkoilmassa? Ja peitellä se äiti sinne sänkyyn, kuiskata kauniit päiväunet ja sanoa että nyt nukut <3 Valvovat äidit eivät yleensä ole mestareita pyytämään apua, vaan omaa jaksamista vähätellään. "Vauvan kuuluu valvottaa, äitien kuuluu valvoa".
Skarpataanko kaikki yhdessä ja jos nähdään lähipiirissä nuokkuva äiti niin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan apua. Se pieniki apu saattaa olla kullanarvoinen <3

Terkkuja
Nadja

Perhekoko, se ois nyt tässä. 2+5 :)

Voih, niin haikein mielin oon tätä asiaa tässä nyt työstänyt. Meidän perhekoko on nyt tässä. Näin ollaan päätetty monestakin syystä, ja tässä päätöksessä pitäydytään.
Yli kolmetoista vuotta oon ollut jo äitinä. Kolmetoista vuotta hoitanut pikkusia, palvellut, puunannut, lohduttanut, komentanut, rakastanut. 13 rankkaa ja antoisaa vuotta.

Mimosa, meidän pikkuisin on nyt 2v 4kk ja auttamatta vauva-aika on jäänyt jo niin taa, aikapäiviä sitten!! Mutta mun on vaikeeta tajuta sitä <3 Ihana pehmonen lämmin tyttö kun tulee aamulla viereen tissittelemään niin pakostakin aattelen että voi mun vauva <3 Sanonkin usein Mimolle että "ootko äitin vauva" , ja niin se onnensa kukkuloilla tissi suussa nyökyttelee <3 

Ajatus siitä että mulla ei ole enää vauvaa, eikä tuu koskaan olemaankaan, saa aika ristiriitaisia tuntemuksia aikaan. Toisaalta mä oon tosi surullinen, verta itkevä vauvafani, joka eläis pelkästä vauvan tuoksusta varmaan puoli vuotta. Toisaalta oon iloinen ja nautin tästä hetkestä kun ei tarvitse olla koko aikaa kantelemassa, hyssyttämässä, vaipanvaihdossa ja maitobaarina. Ja jopa odotan innolla tulevaisuutta kun jossain vaiheessa nuorinkin on jo päiväkoti-iässä/pieni koululainen ja taas alkaa uudenlainen elämänvaihe ja erilaiset haasteet.
Odotan sitä aikaa kun voi tosta vaan päättää lähteä iskän kanssa vaikkapa iltakävelylle ja lapset jäävät pihaan leikkimään tai katselemaan telkkua, tai tulevat vaikka sitten omilla pyörillään mukaan :) 

Silti päällimmäisenä tunteena on ainakin tällä hetkellä haikeus. 
Koitan myös muistutella itseäni siitä kuinka kiitollinen saan olla siitä että mulla yleensäkkään on lapsia, oon saanut olla raskaana ja hoitaa ihania omia vauvojani ja nähdä heidän kasvavan. Ei sekään ole TODELLAKAAN mikään itsestäänselvyys. 

Onneksi meillä on suvussa potentiaalisia jälkikasvun tekijöitä ettei pääse pikku-töppösten tepsuttelut aivan hiipumaan meidän kekkereistä . Niin ettäs tiiätte sitten kenet saa ekana kutsua vauvoja nuuskimaan :D  hih <3 

Tämmöisiä ajatuksia mulla tänään. Kuinkas onko muita vauva-aikahaikailijoita? 


Terkkuja
Nadja