Mitä jos äiti ei jaksakkaan?

Voi riittävän unen tärkeys <3 Sitä ei voi mun mielestä yliarvostaa eikä ylikorostaa. Meillä nukutaan periaatteessa suht hyvin nykyään. Pari-kolme kertaa keskimäärin yössä Mimosa havahtuu unestaan ja vaatii tilkan maitoa tai joskus vaipanvaihdon. Se on mun mielestä vielä ihan ok, saan hyvin uudestaan unen päästä kiinni vaikka siinä välissä uni katkeaakin. Mutta viime yö oli vaihtelun vuoksi ihan kamala! Siis mun nykyisellä mittapuulla ihan kamala. Mimosa heräsi viime yönä n. 15 kertaa (en laskenut, muta enemmän kuin 10 ja vähemmän kuin 20) Itkeskeli ja kiehnasi sängyssä, halusi maitoa, ja väsyneenä sitten annoinkin sitä maitoa monta pullollista, ja vaippaakin vaihdeltiin pariin otteeseen. Välillä otin viereeni nukkumaan, ja taas takasin omaan sänkyyn jne. Ihan siis sekoilua koko yö. Nyt toki tuossa leikkii nukeillansa oikeen enkelinä eikä mikään vaivaa. Luulen että viimeset poskihampaat tekevät nyt tuloaan, ja siksi yö oli mitä oli.

Mutta siis että en jäis nyt tähän omaan muumio-fiilikseen ihan vellomaan niin pitää kyllä hattua nostaa kaikille tuhansille äideille jotka hääräävät ja soosailevat yöt läpeensä pikkuistensa kanssa. Ei siitä nyt kovin kauaa ole kun meilläkin oli ihan arkipäivää heräillä yössä se 10 kertaa. Kuinka sitä silloin jaksoi? Ja  nyt yksi huono yö on saanut mut ihan sijoiltaan???

Mä olen itse semmonen että tarviin unta  8-9h yössä, silloin mä jaksan ja voin hyvin. Mä tiedän myös miltä tuntuu kun ei saa nukuttua, kun vauva valvottaa. Kun alkaa pelkään öitä, pelkää ettei saa nukuttua, pelkää koska joutuu herätä seuraavan kerran.
Pahimmillaan siinä menee oikeesti "kuppi nurin", mä tiedän miltä tuntuu sairastua paniikkihäiriöön, elää sumussa, unohdella asioita, nukahdella pystyyn. Ja kaikki siksi että ihminen ei saa nukkua tarpeeksi!

Mun maailma ei siis ole nyt romahatamassa viime öisen jälkeen, no worry <3 Mutta lähinnä aloin miettiä kuinka moni pienen lapsen vanhempi (niin äidit kuin isätkin) elää jatkuvassa jopa vakavassa univajeessa. Kuinka iso juttu ois pyytää tuoreelta äidiltä vauvaa lainaksi ja kärrytellä pari tuntia raikkaassa ulkoilmassa? Ja peitellä se äiti sinne sänkyyn, kuiskata kauniit päiväunet ja sanoa että nyt nukut <3 Valvovat äidit eivät yleensä ole mestareita pyytämään apua, vaan omaa jaksamista vähätellään. "Vauvan kuuluu valvottaa, äitien kuuluu valvoa".
Skarpataanko kaikki yhdessä ja jos nähdään lähipiirissä nuokkuva äiti niin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan apua. Se pieniki apu saattaa olla kullanarvoinen <3

Terkkuja
Nadja

Silmäpussit, stressi, väsy. Ei lisättävää!

HUH! Kilometri- ja litratolkulla kasvaneet silmäpussit ja sumee pää on itseasiassa ihan peace of cake hankkia näillä lähtökuopilla. 
Siihen ei tarvita muuta kuin yksi mysteeri-mahakipuinen keskiveli E ja Mimosan häätö perhepedistä + kerrossänky pikkaraisille.

Emil tuli siis eilen suht reippain mielin lätkäleiriltä, mutta ei mennyt kuin pieni hetki niin huomattiin ettei poika ole ihan kuosissa. Vatsakipua oikealla alavatsassa ja kuumeinen olo.. Ei, oksennusta, ripulia tai mitään muutakaan kummallista. Eilinen ilta kului Vaasan keskussairaalan penkkejä kihnuttaen, yöksi kotiin ja aamulla taas huuhailemaan päivystyksen käytäville.. Ja mitä jäi käteen? No ei mitään!! 
Poika on edelleen kipeä mutta ei "tarpeeksi" että pitäisi leikata. Nyt siiten vaan "seuraillaan" tilannetta. Tulehtuuko umppari (sitä ne nyt veikkaa kipujen aiheuttajaksi) kunnolla vai ei, tai pikemmin koska se tulehtuu kunnolla. 
Mua ei oo luotu tämmöseen epätietoisuuteen ja odotteluun. En osaa mitään muuta nyt tehdä kuin tarkkailla poikaa, odottaa, ihmetellä, näplätä kännykkää tai tietokonetta. 
Väsyttää, silmät painaa vähintään tonnin, päässä on humiseva ja painava olo, sydän hakkaa ihan omia sooloja.. 
Stressiä? No sitä vissiin sitte. Ei oo mun heiniä ollenkaan, sen voin sanoa. 

Plus että stressaan nyt ton meidän pikku-Emilin vointia , on pari viime yötä tullut nukuttua aivan hullun surkeesti. Pikkaraislle ostettiin FB-kirpun kautta aivan yliyli-ihana pikkunen kerrossänky <3 <3 (laitan siitä postausta myöhemmin)  Mimosa on siis "häädetty" (ai kauheeta ku ottaa tuokin sydämestä) perhepedistä pois ja nukkuu nyt ekaa kertaa kahteen vuoteen omassa sängyssään. Lieneekö sitten uutuuden viehätystä, mutta sieltä kuikuillaan yöllä vähän väliä. Toivottavasti tämä on vaan joku sisäänajovaihe koska en kyllä tykkää soosata "ison" tytön kanssa öisin! 

Ja hei on mulla vielä kolmaskin juttu mikä ottaa päähän!! Mä en saa lisättyä tällä mun toosalla tänne blogiin kuvia! Tässä on ilmeisesti joku iäisyyden vanha aataminaikainen ohjelmisto tai alusta vai miksikä sitä kutsutaan. Niin että sen takia ei oo nyt kuviakaan :( J kyllä luvannut fiksata tilanteen mahdollismman pian, joten sitä odotellessa :D Kuvia lisäillään siis nyt instaan <3 Welcome <3 

Tää oli nyt tämmönen superpurnaus kirjoitus, Kiitos (jos jaksoit lukea) ja anteeksi!
(tämä teksti on kirjoitettu akuutissa ahdingossa, joten sori kirjoitusvirheet!!)

Sumupääterkkuja ihanille 
Nadja